Ilta Sanoma

Laivan puutavaralasti palaa. Tulipalon sammutus on jatkunut toista päivää.

Ruotsissa sammutustyöt jatkuvat Göteborgin edustalla olevalla rahtialuksella. Tuli pääsi irti aluksella lauantaina iltapäivällä, ja rannikkovartiosto ja palokunta ovat siitä asti pyrkineet tukahduttamaan aluksella riehuvia liekkejä.

Almirante Storni -aluksen 17 hengen miehistön on kerrottu olevan turvassa. Aluksen kapteeni on kieltäytynyt evakuoinnista ja sanonut miehistön auttavan tulipalon sammuttamisessa. Paloa sammutettiin läpi sunnuntain vastaisen yön.

Tulessa on aluksen kannella keulaosaan lastattu puutavaralasti, joka on kääritty muoviin.

Göteborgs-Postenin mukaan palo oli sunnuntaina iltapäivällä saatu jo hyvin rajattua, mutta sammutustöiden arvioitiin yhä kestävän jonkin aikaa. Lehti kertoi, että tulipaloa koetettiin sunnuntaina sammuttaa ilmasta käsin pudottamalla liekkeihin vettä sammutushelikopterilla. Tuulisten sääolosuhteiden takia sammutushelikopterista ei kuitenkaan ollut toivottua hyötyä.

Tulipalo aluksella ei estä muuta laivaliikennettä Göteborgin satamassa. Alus on ankkurissa lähellä Vingan saarta.

-?Palo on syvällä lastin sisällä, ja sen sammuttaminen on todella vaikeaa. Suihkutamme niin paljon vettä kuin pystymme, sanoi Ruotsin rannikkovartioston edustaja Valdemar Lindekrantz.

Lindekrantzin mukaan palo on saatu rajattua laivan keulaosaan, eikä se ole päässyt leviämään kohti komentosiltaa ja miehistön tiloja. Hän kertoi, että laivaa ei olla tuomassa satamaan ennen kuin tulipalo on saatu sammutettua ja vaara on varmasti ohi.

Rannikkovartioston helikopterit ovat valmiina evakuoimaan miehistön, jos tilanne pahenee.

Meriliikennettä seuraavan MarineTraffic -sivuston mukaan Almirante Storni on rekisteröity Liberiaan. Alus on vajaat 180 metriä pitkä ja runsaat 28 metriä leveä. Se on valmistunut vuonna 2012.

Ilta Sanoma
sunnuntai 5. joulukuuta 2021 19.31.00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.