Ilta Sanoma

Liika proteiinin saanti voi olla haitaksi terveydelle, eikä se tee hyvää vesistöillekään.

Proteiinivälipalat voivat kasvattaa proteiininsaannin liiallisuuksiin.

Proteiinivälipalat voivat kasvattaa proteiininsaannin liiallisuuksiin. Kuva: Colourbox

Yksi asia näkyy sekä jätevesissä että kauppojen hyllyillä: nimittäin proteiinipitoisten syömisten suosio.

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) mukaan jätevedenpuhdistamoihin tuleva typpikuorma on noussut pääkaupunkiseudulla tasaisesti, ja yksi syy on proteiinin syönnin lisääntyminen.

Tämä tieto voi yllättää.

- Moni luulee proteiinin tarkoittavan lisää lihasmassaa, vaikka todellisuudessa proteiini, jota emme pysty hyödyntämään, varastoituu rasvana. Ylimääräinen proteiini, jota keho ei tarvitse, poistuu kehosta muun muassa typpenä virtsan mukana jäteveteen, HSY:n tiedotteessa sanotaan.

Viikinmäen jätevedenpuhdistamo puhdistaa typestä lähes 90 prosenttia, mutta silti typpeä päätyy Itämereen. Se aiheuttaa rehevöitymistä.

HSY:n jätevedenpuhdistuksen tuotantoyksikön päällikkö Marina Graan sanoo Helsingin Sanomissa, että jätevesiin päätyvä typpi on lähinnä ihmisperäistä. Graan pohtii, voisiko osa kasvusta johtua elintarvikkeiden markkinoinnista, joka korostaa proteiinin terveellisyyttä.

- Kyllähän se esimerkiksi välipalahyllyllä on voimakkaasti esillä, Graan sanoo lehdessä.

Proteiinibuumistakin on viime vuosina puhuttu. Kauppoihin on virrannut uudenlaisia tuotteita, ja vanhaa tuttua rahkaakin on myyty reippaasti.

Proteiini-intoilu on huolestuttanut ravitsemusasiantuntijoita.

Mikäli syö normaaleja aterioita, joihin kuuluu jokin proteiininlähde, ja nappaa niiden lisäksi väli- ja iltapalaksi rahkaa tai proteiinipatukoita, proteiinin määrä kasvaa helposti turhan suureksi. Tiedossa on jopa tapauksia, joissa proteiinin liikasyönti on vienyt sairaalaan.

Lue lisää: Liian suuret proteiinimäärät ovat vieneet suomalaisia jopa sairaalahoitoon: "Buumi aiheuttaa jo terveyshaittoja"

Proteiini on laadullisesti hyvä ravintoaine, mutta rajansa sen syönnilläkin siis on.

- Herättelemme ihmisiä tiedostamaan proteiinin liiallisen syömisen kääntöpuolia ja kannustamme syömään lautasmallin mukaisesti, ilman lisäproteiineja. Ravintosuositusten mukainen määrä proteiinia on reilu gramma (1,1-1,3 g) painokiloa kohden päivässä, HSY:n tiedotteessa kerrotaan.

Lue lisää: Varo näitä merkkejä - 5 yllättävää asiaa paljastavat, että syöt liikaa proteiinia

Esimerkiksi 100 grammassa keitettyä kananmunaa on reilut 12 grammaa proteiinia. Varsinaisen proteiininlähteen lisäksi proteiinia saa monista muista ruoka-aineista, kuten kasviksista ja viljoista.

Esimerkiksi 100 grammassa keitettyä kananmunaa on reilut 12 grammaa proteiinia. Varsinaisen proteiininlähteen lisäksi proteiinia saa monista muista ruoka-aineista, kuten kasviksista ja viljoista. Kuva: Colourbox

Terveen ihmisen ei tarvitse laskea grammoja. Proteiinia saa tarpeeksi lautasmallia noudattamalla.

Jos proteiininsaanti alkaa vuorokaudessa mennä lähelle kahta grammaa painokiloa kohden, munuaiset joutuvat koville.

Mikäli hyvin runsasproteiininen dieetti jatkuu jatkumistaan, munuaisten kyky erittää typpeä voi alkaa heiketä ja seurauksena voi olla munuaisvaurio.

- Ruoka-annoksen koostamisessa on hyvä pitää mielessä jo koulusta tuttu lautasmalli: yksi neljäsosa lautasesta proteiinirikasta ruokaa, esimerkiksi kasviproteiinia, kalaa tai kanaa tai kananmunaa, yksi neljäsosa lautasesta hiilihydraatin lähdettä, esimerkiksi perunaa, pastaa tai riisiä ja loppu lautasellinen täyteen tuoreita ja kypsennettyjä kasviksia. On hyvä muistaa, että proteiinia löytyy lautasmallin kaikilta sektoreilta, varsinaisen proteiininlähteen lisäksi myös viljoista ja kasviksista, HSY muistuttaa verkkosivuillaan.

Välipalaksi riittää "tavallinen" välipalatuote, kuten hedelmä tai jugurtti.

Proteiinit muodostuvat aminohapoista, jotka sisältävät muun muassa typpeä. Elimistölle typpi on myrkky, joka maksan ja munuaisten pitää poistaa.

Lue lisää: 3 kätevää tapaa koostaa ateriat niin, että painokin pysyy hallinnassa - katso fiksu esimerkkipäivä, johon kuuluu niin lohta kuin perunaa

Lue lisää: "Hiilihydraattien korvaaminen proteiineilla on laihtumisen avain" ja 3 muuta väärää luuloa proteiinista

Proteiinipatukoista ja muusta lisätystä proteiinista voi olla hyötyä niille iäkkäämmille ihmisille, jotka eivät jaksa syödä paljon eivätkä liikkua.

Lue lisää: Kätesi kertoo, kuinka paljon lautaselle pitää koostaa proteiinia, rasvaa, hiilareita ja kasviksia - näin se toimii

Ilta Sanoma
jeudi 2 décembre 2021 19:05:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.