Ilta Sanoma

Varsova palasi kaviourille ja otti heti kilpasiskot komentoonsa.

Saara Mäkisen Varsova on voittanut tällä kaudella seitsemästi. Arvokkain ykköstila tuli Kuninkuusravien täytelähdöstä.

Saara Mäkisen Varsova on voittanut tällä kaudella seitsemästi. Arvokkain ykköstila tuli Kuninkuusravien täytelähdöstä. Kuva: Ida Laine / Hippos

Saara Mäkinen ja hänen ainoa valmennettavansa Varsova olivat otsikoissa keskikesällä, kun monen odottama valinta suomenhevosten kuningatarkisaan ei yllättäen toteutunut. Valjakko starttasi vielä syyskuussa, mutta sitten alkoi kilpailutauko, joka päättyi Vermossa keskiviikkona.

Varsovan ja Mäkisen paluu ei olisi voinut sujua paremmin. Tuloksena oli komea kirivoitto ja talviratojen tammahallitsijaksi povatun Vennelmon Varman päänahka.

-?Aivan mahtavaa, jotenkin ihan anbiliivibul, iloinen ja puhelias "Saarijärven Saara" riemuitsi voittajahaastattelussa.

-?Juoksu meni parhaalla mahdollisella kaavalla meidän kannalta kun saatiin Vennelmon Varma eteen. Ajattelin matkalla, että aika hyvät saumat pitää olla, jos tamma menee ravia.

Loppusuoralla piti kuitenkin laittaa kaikki peliin. Varsova alkoi ohjastajan mukaan niin sanotusti himmailla vastustajat jo ohitettuaan.

Tamman myös omistava Mäkinen aprikoi etukäteen, kuinka Varsovan ravi mahtaa luistaa suoraan tauolta kilpailuvauhdeissa.

-?Ihmeen hyvin stemmasi! Varsinkin siihen nähden miten hevosta oli viimeistelty, ei mitenkään kummemmin nimittäin. Rata oli juuri hyvä Varsovalle tänään, sopivan pehmeä.

Ensi vuoden kuningatarkilpailulla Mäkinen ei halunnut vielä spekuloida.

-?Siitä haaveillaan, mutta ei uskalla olla mitenkään varma että sinne asti päästään, varsinkin kun Varsovan kanssa pitää elää päivä kerrallaan. Mutta Killerillä kotiradalla ollaan viimeistään mukana!

Jyväskylän Killeri järjestää Kuninkuusravit 2024. Varsova on silloin 12-vuotias eli hyvässä kilparavurin iässä vielä.

Kipakassa pakkasessa ratkennut T65-rivi jatkui naisohjastajien hallinnassa, kun Henna Halme ajoi kirivoiton Nette's Ensiolla.

Kilpailu oli hevosen ensimmäinen Halmeen valmennuksesta.

-?Tosi hienot fiilikset! Mukavaa että saatiin tällainen kiva valmis starttihevonen talliin, ja vielä alkoi näin hienosti.

Halme arveli, että Nette's Ensio viihtyy talviradoilla. Hokkikengät eivät haitanneet 3-vuotiaan oriin menoa.

Ravirivin kahdesta suurimmasta ennakkosuosikista Seppo Suurosen valmentama ja Esa Holopaisen ohjastama Tähtiviilee hoiti leiviskänsä voitokkaasti kärkipaikalta. Holopaisen mukaan volttilähtö ei tuottanut tammalle ongelmia ja se rauhoittui kuskin haluamaan tempoon.

Press Release sen sijaan laukkasi ensimmäisessä kaarteessa kärkipaikalta ja hylättiin. Suursuosikin epäonnen hyödynsi parhaiten Pertti Isotalon Farfallone. Ohjastaja Santtu Raitala ajoitti jälleen kerran ajokkinsa kirin mestarillisesti.

-?Keulahevosen epäonnekkaiden tapahtumien jälkeen päästiin johtavan taakse, ja siinä kohtaa meidän osakkeet nousivat merkittävästi. Kun vetäisin ulosvedettävät korvapallot maalisuoran alussa, ruuna lähti kirimään vihaisesti, Raitala kommentoi.

Marja Haakanan valmentama Dark Defender oli T65-rivin potintekijä. Hevonen sai siivet selkäänsä loppusuoralla ja tavoitti joukkoa johtaneen Marlon Deen viime metreillä.

-?Saatiin tosi kiva juoksu sisäradalla. Mukavaa, että luukut aukesivat ja päästiin tulemaan lopussa, ohjastaja Hannu Torvinen sanoi.

Torvinen ajoi toisen T65-voiton Markku Niemisen tallin Joseph Bokolla. Sisäradalta startannut ruuna piti keulapaikan hallussaan juoksun alusta loppuun ja torjui Mr Big Starin kirihaasteen.

-?Toivottavasti hevonen pysyy tällaisena, silloin se voittaa monta lähtöä vielä, Torvinen kehaisi.

Huippuluokan lämminveriset ravasivat T65-kohteiden ulkopuolella. Tammalähdön paras oli Willow Pride, joka takamatkasta huolimatta keikkui kärjessä jo alkumatkan aikana. Sen jälkeen kisa oli käytännössä ajettu. Ari Moilanen ohjasti Markku Niemisen valmennettavaa.

Oikea T65-rivi

T65-1: 4 Varsova

T65-2: 7 Nette's Ensio

T65-3: 4 Tähtiviilee

T65-4: 9 Dark Defender

T65-5: 3 Farfallone

T65-6: 1 Joseph Boko

Kuusi oikein tuloksille: 4926,89 euroa

Viisi oikein: 66,93 e

Ilta Sanoma
mercredi 1 décembre 2021 23:10:00 Categories: Ilta Sanoma Ravit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.