STT

Britannia kiristää maahantuloa, kaikilta vaaditaan ennakkoon otettu koronatesti

STT - logo STT 05.12.2021 14:06:57 STT
Matkustaja saapumassa Lontoon Heathrow'n lentoasemalle 30. marraskuuta. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Kaikkien Britanniaan matkustavien on tiistaiaamusta lähtien esitettävä todistus enintään kaksi vuorokautta ennen matkaa otetusta negatiivisesta koronatestistä. Nykyisten määräysten mukaan maahantulijoiden on hakeuduttava testiin kahden päivän sisällä maahan saapumisesta.

Määräys koskee kaikkia yli 12-vuotiaita, tulivatpa he mistä maasta tahansa.

Määräysten tiukentumisen syynä on uusi, erityisen tarttuva koronan omikronmuunnos.

Matkailuala ja lentoyhtiöiden etujärjestö arvostelivat määräystä tuoreeltaan "moukariniskuksi" jo entuudestaan pahasti kärsineelle lentomatkustukselle ja matkailuelinkeinolle.

Britannian oikeusministeri Dominic Raab sanoi Sky News -kanavan haastattelussa ymmärtävänsä yrityksien tuskan, mutta sanoi, että tiukennukset ovat välttämättömiä, jotta maa välttäisi vielä vakavammat seuraukset.

Yhdysvaltoihin palanneen risteilyaluksen matkustajilta ja henkilökunnalta on löydetty yhteensä kymmenen koronavirustartuntaa, kertoivat Yhdysvaltain terveysviranomaiset sunnuntaina. Aluksella on yli 3 200 ihmistä.

Norwegian Cruise Line -yhtiön alus palasi New Orleansin satamaan sunnuntaina viikon risteilyltä, jonka aikana Norwegian Breakaway -risteilyalus poikkesi Belizessä, Hondurasissa ja Meksikossa.

Terveysviranomaisten mukaan kaikki laivalla olleet testataan ennen kuin he pääsevät maihin. Koronatartunnan saaneet matkustavat henkilöautolla kotiinsa karanteeniin tai jäävät paikallisiin karanteenikeskuksiin.

Kansainvälinen risteilymatkustus on kärsinyt pahasti pandemiasta. Risteilyt sallittiin Yhdysvalloissa yli vuoden tauon jälkeen toukokuussa edellyttäen, että matkustajat ja miehistö on rokotettu. Kanada päästi risteilyalukset aluevesilleen vasta viime kuussa.

dimanche 5 décembre 2021 16:06:57 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.