Poliisia epäiltiin mahdollisista laiminlyönneistä ryöstön yrityksen esitutkinnassa. Poliisi keskeytti tutkinnan muutama vuosi elokuussa 2002 tapa" /> Poliisia epäiltiin mahdollisista laiminlyönneistä ryöstön yrityksen esitutkinnassa. Poliisi keskeytti tutkinnan muutama vuosi elokuussa 2002 tapa" />

YLE


Syyttäjä ei epäile poliisia rikoksesta vuonna 2002 tapahtuneessa niin sanotun Turun arvokuljetusryöstön tutkinnassa. Syyttäjänä toiminut tutkinnanjohtaja Olli Sulkonen on saanut valmiiksi tapauksen esiselvityksen eikä aloita sen perusteella esitutkintaa.

Syyttäjälaitoksen tiedotteen mukaan selvitysten perusteella ryöstöyrityksen tutkinnassa tapahtuneet mahdolliset laiminlyönnit eivät ole johtuneet siitä, että olisi pyritty siihen, että rikosvastuu ei jutussa toteutuisi.

Esiselvityksen perusteella asiassa ei ole syytä epäillä kenenkään poliisimiehen syyllistyneen törkeään virka-aseman väärinkäyttämiseen. Mahdollisen virkavelvollisuuden rikkomisen ja virka-aseman väärinkäyttämisen syyteoikeus vanhentui vuonna 2017.

Esiselvityksen yhteydessä kuultiin silloista tutkintajohtajaa ja useita tutkijoita.

Viisi aseistettua ryöstäjää yritti tuloksetta tunkeutua arvokuljetusajoneuvon rahaosastoon Turun Tampereentien Prisman parkkipaikalla keskellä päivää elokuussa 2002. Tekijät onnistuivat pakenemaan.

Lue lisää:

Pieleen menneen arvokuljetusryöstön todistusaineisto Turun hovioikeuden arvioitavaksi - syyttäjä katsoo espoolaismiehen olevan yksi tekijöistä

Turun arvokuljetusryöstöyrityksen syyte kaatui käräjäoikeudessa

mercredi 1 décembre 2021 17:48:54 Categories: YLE poliisi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.