Piensatelliitti on Merenkurkun yli ulottuvan yhteistyön tulosta. Avaruuden valloitukseen voivat osallistua myös muut kuin avaruuden suurvallat, todettiin " /> Piensatelliitti on Merenkurkun yli ulottuvan yhteistyön tulosta. Avaruuden valloitukseen voivat osallistua myös muut kuin avaruuden suurvallat, todettiin " />

YLE


Merenkurkun alue saa ensimmäisen oman satelliitin. Se laukaistaan avaruuteen reilun vuoden kuluttua Kiirunan avaruuskeskuksesta.

KvarkenSat on pohjalaismaakuntien ja Ruotsin Västerbottenin yhteinen piensatelliitti. Sen ovat suunnitelleet yhteistyössä suomalaiset ja ruotsalaiset korkeakoulut ja tutkimuslaitokset ja se liittyy KvarkenSpaceEco-hankkeeseen.

- Hanke tuo avaruusdataaalueen asukkaiden, yritysten, koulujen ja muiden toimijoiden ulottuville sekä tutustuttaa heidät uuden avaruustalouden tuomiin mahdollisuuksiin, toteaa hankkeen vastuullinen johtaja, professori Heidi Kuusniemi Vaasan yliopistosta.

Satelliitin rekisteröity omistaja tulee olemaan Vaasan yliopisto, ja satelliittia ohjataan Vaasan Palosaaren kampukselle rakennetulta maa-asemalta.

Vastaanottoasema tulee osaksi tutkimuskeskus Technobothniaan rakennettavaa Vaasan yliopiston avaruusdatalaboratoriota.

Kuusiniemi lupaa, että avaruusdatasta saadaan laajasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia muun muassa maa- ja metsätalouteen, ympäristönseurantaan, liikenteeseen, merenkulun tarpeisiin, energiatalouteen ja talouden ennakointiin.

Pienessä paketissa paljon tekniikkaa

Pari kilo painavaan maitopurkin kokoiseen satelliittiin on tulossa kuvantamisteknologiaa sekä radioteknologiaa.

- KvarkenSat on hyvä esimerkki siitä, että jo pienellä rahalla saadaan rakennettua piensatelliitti, joka kerää monen tyyppistä dataa, toteaa monessa piensatelliittidemonstraatiossa mukana ollut apulaisprofessori Jaan Praks Aalto-yliopistosta.

Satelliittiin tulee VTT:n kehittämä erittäin pienikokoinen hyperspektrinen kamera, joka pystyy ottamaan eri aallonpituuksilla kuvia Merenkurkun alueesta ja muista kiinnostavista kohteista. Kuvien avulla voidaan seurata, analysoida ja mallintaa maan, meren ja kasvillisuuden ominaisuuksia sekä havainnoida päästöjä ja epäpuhtauksia.

Satelliitti seuraa myös esimerkiksi alusten liikkumista Pohjanlahdella. Se vastaanottaa signaaleja laivojen automaattisesta tunnistusjärjestelmästä ja sitä kautta saadaan tieto niiden sijainnista, suunnasta ja nopeudesta.

Kaikille avointa dataa

Projektipäällikkö Kendall Rutledge Yrkeshögskolan Noviasta toteaa, että KvarkenSat tarjoaa elinkaarensa aikana myös monille opiskelijoille ja tutkijoille arvokasta tutkimusaineistoa.

- Data tulee avoimesti saataville www.kvarkenspacecenter.org -portaalin kautta.

KvarkenSatin julkistustilaisuus oli keskiviikkona Vaasassa. Tilaisuudessa kerrottiin, että satelliitin suunnitelmat ovat läpäisseet kansainvälisistä asiantuntijoista koostuneen raadin alustavan katselmuksen, joten satelliitin rakentaminen ja testaus ovat valmiita alkamaan.

Tilaisuudessa oli esillä myös Vimpelin yhteiskoulun ja lukion oppilaiden maalaama KvarkenSatin 3D-satelliittimalli. Kuva siitä matkaa myös avaruuteen satelliitin mukana digitaalisessa muodossa samoin kuin kaikki #MyKvarkenSat-kilpailuun saapuneet lasten ja nuorten piirustukset.

3D - malli KvarkenSatista
Vimpelin yhteiskoulun ja lukion oppilaiden KvarkenSatin 3D-satelliittimalli.Jarkko Heikkinen / Yle

Merenkurkun satelliittia ovat toteuttamassa Vaasan yliopisto, Yrkeshögskolan Novia, Uumajan yliopisto ja Luulajan teknillinen yliopisto sekä kuusi muuta korkeakoulua ja instituuttia Suomesta ja Ruotsista.

Hanketta rahoittavat hankekumppaneiden lisäksi EU Interreg Botnia-Atlantica-ohjelma, Region Västerbotten ja Pohjanmaan liitto.

mercredi 1 décembre 2021 15:06:06 Categories: Satelliittiteknologia YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.