Vangitut miehet ovat tunteneet pitkään toisensa. Poliisi aloittaa vangittujen kuulustelut todennäköisesti vasta pyhien jälkeen. Poliisi tutkii Suomessa ensimmäisen kerran äärioikeistoon liittyvää terrorismiepäilyä. " /> Vangitut miehet ovat tunteneet pitkään toisensa. Poliisi aloittaa vangittujen kuulustelut todennäköisesti vasta pyhien jälkeen. Poliisi tutkii Suomessa ensimmäisen kerran äärioikeistoon liittyvää terrorismiepäilyä. " />

YLE


Satakunnan käräjäoikeus vangitsi eilen viisi miestä epäiltynä äärioikeistoon liittyvästä terrorismista.

Poliisi ei suostunut lauantaina kommentoimaan, ovat vangitut miehet myöntäneet vai kiistäneet terrorismirikokset, joista heitä epäillään.

Yle tavoitti 26-vuotiaan miehen asianajajan Mauri Leppimäen.

Leppimäki kertoi, että hänen päämiehensä kiistää jyrkästi rikosepäilyt.

- Ne teot ovat päämieheni näkökulmasta toisten henkilöiden tekemisiä. Päämieheni ei ole niihin osallistunut. Hän ei ota kantaa siihen, mitä muut ovat mahdollisesti tehneet, sanoo asianajaja Mauri Leppimäki.

Leppimäki kertoo päämiehensä tuntevan hyvin muut perjantaina vangitut henkilöt.

- Se on kiistatonta, että he ovat tunteneet toisensa pitkään. He ovat niin kuin saman paikkakunnan poikia, Leppimäki kuvailee.

Aseita ja räjähteitä poliisin valokuvassa
Poliisi on takavarikoinut terrorismitutkinnassa viideltä epäillyltä huomattavan määrän ampuma-aseita, patruunoja ja räjähteitä. Poliisi

"Ei ole ollut ideologisia näkemyksiä"

Poliisi kertoi perjantaina tiedotustilaisuudessa, että Leppimäen 26-vuotiasta päämiestä ja neljää muuta vangittua epäillään äärioikeistolaisesta terrorismista.

Poliisin mukaan vangitut kannattavat "erittäin radikaalia akselerationismi-aatetta".

Akselerationistiset uusnatsit uskovat, että ainoa tapa pystyttää natsivaltakunta on aiheuttaa valtion romahdus totaaliseen anarkiaan. Se tehdään useiden terrori-iskujen kautta.

26-vuotias epäilty kiistää jyrkästi poliisin näkemyksen.

Onko hänellä tällaisia äärioikeistolaisia ajatuksia, joita poliisi toi esille?

- Ei ollenkaan. Hänellä ei ole mitään tällaisia ideologisia näkemyksiä, mitä tässä on väitetty olleen, sanoo asianajaja Mauri Leppimäki.

Satakunnan käräjäoikeuden rakennus.
Satakunnan käräjäoikeus vangitsi eilen viisi miestä epäiltynä terrorismirikoksista.Katja Halinen / Yle

"Terrorismirikoksista epäilty pettyi vangitsemisesta"

Poliisi kertoi perjantaina, että se aloitti miehiä koskevan tutkinnan jo vuonna 2019.

Tällöin miehiä epäiltiin törkeästä ampuma-aserikoksesta. Heiltä takavarikoitiin tuolloin kotietsintöjen yhteydessä huomattava määrä ampuma-aseita, patruunoja ja räjähteitä.

Miehiltä löydettiin aseiden lisäksi dynamiittia sekä lannoitetta, joka sisältää ammoniumnitraattia. Ammoniumnitraatti on räjähdysherkkyytensä ja saatavuutensa takia ollut terroristien suosiossa vuosikymmeniä.

Epäillyt olivat jo aiemman tutkinnan yhteydessä vangittuina.

26-vuotias mies oli tutkintavankeudessa yhdeksän päivää tammikuussa 2020.

Poliisi otti miehet kiinni uudelleen tällä viikolla tiistaina isossa operaatiossa. Satakunnan käräjäoikeus vangitsi miehet perjantaina.

- Olihan se tietysti pettymys, kun oikeus tähän päätyi. Mutta tutkintavankeudesta tässä vaan on kysymys, sanoo 26-vuotiaan miehen asianajaja Leppimäki.

"Päämies on ihmeissään tutkinnasta"

Terrorismirikoksista epäillään kahta 25-vuotiasta ja kahta 26-miestä miestä. Yksi epäillyistä on 23-vuotias.

Yle tavoitti lauantaina Leppimäen lisäksi kaksi muuta asianajajaa. He eivät suostuneet kommentoimaan edes sitä, kiistävätkö heidän päämiehensä terrorismirikokset.

25-vuotiaan miehen asianajaja kuitenkin kertoi, että hänen päämiehellään on näkemys laajasta terrorismitutkinnasta.

- Päämies on ihmeissään epäillyistä rikoksista, sanoi 25-vuotiaan miehen asianajaja Jukka Ylikahri.

Poliisi valmistautuu kuulusteluihin

Tutkinnanjohtaja Toni Sjöblomin mukaan vangittuja aletaan todennäköisesti kuulla vasta pyhien jälkeen.

- Me käymme nyt läpi aineistoa, mitä on kertynyt, Sjöblom kertoo.

Poliisi pyrkii tekemään taustatyöt hyvin, ennen kuin se aloittaa vangittujen kuulustelut.

- On mahdollista, että kuulustelut venyvät arkipäiviin, koska epäiltyjä on useampia ja aineisto on laaja. Tämä vaatii hyvää ja huolellista harkintaa.

Keskusrikospoliisi
Lounais-Suomen poliisi on tehnyt terrorismitutkintaa yhdessä keskusrikospoliisin ja suojelupoliisin kanssa.AOP

KRP on analysoinut tietoja

Poliisi kertoi perjantaina, että keskusrikospoliisi (KRP) oli mukana tekemässä kiinniottoja terrorismitutkinnassa.

KRP on ollut tutkinnassa muutoinkin kuin ottamassa kiinni epäiltyjä.

- Keskusrikospoliisi on avustanut tutkinnassa kotietsinnän ja paikkaetsintöjen suorittamisessa. Lisäksi olemme osallistuneet tiedon hankintaan ja analyysiin, kertoi lauantaina keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Markus Välimäki.

Perjantaina vangitut miehet asuvat Pohjois-Satakunnassa.

Kaikkia vangittuja epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta ja terroristisessa tarkoituksessa tehdystä tahallisesta räjähderikoksesta.

Poliisi tutkii laajassa tutkinnassa myös lisäksi terroristisessa tarkoituksessa tehtyä törkeää ampuma-aserikosta ja terroristisessa tarkoituksessa tehtyä törkeää varkautta.

Lue myös:

Tämän tiedämme Suomen ensimmäisestä äärioikeistolaisesta terrorismiepäilystä: poliisi seurasi miehiä lähes kaksi vuotta, tutkinta kestää kuukausia

Viisi vangittu terrorismirikoksesta - poliisin mukaan kyseessä on Suomen ensimmäinen äärioikeistoon liittyvä terrorismirikosepäily

samedi 4 décembre 2021 19:05:16 Categories: YLE terrorismi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.