Kuinka todennäköistä on kolaroida pyörällä kaksi kertaa taksin kanssa? Sitä voisi kysyä kansanmuusikko Vilma Jäältä, 26, jolla on asiasta omakohtaista kokemusta.

Ensimmäisen kerran taksi kiilasi eteen kolme vuotta sitten Kanadan Torontossa, jossa Jää asui vuoden, opiskeli ja sävelsi. Jää paiskautui raitiovaunukiskoille, mutta luita ei murtunut.

Lokakuun lopussa Jää joutui jälleen auton töytäisemäksi, tällä kertaa Helsingissä. Jää ajoi alamäessä kovaa vauhtia suojatielle, kun eteen ilmestyi taksi. Ensimmäisen onnettomuuden jälkeen Jää oli ostanut kypärän. Siihen tuli iskusta lommoja ja halkeama.

- Poliisi katsoi kypärää ja sanoi, että tämän ansioista olet elossa, Jää kertoo muutama viikko tapauksen jälkeen.

Jää selvisi jälleen säikähdyksellä. Ruhjeita tuli ja sairaalakäynti. Ensimmäisen onnettomuuden jälkeen oli kuitenkin tapahtunut jotain, joka muutti tulevaisuudensuunnitelmat. Jää huomasi, ettei voinut kipujen vuoksi harjoitella viulunsoittoa enää täysipainoisesti. Siihen asti Jää oli tähdännyt laulavaksi kansanmuusikoksi, joka säestää itseään viululla. Ajatuksesta oli pakko luopua, mutta ääneen onnettomuudet eivät sentään vaikuttaneet.

"En osannut odottaa niin suurta myllytystä"

Juuri ääni on se, jonka vuoksi Jäästä puhuttiin kesällä kansainvälistenkin lehtien palstoilla. Jää oli mukana Kaija Saariahon uudessa oopperassa, Innocencessa, joka kantaesitettiin Ranskassa Aix-en-Provencen festivaalilla. Innocence kertoo kuvitteellisesta kouluampumistapauksesta. Jää esitti Sofi Oksasen kirjoittaman libreton Marketaa, kuollutta tyttöä, jonka menetyksestä äiti ei pääse yli.

Saariaho etsi Marketalle oopperan elävistä henkilöhahmoista poikkeavaa ääntä ja päätyi Sibelius-Akatemiassa vielä tuolloin kansanmusiikkia opiskelevaan Jäähän.

Jää lauloi Innocencessa samoilla tekniikoilla, joita käytetään vienankarjalaisissa joiuissa ja karjankutsuhuudoissa. Lopputulos oli jotain, jota ei ollut oopperalavoilla ennen nähty. Yleisö innostui, kriitikot ihastuivat ja Jää noteerattiin lehdissä Le Mondea ja New York Timesia myöten. Esityksen loppukiitoksissa Jää sai raikuvat aplodit. Roolista seurasi huomiota ja haastatteluita.

- Se oli tosi hämmentävää. Perheeni lähetti minulle jokaikisen arvostelun, mitä tuli vastaan. Niitä oli monta kymmentä. Ja tosi monessa oli erityismaininta mun roolista. En osannut odottaa niin suurta myllytystä.

Jää oli valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta, kansanmusiikin aineryhmästä kesäkuussa. Heinäkuussa Innocence sai ensi-iltansa ja "myllytys" alkoi.

Kuka on Vilma Jää?

"Hypetin sitä huolella ja ilman häpeää"

Jää on soittanut viulua nelivuotiaasta. Kymmenen vuotta meni klassisen parissa, kunnes hän innostui kansanmusiikista Folklandia-risteilyllä, jota hänen äitinsä oli tuottamassa. Jää oli tuolloin 14-vuotias. Hän alkoi kuunnella kansanmusiikkia "ihan sikana", kulutti löytämänsä alan levyt puhki ja etsi niitä lisää.

- En tiedä, miksi se iski niin lujaa. Siinä oli jokin sellainen ekstra, mitä en ollut aiemmin musiikista löytänyt. Joku, mikä herätti vielä suurempia tunteita kuin aiemmin. Siitä asti se on pitänyt minua otteessaan.

