Ilta Sanoma

Lewis Hamilton ja Max Verstappen taistelevat mestaruudesta, mutta F1 on myös tiimipeliä.

Lewis Hamilton saattaa tarvita apua Valtteri Bottakselta.

Lewis Hamilton saattaa tarvita apua Valtteri Bottakselta. Kuva: Hoch Zwei / ZUMA

F1-sarjan mestaruustaisto käy kuumana. Jännittävää kautta on jäljellä enää kaksi osakilpailua, ja Max Verstappen on kärjessä kahdeksan pisteen erolla Lewis Hamiltoniin.

Entisen F1-kuljettajan ja nykyisen asiantuntijan Martin Brundlen arvion mukaan kärkikaksikon tallikaverit ovat nyt avainrooleissa mestaruustaistossa.

Tässä kilpailuasetelmassa Mercedeksen Valtteri Bottas on etulyöntiasemassa Red Bullin Sergio Pereziin verrattuna, Brundle arvioi.

- Olen rehellisesti sitä mieltä, että Valtteri sijoittuu todennäköisemmin Maxin edelle kuin Sergio Lewisin edelle, Brundle sanoi Autosportille.

- Se saattaa vaikuttaa mestaruustaisteluun. On mahdollista, että kahdessa viimeisessä kilpailussa Valtteri varastaa pisteitä Maxilta.

Se olisi Bottaksen viimeinen palvelus Mercedekselle, jonka ratissa suomalainen ajaa viidettä ja viimeistä kauttaan. Ensi kaudella hän hyppää Alfa Romeon rattiin.

Lue lisää: Italiasta kajahtaa: Alfa Romeon F1-pomo jätti paikkansa - ei olisi halunnut Valtteri Bottasta talliin

Tulevaksi viikonlopuksi F1-sirkus on rantautunut Saudi-Arabian katuradalle, jossa ajetaan ensimmäistä kertaa. Verstappenilla on mahdollisuus ratkaista maailmanmestaruus.

F1-kauden viimeinen näytös ajetaan Abu Dhabissa.

Ilta Sanoma
jeudi 2 décembre 2021 15:48:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.