Ilta Sanoma

Tänään tv:n ensiesityksenä nähtävä Olen suomalainen -elokuva esittelee Kari Tapion yksityisen puolen, josta harvalla oli tietoa. Kari Tapion kuolemasta on tasan 11 vuotta.

Kari Tapiosta (1945-2010) tehty elokuva kertoo hänen elämästään 1960-luvulta aina 2000-luvulle saakka.

Kari Tapiosta (1945-2010) tehty elokuva kertoo hänen elämästään 1960-luvulta aina 2000-luvulle saakka. Kuva: Pentti Nissinen / IS

Rakastetun laulajan Kari Tapion eli Kari Tapani Jalkasen (1945-2010) elämä päättyi äkisti tasan 11 vuotta sitten joulukuussa 2010 omaan kotipihaan.

65-vuotias Jalkanen sai sydänkohtauksen taksissa palattuaan itsenäisyyspäivän jatkoilta.

Nyt Kari Tapion elämää käydään läpi tv-ensi-iltansa saavassa Olen suomalainen -elämäkertaelokuvassa, joka nähtiin elokuvateattereissa vuonna 2019.

Aleksi Mäkelän ohjaamassa elokuvassa Kari Tapiota esittää Matti Ristinen ja hänen vaimoaan Pia Viheriävaaraa näyttelee Tiina Lymi.

Tarina kertookin ennen kaikkea pariskunnan yli 40-vuotisen rakkaustarinan ylä- ja alamäkineen.

Tiina Lymi näyttelee Pia-vaimoa ja Matti Ristinen nähdään Kari Tapion roolissa.

Tiina Lymi näyttelee Pia-vaimoa ja Matti Ristinen nähdään Kari Tapion roolissa. Kuva: Jaana Rannikko

Elokuvan alkuperäinen idea oli nimenomaan Viheriävaaran, joka kuoli vuonna 2015, eikä ehtinyt nähdä koko elokuvaprosessia.

Elokuva on tehty yhteistyössä Kari Tapion poikien Joonan, Janin ja Jirin kanssa.

Elokuvassa kuvataan Kari Tapion elämää 1960-luvulta 2000-luvulle, ja tarina alkaa Jalkasen nuoruudesta, jolloin komealla äänellä varustettu nuori savolaispoika aloittelee laulu-uraansa ja tutustuu tulevaan Pia-vaimoonsa.

Elokuvassa vilisee myös muita aikansa legendoja. Kuvassa ovat Kari Tapio (Matti Ristinen), Ile Vainio (Ilkka Heiskanen) ja Danny (Iikka Forss).

Elokuvassa vilisee myös muita aikansa legendoja. Kuvassa ovat Kari Tapio (Matti Ristinen), Ile Vainio (Ilkka Heiskanen) ja Danny (Iikka Forss). Kuva: Jaana Rannikko

Jalkasen ja Viheriävaaran nuorempia versioita esittävät Tatu Sinisalo ja Talvikki Eerola.

Appiukon mielestä Jalkasesta ei ollut mihinkään, mutta vähitellen nuorukaisesta kasvoi suosittu iskelmälaulaja.

Ikivihreistä hiteistään Myrskyn jälkeen, Olen suomalainen ja Juna kulkee muistettava Jalkanen ei tosin itse pitänyt itseään tähtenä.

Menestyksen kasvaessa myös alkoholi tuli vahvasti mukaan kuvioihin, ja se muodostui vaatimattoman iskelmälaulajan riippakiveksi.

Toki laulaja vakuutti jatkuvasti vaimolleen, että tämä oli viimeinen kerta, mutta niinhän se ei koskaan mennyt.

Vaimo pysyi kuitenkin rinnalla ja otti hänet aina takaisin.

Perheestä vastuussa ollut Pia-vaimo otti miehensä aina takaisin, vaikka juopottelusta ei tullut loppua.

Perheestä vastuussa ollut Pia-vaimo otti miehensä aina takaisin, vaikka juopottelusta ei tullut loppua. Kuva: Jaana Rannikko

Pia-vaimo esitetäänkin elokuvassa vahvana, perheen koossa pitävänä voimana.

Elokuva sisältää rajuja kohtauksia tähden juopotteluputkista.

Kun Pia-vaimo alkoi keskellä yötä synnyttää parin esikoista, kylpyammeeseen sammunut Jalkanen ei kyennyt ajamaan vaimoaan sairaalaan. Kun laulaja jäi keikan jälkeen viihteelle, viina nieli perheen omaisuuden.

Elokuvan pääpaino onkin Kari Tapion juopottelussa, joka riistäytyi käsistä.

Elokuvan pääpaino onkin Kari Tapion juopottelussa, joka riistäytyi käsistä. Kuva: Jaana Rannikko

- Elokuva on tarina pyrkimyksestä parempaan. Päähenkilö kamppailee, mutta pyrkii hyvään. Tarina tarkastelee rakkautta monesta kulmasta, ja kuten hyvässä tarinassa kuuluukin, siinä on myös esteitä, Kari Tapion saappaisiin hypännyt Matti Ristinen on todennut IS:lle.

- Asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Kyse ei ollut pahasta ihmisestä, vaan miehestä, jolla oli myös rakastettava puoli.

Olen suomalainen -elokuva esitetään sunnuntaina 5.12. MTV3-kanavalla klo 19.30.

Ilta Sanoma
dimanche 5 décembre 2021 09:30:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.