20-0, 11-0, 10-0, 8-0.

Jalkapallon naisten MM-karsintojen tulokset tiistain kierrokselta ovat karua luettavaa.

Eikä kyse ole vain edellisestä kierroksesta, sillä samanlaisia lukemia on nähty läpi karsintojen. Viikko sitten Pohjois-Irlanti murskasi Pohjois-Makedonian 11-0, Espanja Färsaaret 12-0 ja Belgia Armenian 19-0. Lokakuun lopulla Ranska tyrmäsi Viron 11-0, Hollanti Kyproksen 8-0 ja Saksa Israelin 7-0.

Ja niin edelleen.

Esimerkkejä löytyy joka kierrokselta, mutta toistaiseksi rumimmat lukemat taululle on iskenyt Englanti. Peli Latviaa vastaan oli käytännössä ohi reilun kymmenen minuutin jälkeen, kun joukkue johti 4-0 iskettyään maalit kolmen minuutin välein. Tauolle mentiin 8-0-lukemissa, ja Latvia vaihtoi maalivahtia.

Alina Sklemenovalla, 17, ei mennyt paljon virkasiskoaan, vuotta vanhempaa Laura Sinutkinaa paremmin, sillä hän poimi pallon takaansa 12 kertaa. Kaikkiaan Englanti iski 90 minuutissa 20 osumaa.

Nimensä maalitilastoihin sai kymmenen eri pelaajaa, ja neljä pelaajaa onnistui hattutempussa. Yhtenä heistä Ellen White, Manchester Cityn hyökkääjä ja yksi Englannin maajoukkueen tunnetuimmista pelaajista. Samalla White nousi Englannin maajoukkueen kaikkien aikojen maalintekijäksi.

Moni katsoja kotisohvalla mietti, onko tässä enää mitään järkeä. Whiten kaltaiset supertähdet pelaamassa Latvian pääsarjassa pelaavia, nipin napin täysi-ikäisiä pelaajia vastaan.

Englannin päävalmentaja Sarina Wiegmanin mielestä ei, eikä hän säästellyt ottelun jälkeen sanojaan.

- Tietysti sitä haluaa pelata kilpailullisia pelejä. Nämä eivät ole kilpailullisia pelejä. Joka maa haluaa kehittää naisten peliä, mutta mielestäni ei ole hyvä asia, että lukemat ovat näin suuria. Tiedän, että Uefa ja Fifa ovat kiinnittäneet asiaan huomiota. Minun mielestäni 20-0 ei ole hyvää kehitystä kellekään.

Puhelu Palloliiton varapuheenjohtaja Katri Mattssonille paljastaa, että kansainvälisissä liitoissa on todellakin herätty ongelmaan. Fifa on sättinyt Uefaa tasoeroista, ja aihe on puhuttanut myös Uefan työryhmässä, jossa Mattsson on mukana.

- Tulevaisuudessa karsinnat ovat ehkä muuttamassa, jotta saisimme parempia ja tasaisempia pelejä, Mattsson kertoo.

Mutta miten ja millä aikataululla, sitä Matsson ei osaa vielä sanoa.

Yhtenä ehdotuksena esiin ovat nousseet esikarsinnat, jotka heikoiten sijoittuneet maat kävisivät ennen varsinaisten karsintojen alkua keskenään, ja joista voittajat etenisivät itse MM-karsintoihin.

Tätä tapaa kokeiltiin vuoden 2019 MM-kisojen karsinnoissa. Kaikista pahimmat heittopussit eivät tuolloin kohdanneet huippumaita.

Tiukka seula esikarsinnoissa mahdollistaisi, että Chelsean Guro Reitenin ja muiden norjalaisten ei enää tarvitsisi tehdä maaotteluikkunan päätteeksi raskasta vierasmatkaa Armeniaan 10-0-voittoa hakemaan. Samalla Anna Signeul voisi lopettaa puheet vahvan jalkapallokulttuurin Albaniasta.

Väistämätön osa kehitystä?

