Ilta Sanoma

Zyskowicz totesi, että Suomessa on turvapaikkajärjestelmä, joka on tarkoitettu ihmisille, jotka ovat kansainvälisen suojelun tarpeessa.

Kansanedustaja Ben Zyskowiczin mielestä kansanedustaja Saara Hyrkkö on väärässä väittäessään, että järjestelmä on pettänyt Suomeen jääneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ihmiset.

Kansanedustaja Ben Zyskowiczin mielestä kansanedustaja Saara Hyrkkö on väärässä väittäessään, että järjestelmä on pettänyt Suomeen jääneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ihmiset. Kuva: Antti Hämäläinen / IS, Vesa Moilanen / Lehtikuva, Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz ei niele vihreiden kansanedustajan Saara Hyrkön näkemystä siitä, että turvapaikkajärjestelmä "on pettänyt" ne ihmiset, jotka eivät ole saaneet turvapaikkaa Suomesta.

- Hän on täysin väärässä. Kyse on ihmisistä, jotka ovat pettäneet järjestelmän, Zyskowicz sanoo Ilta-Sanomille.

Hyrkkö viittasi tuhansiin Suomeen laittomasti jääneisiin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneisiin ihmisiin, joille sisäministeriö on kaavaillut kertaratkaisuna oleskeluluvan myöntämistä.

Lue lisää: Vihreiden kansan­edustaja puolustaa oleskelu­luvan myöntämistä laittomasti maassa oleville - "Kyse ihmisistä, jotka järjestelmä on pettänyt"

Zyskowicz toteaa, että Suomessa on turvapaikkajärjestelmä, joka on tarkoitettu ihmisille, jotka ovat kansainvälisen suojelun tarpeessa.

- Kaikkien näiden ihmisten kohdalla on annettu ensin Maahanmuuttovirastossa kielteinen päätös eli on katsottu, että he eivät ole kansainvälisen suojelun tarpeessa. Sen jälkeen he ovat voineet valittaa siitä hallinto-oikeuteen ja sen jälkeen vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ja kaikissa oikeusasteissa on siis katsottu, että nämä puheena olevat ihmiset eivät ole suojelun tarpeessa, Zyskowicz sanoo.

Tämän jälkeen järjestelmä edellyttäisi, että he palaavat lähtömaahansa.

- Mutta nämä ihmiset ovat pettäneet järjestelmän, koska he kielteisestä päätöksestä huolimatta eivät ole palanneet lähtömaahansa. Päinvastoin useimmat heistä ovat käynnistäneet uudelleen ja uudelleen prosessin uudella perusteella ja saaneet uudelleen kielteisen päätöksen.

Maahanmuuttoviraston arvion mukaan Suomessa on noin kolmetuhatta vuosina 2015-2016 saapunutta kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta ihmistä, jotka ovat tehneet sen jälkeen uusintahakemuksen tai useita hakemuksia. Lisäksi maassa on arviolta tuhat turvapaikanhakijaa, jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen ja maastapoistumispäätöksen, mutta heitä ei ole saatu poistettua maasta.

Zyskowiczin mielestä kyse on siirtolaisista, jotka ovat tulleet Suomeen hakemaan parempaa elämää "inhimillisistä ja ymmärrettävistä syistä".

- Mutta tuo ei ole peruste saada kansainvälistä suojelua. He ovat saaneet kielteisen päätöksen, koska he eivät ole vainottuja.

Sen sijaan, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet olisivat palanneet lähtömaahansa, he ovat jääneet laittomasti maahan. Zyskowiczin mielestä heille ei pidä missään nimessä myöntää pysyvää oleskelulupaa, kuten sisäministeriössä parhaillaan kaavaillaan.

Lue lisää: Sisä­ministeriö kaavailee tuhansille kielteisen turva­paikka­päätöksen saaneille oleskelu­lupaa

- Jos me nyt antaisimme oleskeluluvan arviolta kolmelletuhannelle ihmisille, niin me palkitsisimme heidät siitä, että he ovat toimineet vastoin Suomen lakia, eivätkä ole poistuneet maasta sen jälkeen, kun on todettu, että heillä ei ole oikeutta kansainväliseen suojeluun eikä mitään muutakaan perustetta saada oleskelulupaa Suomessa.

Zyskowicz huomauttaa, että tuhannet irakilaiset ovat palanneet vapaaehtoisesti sen jälkeen, kun he eivät ole saaneet turvapaikkaa.

Kansanedustaja Ben Zyskowiczin mielestä jossain vaiheessa uusintahakemuksen mahdollisuus täytyy laittaa poikki, ellei hakemukselle ole syntynyt aidosti uusia perusteita.

Kansanedustaja Ben Zyskowiczin mielestä jossain vaiheessa uusintahakemuksen mahdollisuus täytyy laittaa poikki, ellei hakemukselle ole syntynyt aidosti uusia perusteita. Kuva: Jukka Gröndahl / HS

Sisäministeriön hanke pitää hänen mielestään torjua, sillä se veisi pohjan pois koko turvapaikkaprosessilta.