Jollekulle muulle teini-ikäiselle fanittamisen kohteen vaihtaminen Shakirasta kansanmusiikkiin saattaisi aiheuttaa sosiaalisia paineita, mutta ei Jäälle.

- Hypetin sitä huolella ja ilman häpeää. Olen aina ollut niin itsevarma, että kenelläkään ei ole ollut mitään sanottavaa siitä.

"Sairaan siistiä" on sanapari, joka edelleen toistuu Jään puheessa tiuhaan, kun hän puhuu kansanmusiikista tai karjankutsuista.

Karjaa kutsutaan korkealta ja kovaa

Karjankutsuhuudot tulivat kuvaan mukaan, kun Jää oli 19-vuotias ja Tanskassa pohjoismaisten kansanmusiikinopiskelijoiden konferenssissa. Siellä oli ruotsalainen opettaja, joka veti kutsuhuutojen työpajaa. Se oli menoa.

- Seisoimme isossa ringissä silmät kiinni ja jokainen sai vuorotellen kokeilla. Oli jännittävää päästää niin kova ääni, sairaan siistiä. Tuntui, että haluan tehdä tätä lisää.

Karjankutsuissa käytettävä ääni on kova ja korkea. Jäästä lähtee enimmillään 140 desibeliä. Se tarkoittaa, että huutoja ei voi harjoitella missä tahansa.

Siksi hän on nyt vailla treenipaikkaa ja toivoo löytävänsä teollisuushallin, jossa on iso kaiku. Se olisi ihanteellinen tila.

Äänen päästäminen synnyttää tunteen, jota Jää kuvailee kokonaisvaltaiseksi.

- Se on kehollista. Se ei ole sitä, että vähän laulelen tässä. Se on intensiivistä. Tykkään kaikesta sellaisesta voimakkaasta. Siitä tulee itsellekin voittamaton olo, kun pystyy tekemään niin kovan äänen.

Enemmän hmmm kuin taidetta

On oikeastaan erikoista, että juuri karjankutsut kiinnostavat Jäätä. Helsingissä kasvaneena hänellä ei ole aiempaa kosketusta maaseutuun tai karjaan. Sen lisäksi hän on vegaani, on ollut jo kuusi vuotta.

Hän ei toisin sanoen hyväksy lihantuotantoa, eikä eläinten käyttämistä ihmisten tarpeisiin missään muodossa. Jäälle kutsuhuudot ovat kuitenkin vain musiikkia ja historiaa.

Eläinten nykyoloja ei hänen mielestään voi verrata siihen, mikä tilanne oli silloin, kun karjankutsuja vielä käytettiin ja eläimiä huhuiltiin laitumelta kotiin.

- Suhde eläimiin oli silloin nykyistä paljon henkilökohtaisempi ja varmasti rakastavampi: Tässä on minun lehmäni. Sen nimi on Mansikki. Ei silloin ollut koneita, vaan itse lypsettiin. Oli aikaa olla lehmän kanssa. Ei niin että on vain joku kone, ja se lehmä möllöttää siellä, Jää sanoo.

Jää ei ole koskaan kokeillut, miten kutsut toimisivat käytännössä. Se ei olisi edes mahdollista. Eläimet - lehmät, possut, lampaat ja hevoset - tunnistavat oman ihmisensä äänen, ja sitä kohti ne kulkevat. Niille vieras huhuilija ei merkitse mitään.

Jokaisella kutsujalla on ollut omanlaisensa huudot ja ne perustuvat pitkälti improvisaatioon. Jään mielestä kutsut ovat hauskoja.

- Niissä puhutellaan lehmiä nimillä ja niissä on hassuja ääniä: ptrui, pospospos ja sipusipu. Ne ovat enemmän silleen hmmm, eikä vain silleen, että oi, hienoa taidetta.

Työn alla uusi nuotinnosjärjestelmä

Jää kerää parhaillaan suomalaisia karjankutsuja, ja tätä varten hän on saanut apurahan. Hän etsii niistä alueellisia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia.

