Ilta Sanoma

Ainakin kymmenellä ihmisellä on todettu tartunta, kaikki testataan.

Norwegian Breakaway on vieraillut myös Helsingissä.

Norwegian Breakaway on vieraillut myös Helsingissä. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Yhdysvaltoihin palanneen risteilyaluksen matkustajilta ja henkilökunnalta on löydetty yhteensä kymmenen koronavirustartuntaa, kertoivat Yhdysvaltain terveysviranomaiset sunnuntaina. Aluksella on yli 3?200 ihmistä.

Norwegian Cruise Line -yhtiön alus palasi New Orleansin satamaan sunnuntaina viikon risteilyltä, jonka aikana Norwegian Breakaway -risteilyalus poikkesi Belizessä, Hondurasissa ja Meksikossa.

Terveysviranomaisten mukaan kaikki laivalla olleet testataan ennen kuin he pääsevät maihin. Koronatartunnan saaneet matkustavat henkilöautolla kotiinsa karanteeniin tai jäävät paikallisiin karanteenikeskuksiin.

Kansainvälinen risteilymatkustus on kärsinyt pahasti pandemiasta. Risteilyt sallittiin Yhdysvalloissa yli vuoden tauon jälkeen toukokuussa edellyttäen, että matkustajat ja miehistö on rokotettu. Kanada päästi risteilyalukset aluevesilleen vasta viime kuussa.

Ilta Sanoma
dimanche 5 décembre 2021 13:42:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.