JVG:n ja Unibetin markkinointi oli kuluttajansuojalain tarkoittamalla tavalla hyvän tavan vastaista, koska arpajaislain mukaan rahapelien markkin" /> JVG:n ja Unibetin markkinointi oli kuluttajansuojalain tarkoittamalla tavalla hyvän tavan vastaista, koska arpajaislain mukaan rahapelien markkin" />

YLE


Kuluttaja-asiamies on huomauttanut rahapeliyhtiö Unibetia ja JVG-yhtyettä kaupallisen yhteistyön ongelmista ja vaikuttajamarkkinoinnin sääntöjen rikkomisesta.

JVG:n jäsenet, Jare Brand ja Ville Galle tekivät kaupallista yhteistyötä Unibetin kanssa. Yhtiön nimi ja logo näkyivät muun muassa yhtyeen musiikkivideolla ja sosiaalisen median kanavissa.

Arpajaislain mukaan rahapelien markkinointi on Suomessa sallittua ainoastaan Veikkaukselle. Näin pyritään vähentämään rahapelien aiheuttamia haittoja.

Kuluttaja-asiamiehen mukaan JVG:n ja Unibetin markkinointi oli siksi kuluttajansuojalain tarkoittamalla tavalla hyvän tavan vastaista sekä yleisesti hyväksyttyjen yhteiskunnallisten arvojen vastaista.

Poliisihallitus oli todennut markkinoinnin myös arpajaislain vastaiseksi, koska JVG:n ja Unibetin yhteistyössä ulkomaisten rahapelien markkinointi oli suunnattu Suomeen.

Lisäksi kaupallisesta yhteistyöstä ei ollut kerrottu riittävän selkeästi, jolloin markkinointi ei ollut tarpeeksi tunnistettavaa ja siksi tulkittavissa piilomarkkinoinniksi.

Kaupallisista yhteistöistä on kerrottava markkinoinnissa selkeästi, jotta kuluttaja tietää heti olevansa kaupallisen vaikuttamisen kohteena. JVG:n Instagram-julkaisuissa ei käynyt KKV:n mukaan riittävän selkeästi ilmi, että kyse on kaupallisesta yhteistyöstä, vaikka julkaisun lopussa käytettiin #teamunibet-aihetunnistetta.

KKV:n mukaan myös JVG:n Frisbee-musiikkivideolla esiintyi selviä puutteita markkinoinnin tunnistettavuudessa. Artistit pukeutuivat siinä kilpa-autoilijan ajovarusteisiin, joissa ainoina mainosmerkkeinä näkyi Unibet.

- Piilomainonta ei ole hyväksyttävää missään tilanteessa, toteaa kuluttaja-asiamies Katri Väänänen tiedotteessa.

JVG sitoutui kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta muun muassa huolehtimaan jatkossa markkinoinnin tunnistettavuudesta.

Kuluttaja-asiamies ohjeistaa verkkosivuillaan, miten kaupallisista yhteistöistä tulee kertoa.

jeudi 2 décembre 2021 12:35:52 Categories: YLE rahapelit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.