Naisten jalkapallon räjähdysmäisestä kehityksestä on puhuttu paljon varsinkin kesän 2019 MM-kisojen jälkeen.

Maailman suosituimman lajin on mahdollista kasvaa naisten puolella. Sen on ymmärtänyt myös Fifa, joka loi ensimmäisen naisten jalkapallon strategiansa vuonna 2018. Nykyään jokaiselta jäsenmaalta edellytetään naisten jalkapallon strategiaa, tai vaihtoehtona on tukirahojen menettäminen.

Lähes kaikkia murskavoittajia, ehkäpä Belgiaa ja Pohjois-Irlantia lukuunottamatta, yhdistää yksi asia: ne ovat olleet naisten jalkapallon kehityksen etujoukoissa. Saksassa naisten jalkapalloon on panostettu jo vuosikymmeniä, ja Hollannissa kehitys on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana hurjaa.

Espanjassa maan pääsarjan ammattimaistumisesta päätettiin kesällä, ja Italiassa samaan on määrä ryhtyä ensi kaudella. Englannin naisten Superliigassa pelaavat perinteiset englantilaiset suurseurat ovat panostaneet naisten toimintaan hurjasti viime vuosina ja resurssien ja rahan ansiosta sarja on noussut Euroopan ykkössarjaksi.

Suuret kehittyvät kehittymistään, mutta miten on pienten maiden laita. Putoavatko ne kyydistä kokonaan?

- Se uhkakuva on olemassa, mutta tiedän, että Uefa miettii eri keinoja, miten tukea pieniä ja keskikokoisiakin liittoja, Palloliiton huippujalkapallopäällikkö Marianne Miettinen kertoo.

Miettinen nostaa esimerkkinä naisten Mestarien liigan uudistukset täksi kaudeksi. Nykyään seurajoukkueiden menestys hyödyttää taloudellisesti myös maiden kansallisia liigoja: Åland Unitedin menestys eurokentillä olisi tuonut euroja kaikille Kansallisen Liigan seuroille.

Suomen tilanne on kuitenkin vielä hyvä. Kansallisella Liigalla on omat ongelmansa esimerkiksi pelaajien alhaisen keski-iän kanssa, mutta sarjasta on hyvä ponnistaa ammattilaiseksi maailmalle isompiin liigoihin.

Maajoukkuepelaajat ovat maajoukkueen mukana vain rajallisen ajan vuodesta. Suurin kehitystyö tapahtuu arjessa, ja mitä parempi ympäristö, sen parempia pelaajia. Marianne Miettinen uskookin, että tasoerot pienenevät sitä mukaa, kun pienten maiden pelaajat pääsevät parempiin ympäristöihin ammattilaissarjoihin.

Pientenkin maiden on aloitettava jostain. On selvää, että Georgia, jossa maan pääsarja on ollut vielä 2010-luvulla tauolla vuosien 2010-2014 välillä, on kehityksessä eri vaiheessa kuin naisten jalkapalloon vuosikymmenet panostanut Ruotsi - vaikka se kukistikin Georgian vain 4-0.

Mutta kehittääkö Georgian naisten jalkapalloa häviäminen yhdellätoista maalilla Irlannille? Tai Armeniaa kahdessa osassa sumun vuoksi pelattu 0-10-tappio Norjalle?

Miksi kukaan katsoja haluaisi tuhlata kallisarvoista aikaansa katsomalla puolitoista tuntia totaalista nöyryytystä?

Jos naisten jalkapallon ilosanomaa halutaan tosissaan levittää laajalle ja painottaa ammattimaistumista, olisi murskajaisista päästävä eroon mahdollisimman pian. Tämä vaatii toimia.

Esikarsinnat vähentäisivät huippujen ja kehittyvien maiden nöyryyttäviä kohtaamisia ja lisäisivät tasaisten, laadukkaimpien pelien määrää. Niiden kautta myös pienillä mailla pysyisi ovi auki karsintoihin ja kehittyvistä parhaimmat pääsisivät kohtaamaan isompiaan.

