Ilta Sanoma

Oslon pikkujouluista on todettu jo 120 tartunnan saanutta. Näistä ainakin puolet on omikronvarianttia.

Oslossa firman pikkujouluista levinnyt koronavirus on tarttunut jo 120 ihmiseen. Noin puolen tartunnoista epäillään olevan omikronmuunnosta, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.

Noin 70 on saanut tartunnan Scatec-firman pikkujouluillallisilta Louise-ravintolasta, ja noin 40-50 tartunnoista on peräisin baarista, jossa pidettiin pikkujoulujen jatkot. Oslon terveysviranomaiset yrittävät tavoittaa kaikki marraskuun 26. päivän iltana kyseisessä baarissa olleet.

Kyseisten pikkujoulutartuntojen katsotaan olevan suurin omikronlinko Pohjoismaissa tähän mennessä.

Pikkujouluihin otti osaa yhteensä 120 ihmistä. Ainakin yksi osanottajista oli Etelä-Afrikasta firman Kapkaupungin-toimistolta hiljattain saapunut ihminen.

Oslon Frognerin kaupunginosan terveyspalvelujen avustava ylilääkäri Tine Ravlo kertoo VG-lehdelle, että kaikki positiiviseksi testatut ovat karanteenissa ja tartuntaketjuja jäljitetään. Norjan lain mukaan myös positiiviseksi testattujen lähiomaiset saadaan laittaa karanteeniin.

-?Louise-ravintolasta lähteneet tartunnat ovat laajentuneet. Emme todennäköisesti pysty pysäyttämään leviämistä kokonaan, mutta pyrimme hidastamaan sitä, Ravlo sanoi.

Oslossa on yhteensä todettu 916 uutta koronatartuntaa viime vuorokauden aikana.

Ilta Sanoma
dimanche 5 décembre 2021 16:15:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.