Tarkkoja paikkakuntakohtaisia melodioita tai fraaseja ei Jään mukaan ole olemassa, mutta jotain alueille tyypillistä on. Karjalassa on käytetty enemmän puhetta ja nimiä, Keski-Pohjanmaalla korkeaa ääntä ja puhetta sekaisin, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa puolestaan on keskitytty kutsumaan korkealla äänellä.

Voit katsoa ja kuunnella karjankutsuja Ylen Elävästä arkistosta:

Karjan kutsumahuudot

Jää kehittää nuotinnosjärjestelmää, jolla kutsut saadaan tallennettua kirjoihin ja kansiin. Perinteinen tapa kirjoittaa nuotteja ei sovellu tarkoitukseen.

- Se ei anna tarpeeksi välineitä ilmaista kutsuja, koska ne eivät mene mihinkään tiettyyn tahtilajiin tai tempoon, eivätkä ne ole välttämättä edes missään tietyssä sävellajissa tai asteikossa, johon olemme tottuneet.

Jään kehittelemä nuotinnos perustuu kestoon ja hän käyttää siinä muun muassa värejä, jotka osoittavat, missä kohtaa ääni soi ja millainen äänen sävy silloin on. Tähän mennessä hän on kerännyt parisataa kutsua ja vajaat sata on vielä käymättä läpi.

- Olen myöhemmin kuullut ihmisiltä, että "Oi, teet tärkeää työtä ja vaalit tässä historiaamme". Se on sivutuote, joka on hyvä juttu. Teen tätä enemmän itsekkäistä lähtökohdista. Tykkään karjankutsuista ja haluan, että muutkin tietävät niistä, Jää nauraa.

Oma musiikki on fuusiota

Jää tekee myös omaa musiikkia, jossa hän yhdistää suomalais-ugrilaista lauluperinnettä ja elektronista poppia. Hän on juuri julkaissut ensimmäisen singlensä nimeltä Saatanan saalistaja ja esittänyt sitä muun muassa Etnosoi-festivaalin Kosto-konsertissaan marraskuussa.

Kosto-konserttien teema on seksuaalinen väkivalta ja siitä selviytyminen. Jää on kerännyt seksuaalisesta ahdistelusta tarinoita, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta. Konsertissa tutkitaan pahan syntyä ja lopulta kostetaan pahalle.

- 300 vuodessa mikään ei ole muuttunut. Sama voisi tapahtua nytkin. Kun etsin vanhoja tarinoita, kävin läpi erilaisia tunteita. Mietin, miten on mahdollista, että olemme edelleen samassa tilanteessa kuin 1700-luvulla. Se on surullista ja pistää vihaiseksi. Halusin siihen sellaisen edgyn kulman, että me naiset haluamme kostaa tämän vääryyden, Jää selittää teemaa.

Jää lähestyy kansanmusiikkia feministisestä näkökulmasta. Kansanmusiikki ei lähtökohtaisesti ole feminististä, hän muistuttaa. Perinnettä ovat keränneet miehet. Naiset ovat laulaneet, mutta eivät juurikaan soittaneet.

- Todella paljon tarinoita ja eri tyylejä on jäänyt keräämättä sen takia, että miehiä ei ole kiinnostanut, mitä naiset laulavat, sanovat tai tekevät. On esimerkiksi paljon härskejä naisten laulamia lauluja, joita miehet eivät ole kirjanneet ylös tai joita on sensuroitu.

Jää näkee kansanmusiikin tulevaisuuden kirkkaana. Hän toivoo, että useampi ihminen löytäisi tiensä sen, oman historiansa ja perintönsä pariin.

- Että ihmiset tietäisi, mitä täällä on tehty ja olisi ylpeitä siitä, että, hei, tämä on mun maan kansanmusaa. Se tulee samalta alueelta kuin minä ja tämä on sairaan siistiä.

Vilma Jään voi nähdä Simon Stonen ohjaamassa Innocence-oopperassa, joka esitetään seuraavaksi Suomen Kansallisoopperassa syksyllä 2022. Innocence on määrä esittää myöhemmin myös Royal Opera Housessa Lontoossa sekä Alankomaiden ja San Fransiscon oopperassa.

Innocence on katsottavissa myös Arte-kanavalla.

Mitä ajatuksia artikkeli herätti? Keskustele aiheesta 6.12. klo 23 asti.