Keskusrikospoliisi kertoo lisätietoja Leppävirralla vesistöstä löydetyn Juha Laitisen henkirikoksen tutkinnasta. 15 vuotta kateissa olleen Laitis" /> Keskusrikospoliisi kertoo lisätietoja Leppävirralla vesistöstä löydetyn Juha Laitisen henkirikoksen tutkinnasta. 15 vuotta kateissa olleen Laitis" />

YLE


Poliisi epäilee Juha Laitisen henkirikokseen liittyvän useita henkilöitä.

KRP vahvisti eilen, että syksyllä vesistöstä Leppävirran Kotalahdelta löydetyssä autossa ollut vainaja on Juha Laitinen. Hän oli kadonnut sinisen Seat Toledo -henkilöautonsa kanssa elokuussa 2006. Varmistus henkilöllisyydestä saatiin dna-tutkimuksella.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teppo Sovelius keskusrikospoliisista kertoo, että asiassa epäillään henkirikosta. Hän on vaitonainen tutkinnan yksityiskohdista. Sovelius kuitenkin sanoo, että poliisilla on epäiltyjä.

- Poliisilla on ollut tiedossa epäiltyjen tekijöiden piiri jo useamman vuoden. Siihen kuuluu useita henkilöitä. Meillä on tämä käsitys edelleen. Tutkintanimike on tappo, Sovelius sanoo.

Poliisi siis uskoo yhä, että Laitinen upotettiin autoineen. Ketään ei ole tällä hetkellä kiinniotettuna tapauksen vuoksi.

Henkirikostutkinta käynnistyi vuonna 2017, kun poliisi sai tapauksesta uusia vihjeitä. Tutkinta siirrettiin tuolloin keskusrikospoliisille. Paikkakunnalla oli vuosien ajan liikkunut huhuja, joiden mukaan Laitisen katoamiseen liittyy rikos.

Henkirikoksen motiivi saattaa tutkinnanjohtajan mukaan liittyä Laitisen ja muiden henkilöiden välisiin rahariitoihin.

Mercedes Benz ei liity rikokseen

Katoamisviikonlopun aikana Juha Laitisen on kerrottu olleen valkoisen, vuosimallin 1988 Mercedes Benz -merkkisen henkilöauton kyydissä. Poliisi on aiemmin pyytänyt autosta havaintoja.

Nyt tutkinnanjohtaja Teppo Sovelius sanoo, että valkoisen Mercedes Benzin osuus on saatu suljettua tutkinnassa pois.

- Emme enää epäile sen liittyvän tapaukseen.

Juha Laitinen ei palannut töistä kotiin perjantaina 25. elokuuta 2006. Kaksi päivää myöhemmin sunnuntaina 27. elokuuta Laitinen nähtiin Leppävirran keskustassa. Hän saapui ravintola Virranpoikaan juomaan oluen. Hänen seurassaan oli vaaleahiuksinen mies.

Kaksikko oli liikkeellä Laitisen sinisellä, neliovisella, vuosimallin 1996 Seat Toledo -henkilöautolla. Sillä he myös poistuivat paikalta. Sen jälkeen Juha Laitinen katosi.

Tutkinnanjohtaja Teppo Soveliuksen mukaan poliisilla on "jonkinlainen käsitys" siitä, kuka vaaleatukkainen mies on. Tutkinnanjohtaja ei kuitenkaan voi kommentoida asiaa enempää.

Soveliuksen mukaan Juha Laitisen kuolemansyyn selvittely ja Seat Toledon tekninen tutkinta saattavat kestää kuukausia.

Harvinainen tapaus

Juha Laitisen tapaus on erittäin harvinainen suomalaisessa rikoshistoriassa. Henkirikoksen uhriksi joutunut kadonnut henkilö löytyy harvoin näin pitkän ajan jälkeen.

Vuonna 1993 Kangasalla tapahtui henkirikos, jossa avomies surmasi puolisonsa ja kätki tämän ruumiin yrityksensä pihamaalle. Vainaja löydettiin vasta 18 vuotta myöhemmin vuonna 2011, kun poliisi oli avannut tutkinnan uudelleen. Vuosien ajan naisen uskottiin kadonneen omasta tahdostaan.

Niin ikään vuonna 1993 Heinolassa katosi mies, jonka epäiltiin joutuneen henkirikoksen uhriksi. Heinolan Kymenvirrasta löytyi vuonna 2013 kenkä, jonka sisällä oli sukka ja ihmisen jalkaterä. DNA-tutkimus vahvisti jalkaterän kuuluneen kadonneelle miehelle. Vuonna 2014 löytyi myös toinen kenkä. Muita jälkiä kadonneesta ei ole toistaiseksi löytynyt.

AIheesta lisää:

Juha Laitinen, 37, poistui ravintolasta vaaleatukkaisen miehen kanssa ja katosi autoineen 15 vuotta sitten - nyt KRP vahvistaa hänen löytyneen kuolleena

Vesistöstä nostetut auto ja vainaja löydettiin läheltä 15 vuotta sitten kadonneen miehen kotia - dna-tutkimus on yhä kesken

Vesistöstä löytyi auto, jonka sisällä oli vainaja - KRP ei ota kantaa, onko 15 vuotta sitten mystisesti kadonnut mies löytynyt Leppävirralla

jeudi 2 décembre 2021 15:38:30 Categories: YLE henkirikokset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.