Ilta Sanoma

Nathan Tyler Valencia kuoli saamiinsa vammoihin, kertovat amerikkalaismediat.

Nevadalaisyliopiston oppilaskunnan nyrkkeilyilta johti 20-vuotiaan opiskelijan kuolemaan.

Nevadalaisyliopiston oppilaskunnan nyrkkeilyilta johti 20-vuotiaan opiskelijan kuolemaan. Kuva: Pekka Sakki / Lehtikuva, Twitter

Yliopiston nyrkkeilytapahtuma päättyi opiskelijan kuolemaan Las Vegasissa Yhdysvalloissa, kertovat muun muassa ABC13-kanava ja CNN.

Nevada-Las Vegasin yliopiston eli UNLV:n Kappa Sigma -oppilaskunnan hyväntekeväisyystapahtumana järjestämä nyrkkeilyilta "Fight Night" käytiin 19. marraskuuta.

Yksi osallistujista, Nathan Tyler Valencia, menehtyi kamppailussaan saamiinsa päävammoihin. Hän oli 20-vuotias.

ABC13-kanavan mukaan Valencia romahti lattialle pian ottelunsa jälkeen. Hänet kiidätettiin sairaalaan, mutta Valencia menehtyi neljä päivää myöhemmin.

Clarkin piirikunnan kuolinsyytutkija kertoi CNN:lle, että Tyler kuoli päähän saamiinsa iskuihin.

Tapaus luokiteltiin murhaksi, mutta ketään vastaan ei tällä tietoa nosteta syytteitä.

-?Murhan määritelmä on, että yksi ihminen tappaa toisen. Etsivät käyvät läpi tapauksen faktat ja määrittelevät, liittyykö tapaukseen rikollisuutta. Vaikka herra Valencian kuolema onkin traaginen, ei hänen kuolemaansa liittyvissä olosuhteissa ole rikollisia elementtejä. Emme nosta syytteitä, poliisin tiedotteessa kerrottiin CNN:n mukaan.

Valencia opiskeli UNLV:n yliopistossa kinesiologiaa. Hänellä ei ollut edeltävää nyrkkeilykokemusta. Siitä huolimatta hän oli mukana otteluillan päätapahtumassa.

-?Hän sanoi meille koko ajan, että mukana on vain ihmisiä, joilla ei ole aiempaa kokemusta lajista. Hän todella vain halusi tehdä tämän hyväntekeväisyyden vuoksi, kertoi äiti Cynthia Valencia.

Valencian perheen lakimies kertoi CNN:lle aikovansa tutkia otteluiltaan liittyvät turva- ja lääkintätoimet perusteellisesti.

Ilta Sanoma
jeudi 2 décembre 2021 19:01:00 Categories: Ilta Sanoma Nyrkkeily

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.