- Mikäli nekin ihmiset, joilla ei ole turvapaikkaprosessin ja oikeusprosessin jälkeen oikeutta jäädä maahan, saisivat oikeuden jäädä maahan, niin mihin me tarvitsemme koko turvapaikkaprosessia, Zyskowicz kysyy.

Lue lisää: Entinen maahanmuutto­pomo tyrmää ministeriön suunnitelmat antaa oleskelu­lupa tuhansille: "Tämä on käsittämätöntä"

Lisäksi oleskelulupien myöntäminen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille olisi Zyskowiczin mielestä "ylivertainen vetovoimatekijä" Suomelle suhteessa muihin maihin.

- Me näimme jo 2015 syksyllä, että kymmenettuhannet irakilaiset tulivat halki koko Euroopan Suomeen, koska heillä oli se käsitys, että Suomesta saa helpommin turvapaikan ja Suomeen saa perheensä helpommin. Jos me tämän lisäksi annamme viestin, että Suomeen saa jäädä joka tapauksessa riippumatta siitä, onko perustetta kansainväliseen suojeluun vai eikö ole, sehän olisi erittäin vahva vetovoimatekijä hakea turvapaikkaa Suomesta.

Zyskowiczin mielestä eri asia on se, että yksilöllisen harkinnan perusteella voidaan antaa oleskelulupa hyvin kotoutuneille, kielen oppineille ja töihin päässeille kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille työn perusteella.

Hänen mielestään mielestä nämä tapaukset olisivat kuitenkin harvinaisia poikkeuksia, ei sääntö tai sisäministeriön kaavailema massaratkaisu.

Lue lisää: Sisäministeriön kaavailut kielteisen turvapaikka­päätöksen saaneiden kerta­laillistamisesta yllätys hallitus­kumppaneille - "Eipä siitä etukäteen varoiteltu"

Vihreiden Hyrkkö luonnehti ilman oleskelulupaa Suomessa oleskelevia "jumissa oleviksi ihmisiksi" ja peräänkuulutti keskustelua siitä, millä ehdoilla ja edellytyksillä nämä ihmiset voisivat päästä jatkamaan elämäänsä.

Zyskowiczin mielestä jossain vaiheessa uusintahakemuksen mahdollisuus täytyy laittaa poikki, ellei hakemukselle ole syntynyt aidosti uusia perusteita, kuten esimerkiksi vallankaappaus tai sisällissota lähtömaassa.

- Toiseksi lähtömaiden kanssa pitää päästä sopimukseen siitä, että kansainvälisen oikeuden velvoitteiden mukaisesti ne ottavat vastaan kansalaisensa.

Hänen mukaansa kyse on tässä tapauksessa ennen kaikkea Irakista.

- Euroopan unionin tulee käyttää taloudellista painostusta, jotta Irak ottaa vastaan omat kansalaisensa, kuten kansainvälinen oikeus edellyttää.

Kansanedustaja Saara Hyrkkö peräänkuulutti keskustelua siitä, millä ehdoilla ja edellytyksillä paperittomat ihmiset voisivat päästä jatkamaan elämäänsä.

Kansanedustaja Saara Hyrkkö peräänkuulutti keskustelua siitä, millä ehdoilla ja edellytyksillä paperittomat ihmiset voisivat päästä jatkamaan elämäänsä. Kuva: Mika Ranta / HS

Zyskowiczin mielestä Hyrkön väitteet siitä, että viime vaalikaudella olisi romutettu urakalla Suomen turvapaikkajärjestelmää, ovat "huuhaata".

- Se, että näille ihmisille ei olisi oikeusturvaa annettu ja koko järjestelmä olisi ollut romuna viime vaalikauden päätösten seurauksena, ei pidä paikkaansa.

Zyskowiczin mukaan viime vaalikaudella tehtiin muutoksia asianajajien palkkioihin, koska osa juristeista rahasti turvapaikanhakijoilla ja sen vuoksi tapauksia keskitettiin yleisiin oikeusaputoimistoihin. Lisäksi päätettiin, ettei aikuisille kustanneta verovaroin juridista avustajaa turvapaikkapuhutteluun, ellei siihen ollut erityistä syytä. Myös valitusaikoja lyhennettiin.

- Nämä muutokset on tällä vaalikaudella purettu ja esimerkiksi itse olin näiden muutosten kannalla, koska katsoin, että siinä tilanteessa (turvapaikkakriisin aikana) tehdyt muutokset eivät olleet jälkikäteen kovin onnistuneita. Käsittelyajat eivät lyhentyneet, juristien palkkioihin liittyi ongelmia.

Zyskowiczin mukaan uusintahakemuksen on kuitenkin voinut tehdä millä tahansa syyllä. Hänen mukaansa yleisin syy on se, että ihminen on kielteisen turvapaikkapäätöksen saatuaan huomannut kuuluvansa seksuaalivähemmistöön ja toinen yleinen syy on kääntyminen kristinuskoon.

Hän huomauttaa, että laittomasti maahan jääneitä on aika paljon kaikissa Pohjoismaissa ja ylipäätään Euroopassa.

- Onko Sipilän hallitus romuttanut turvapaikkaprosessit kaikissa näissä maissa, Zyskowicz ihmettelee.

Ilta Sanoma
mercredi 1 décembre 2021 17:49:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.