Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan Euroopan unionin painostus lentoyhtiöitä kohtaan on auttanut hillitsemään tilannetta." /> Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan Euroopan unionin painostus lentoyhtiöitä kohtaan on auttanut hillitsemään tilannetta." />

YLE


Euroopan kiristynyttä tilannetta puidaan nyt kokouksissa. Riiassa Latviassa oli Naton ulkoministerikokouksen päätteeksi aiheena Länsi-Balkan.

Keskusteluissa oli mukana myös Suomi, joka Ruotsin tavoin osallistui neuvonpitoon Naton kumppanimaana.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) muistutti Riiasta etäyhteydellä suomalaiselle medialle, että Suomi on ollut mukana KFOR-rauhanturvaoperaatiossa Kosovossa jo vuodesta 1999.

Länsi-Balkanin tilannetta koskevissa keskusteluissa nousi esille etenkin Bosnia-Hertsegovina, jonka tilannetta Haavisto kutsui poliittiseksi kriisiksi.

Hänen mukaansa huolta aiheuttaa etenkin se, että Bosniaan kuuluva serbitasavalta Republika Srpska saattaa irtautua Daytonin rauhansopimuksesta. Tämä voisi merkitä jopa sotaa, mikä aiheuttaisi kaaoksen koko Länsi-Balkanin alueella.

Haavisto: "Ukraina pelkää turvallisuutensa puolesta"

Venäjän joukkojen lisääminen Ukrainan tuntumassa kärjistää kriisiä alueella.

Haaviston mukaan Ukraina on erittäin huolissaan ja pelkää turvallisuutensa puolesta.

Hän huomautti, että Valko-Venäjä on tunnustanut Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan liittämisen Venäjän yhteyteen.

Haavisto piti kuitenkin myönteisenä Yhdysvaltain ja Venäjän ulkoministereiden yhteydenpitoa.

"Paine Valko-Venäjän rajalla helpottanut jonkin verran"

Ylen kysymykseen Valko-Venäjällä olevien siirtolaisten tilanteesta Haavisto vastasi sanoen, että paine Valko-Venäjän rajalla on jonkin verran helpottanut.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on voinut avustaa pakolaisia, eikä rajan läheisyyteen ole noussut uusia telttaleirejä.

Kriisi ei ole kuitenkaan ohi. Ulkoministeri Haaviston mukaan Valko-Venäjän johtaja Aljaksandr Lukasenka liikuttelee siirtolaisia edestakaisin maassa.

Näiden paluulennot Irakiin ovat käynnistyneet, ja Euroopan unionin pyrkimys saada lentoyhtiöt lopettamaan siirtolaisten lennättämisen Valko-Venäjälle on Haaviston mukaan tuottanut tulosta.

EU-komissio ehdottaa, että Puolalle, Latvialle ja Liettualle myönnettäisiin helpotuksia turvapaikkahakemusten käsittelyssä. Helpotuksista kertoi keskiviikkona EU:n sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson.

Komissio esittää muiden muassa, että Puola, Liettua ja Latvia voisivat pitää Valko-Venäjän kautta tulevia ihmisiä turvapaikkakeskuksissa rajalla maksimissaan neljän kuukauden ajan. Hakemukset olisi käsiteltävä tuossa ajassa.

Riiasta Haavisto jatkaa Tukholmaan, jossa on Euroopan turva- ja yhteistyöjärjestön kokous. Hän muistutti, että siihen osallistuu myös Valko-Venäjän ulkoministeri.

Suomen tuleva ETYJ-puheenjohtajuus vuonna 2025 varmistui maanantaina.

Lue lisää:

EU-komissio esittää helpotuksia turvapaikkahakemusten käsittelyyn Puolalle, Liettualle ja Latvialle - syynä Valko-Venäjän häikäilemätön toiminta

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg: Venäjällä ei ole veto-oikeutta Ukrainan Nato-jäsenyyteen - Yle seuraa Venäjän ja Naton kiihtyvää sanasotaa

Suomesta Ety-järjestön puheenjohtajamaa juhlavuonna 2025 - ulkoministeri Haavisto vahvisti tiedotustilaisuudessa

Lukasenka odottaa EU:lta vastausta siihen, otetaanko rajalla olevat siirtolaiset vastaan

mercredi 1 décembre 2021 19:53:25 Categories: Valko-Venäjä YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.