Suomen naisten salibandymaajoukkue eteni MM-välierään, kun se kukisti torstain puolivälierässä Puolan 14-0. Katso jutun pääkuvaa klikkaamalla, kuinka Suomen supertähti viimeisteli neljännen maalinsa." /> Suomen naisten salibandymaajoukkue eteni MM-välierään, kun se kukisti torstain puolivälierässä Puolan 14-0. Katso jutun pääkuvaa klikkaamalla, kuinka Suomen supertähti viimeisteli neljännen maalinsa." />

YLE


Suomen naisten salibandymaajoukkue järjesti torstai-iltapäivänä maalikarkelot Uppsalassa, kun se kaatoi Puolan MM-puolivälierässä 14-0.

Puola jäi Suomen kyydistä jo reilun kolmen ja puolen minuutin jälkeen, kun Suomi oli rynninyt 5-0-johtoon. Peliä mielensä mukaan hallinnut Suomi iski vielä kolmesti, ja erätauolle mentiin 8-0-lukemissa.

Toisessa erässä Suomen maalitahti hidastui, vaikka hallinta säilyikin. Kahdella kentällä operoinut Puola ei päässyt vastahyökkäyksiin, ja Suomi tyytyi pyörittelemään peliä. Erän puolivälissä Suomen ykköskentän hyökkääjät Sara Piispa, Veera Kauppi ja Oona Kauppi vetivät pitkähihaista päälle, ja siirtyivät loppueräksi sivuun. Toisen erän ainokaisesta vastasi illan toisellaan Sanni Nieminen.

Päätöserässä Puola hetkeksi pitämään palloa ylivoimalla, mutta sekin lysti loppui lyhyeen. Kokenut puolustaja Laura Manninen lähti omalta puoliskolta ja kuljetti läpi kentän viimeistellen upean yksilösuorituksensa 10-0-osumaan.

Elli Kylmäluoma aloitti Suomen "loppukirin", kun päätöserää oli jäljellä kuutisen minuuttia. Suomi iski vielä loppuminuuteilla kolmesti, ja päätöserässä takaisin peliin hypännyt Veera Kauppi pääsi viimeistelemään hattutemppunsa. Kapteeni iski ottelun neljännen osumansa vielä neljä sekuntia ennen päätössummeria.

Hattutemppu oli Kaupille jo turnauksen kolmas, sillä hän onnistui kolmessa maalissa myös Slovakiaa ja Saksaa vastaan. Suomen joukkueen kapteeni Kauppi on tehnyt pelaamassaan neljässä MM-turnauksen ottelussa nyt tehot 11+3. Veera Kauppi on kolmen maalin päässä sadasta A-maaotteluosumasta.

Suomi sai jälleen onnistumisia laajalla rintamalla, ja lähes kaikki Suomen pelaajat ovat päässeet MM-turnauksessa tehopisteille. Torstain puolivälierässä tehokkaimpia Veera Kaupin ohella olivat pisteet 1+3 tehnyt Oona Kauppi, sekä pisteet 2+1 takoneet Sanni Nieminen ja Elli Kylmäluoma.

"Todella tiukka viikonloppu tulee"

Suomen päävalmentaja Lasse Kurronen oli murskavoiton jälkeen mielissään.

- Panostimme alkuun, että saisimme riistoja ja sieltä ehkä maaleja. Onnistuimme siinä erinomaisesti. Ottelun sisällä ehkä vähän ailahteli, mutta emme tänään ruvenneet liikaa lietsomaan. Kun voitto alkoi näyttämään selvältä, pelasimme loppuun ihan hyvällä asenteella. Tästä on hyvä jatkaa viikonloppuun, Kurronen summasi.

Puola oli pelannut alkusarjan viimeisen ottelunsa vasta keskiviikkoillan myöhäispelinä. Lepoaikaa ennen torstain puolivälieräottelua ei kertynyt edes vuorokautta, kun taas Suomella oli keskiviikkona lepopäivä tappiollisen Ruotsi-ottelun jälkeen.

- Tiesimme, että kaverilla on kovempi kuormitus alla. Ei käy Puolan valmentajaa kateeksi. He ovat joutuneet pelaamaan paljon kapealla materiaalilla.

MM-turnauksen alkusarjassa nähtiin lukuisia murskajaisia, ja sama teema jatkui siis nyt puolivälierissä. Kurronen ei halunnut ottaa kantaa tasoeroihin.

- Antaa viisaampien arvioida sitä. Paljonhan sitä on kritisoitu. Me yritämme voittaa pelit, ja varmasti ne kovenevat tästä. En usko, että Suomella on enää tälläisiä pelejä edessä. Todella tiukka viikonloppu tulee.

Suomi lepuuttikin hetkellisesti ykköshyökkääjiään, kun Kauppien kenttä jäi toisen erän puolivälissä huilaamaan.

- Pitkä turnaus, ei voi koko ajan mennä Raatteentien hengessä. Välillä pitää ajaa koneita alas, viikonloppuna meillä pitää olla puhtia. Peluutusta on pystytty jakamaan hyvin. Väitän, että lauantain peliin pääsemme täysillä energioilla.

Suomi kohtaa seuraavaksi välierässä vastustajan perjantain puolivälieräottelusta Tshekki-Tanska. Kurronen uskoi, että perjantain välipäivä tuli joukkueelle tarpeeseen.

- Pelaajat saavat huilata, tänne on tullut perheitä, niin annamme varmasti aikaa heille ja käännämme pikku hiljaa katseet lauantaihin.

Suomen naisten salibandymaajoukkueen MM-välieräottelu pelataan lauantai-iltana kello 20.50 alkaen.

Lue myös:

Katso, kuinka suomalaispakki kirmasi alivoimalla koko kentän läpi

Kommentti: 20-0! Naisten MM-karsinnoissa nähdään karuja tuloksia joka kierroksella - täysin tarpeettomista murskajaisista on päästävä eroon

Vuosia sairastellut Laura Rantanen debytoi MM-kisoissa 29-vuotiaana - ura on ollut vaakalaudalla useita kertoja: "Olen itkenyt kotona monta yötä"

jeudi 2 décembre 2021 21:27:31 Categories: YLE salibandy

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.