Naisten MM-karsintojen kohdalla kyse on onneksi sentään vain karsinnoista: Itse MM-kisoissa ei pelaa yhtään heittopussia Euroopasta.

Muissakaan lajeissa ei säästytä murskajaisilta

Salibandyn puolella karsinnoissa on nähty lajin luonteestakin johtuen vielä hurjempia tuloksia. Vuoden 2019 naisten MM-kisojen karsinnoissa Ruotsi kukisti Ranskan 61-0 ja Suomi Itävallan 37-0.

Tänä vuonna karsintoja ei koronan takia järjestetty lainkaan, ja lopputurnauspaikat jaettiin rankingin perusteella.

Murskajaisia on nähty kuitenkin myös MM-kisoissa, eikä pelkästään tänä syksynä. Suomen salibandynaiset murskasivat Saksan avausottelussaan 15-0, kun kaksi vuotta sitten taululla komeilivat 17-0-lukemat.

Tänä vuonna alkulohkossa yhdeksän ottelua päättyi vähintään kahdeksan maalin erolla. Jos mukaan lasketaan kahdeksan parhaan, eli A- ja B-lohkojen maiden kohtaamiset, murskavoittoja nähtiin viisi - kaksi vuotta sitten niitä oli peräti yhdeksän.

Hallitseva mestari Ruotsi meni alkusarjassa menojaan, kun se iski kahdessa ensimmäisessä ottelussaan 42 osumaa. Suomesta oli Ruotsille eniten vastusta, mutta lähes koko ottelun ilman maailman parhaaksikin valittua Veera Kauppia pelanneen Suomenkin kohtalona oli tyly 3-9-tappio. Kolmessa ottelussa Ruotsi iski vastustajan verkkoon siis yli 50 maalia.

Ruotsin ilotulitusta Slovakiaa vastaan hetken katsellessa heräsi kysymys, ketä nämä pelit palvelevat?

Samanlaisia murskalukemia on odotettavissa myös perjantaina käynnistyvissä salibandyn miesten MM-kisoissa. Murskajaisista on puhuttu paljon myös jääkiekon puolella: miesten MM-kisoissa mukana on vuodesta 1998 lähtien ollut 16 maata, ja kaikkien taso ei riitä maailman huippuja vastaan.

Iso-Britannian ja Italian kaltaisten maiden kohtalona on keväästä toiseen hävitä ja rumasti. Ja jos mukana olisivat joka kevät kaikki maailman parhaat pelaajat, esimerkiksi Kanadan ja Italian kohtaaminen päättyisi todennäköisesti huomattavasti tylymmin.

Salibandy on halunnut pitkään olympialajiksi. Lajin levinnäisyyden ja näkyvyyden takia myös näissä MM-karkeloissa on mukana maita, jotka eivät MM-tasolle kuuluisi.

Vasta viime viikolla Kansainvälinen Salibandyliitto lievensi ehtojaan maan edustusoikeuden suhteen, ja jatkossa kansalaisuus ei ole ainoa edustusoikeutta määrittävä tekijä.

Pelaaja voi edustaa maajoukkuetta myös ilman kansalaisuutta, mikäli hän on syntynyt maassa, hänen biologinen äitinsä ja isänsä on syntynyt maassa, hänen isoäitinsä tai isoisänsä on syntynyt maassa tai mikäli hän on asunut maassa vähintään viisi vuotta.

Jo nyt MM-kisoissa nähdään pelaajia Suomen naisten kolmosdivisioonasta, ja tulevaisuudessa heitä nähtänee mahdollisesti enemmän.

Tahkoan itse kyseistä sarjaa, enkä voi hyvällä mielikuvituksellakaan vaikea nähdä siinä yhtäläisyyksiä huippu-urheiluun.

Toisinaan sanotaan, että murskalukemat ovat hinta, joka lajin kehityksestä on maksettava. Toivottavasti se hinta on pian maksettu.

Lue myös:

MM-kisat alkavat toden teolla, kun vastaan asettuu kahdessa ottelussa 42 maalia takonut Ruotsi - asiantuntija kertoo, mihin Suomen pitää iskeä