Jakelutilanne Inarin keskustaajamassa heikkeni kesällä. Toisella puolella kylää tilanne on nyt todennäköisesti Suomen heikoin. Jakeluviivästysten" /> Jakelutilanne Inarin keskustaajamassa heikkeni kesällä. Toisella puolella kylää tilanne on nyt todennäköisesti Suomen heikoin. Jakeluviivästysten" />

YLE


Keskellä Ivaloa sijaitsevan liikehuoneiston postilaatikkoon päivän posti kolahtaa iltakymmenen jälkeen. Kolmen kilometrin päässä Rajanmäellä asukkaat voivat joutua odottelemaan postia kiireisimpinä päivinä lähelle puoltayötä.

Postin asiakkaat eri puolilla Ivalon taajamaa ovat käärmeissään Postin hitaasta jakelusta. Alueen asukas Markku Ahonen pitää postin toimintaa syrjivänä. Samoin postinjakelun tavoiteaika, kello 22, tuntuu pöyristyttävältä.

- Tuntuu, että olemme jonkinlaisessa paitsiossa, vaikka täältä missä asumme on kylän keskustaan vain kolme kilometriä, Ahonen jyrähtää.

Postin postipalvelujen asiakaspalvelujohtajan Tomi Huhtalan mukaan Ivalon tilanne on postinjakelun suhteen yksi Manner-Suomen haastavimpia, mutta viivästyksiä voi tulla muuallakin.

Pääkaupunkiseudulla on jakajista työvoimapulaa, minkä vuoksi postin jakelu voi joskus venähtää myös siellä. Muualla Suomessa postinjakelu ei Huhtalan mukaan yleensä veny myöhäiseen iltaan.

Postin aluepäällikkö Ari Korhonen pitää Ivalon ongelmana pohjoista sijaintia, laajaa jakelualuetta ja viime aikojen pitkiä sairaslomia. Posti tulee Ivalossa jaettavaksi viimeisenä Lapissa, joten sitä päästään jakamaan vasta puolilta päivin.

Jakajien mukaan syitä löytyy myös reiteissä, lajittelussa ja siinä, että tekijöitä on liian vähän.

Lue myös: Lehdistö ja Posti täysin eri linjoilla uudistuvasta postilaista - kovin kiista siitä, mitkä ovat kolme jakelupäivää

Postinjakaja: "Työtä on paljon, käsipareja vähän"

Ivalossa postia jakava Maija Björkman kertoo, että palautetta tulee runsaasti. Hän toivoo, ettei jakelijoita syyllistettäisi jakelun takkuamisesta, sillä he tekevät parhaansa.

- Työtä on paljon ja käsipareja vähän. Koko ajan on kiire. Tavaraa ja paketteja on paljon ja tilannetta haittaa sekin, että etänä lajiteltu posti pitää lajitella uudelleen, Björkman kertoo.

Hänen mukaansa käsiparien lisäys jakelutyöhön olisi nopea ratkaisu ongelmiin. Hän pitää myös niin sanottua kaukolajittelua epäonnistuneena ratkaisuna. Sodankylässä tai Oulussa lajiteltu posti ei aina vastaa jakelureittejä.

mies autossa
"Normipäivä", toteaa postinjakaja Kari-Pekka Puukko. Hän lopettelee työpäiväänsä Ivalossa Tulustiellä vartin yli kymmenen illalla.Jarmo Siivikko / YLE

Postinjakaja Kari-Pekka Puukko kertoo, että myös lumisade ja liukkaus hidastuttavat jakelua joskus. Jos samalle päivälle osuvat suositut aikakauslehdet, lisääntyvät paketit ja mainokset yhtäaikaa paikallislehden peittojakelun kanssa, jakelu viivästyy entisestään.

Puukon mukaan myöhäinen jako iltakymmenen jälkeen on ollut normaalitilanne jo kesästä saakka. Rivissä olevat jakajat ovat joutuneet venymään paikatessaan sairaslomalla olevia.

- Entinen systeemi, jossa joka jakajalla oli avustava lajittelija oli joustava ja nopea. Se takasi postin laatikkoon jo iltapäivällä koko Ivalossa, Puukko kertoo.

Kylän länsipuolella tilanne ei ole niin huono kuin itäpuolella. Siellä asiakkaat saavat postinsa jo iltapäivällä. Kylän itä- ja länsipuoli ovat eriarvoisia turvallisuusyistä.

- Jakeluautoissa on ratti oikealla eli väärällä puolen. Se on aiheuttanut aikaisemmin vaaratilanteita. Nyt niillä on päätien ylittäminen kielletty ja kääntyä saa vain oikealle. Silloin itäpuoli jaetaan aina paluumatkalla, Puukko sanoo.

Aluepäällikkö lupaa parannuksia

Ari Korhonen lupaa parannusta Ivalon postinjakeluun jo lähiviikkoina, mutta tehostus jakeluun on voimassa aluksi vain vuoden loppuun.

- Olemme ensi viikolla lisäämässä yhden uuden reitin jakelureitistöön ja toivomme, että se tuo helpotusta asiaan. Vuodenvaihteen jälkeen päätämme, tuleeko järjestelystä pysyvä.

Lajitteluongelmat ovat myös Korhosen tiedossa ja niitä pyritään korjaamaan.

Puukko toivoo, että reittimuutoksesta tulisi pysyvä. Hän ihmettelee sitä, että työnantaja maksaa mieluummin ylityökorvauksia jakajille kuin palkkaa lisää väkeä. Joskus päivät ovat venähtäneet niin myöhään, että miehen on tehnyt mieli vain nukahtaa niine hyvineen autoon.

- Tänäänkin rapsahti tuommoiset viisi tuntia ylitöitä normipäivänä, hän huokaa.

Björkman kertoo viihtyvänsä työssään kiireestä huolimatta.

- Työ on mielenkiintoista, tapaa ihmisiä ja voi työskennellä itsenäisesti. Ja kyllähän vakituista työtä pitää arvostaa, sanoo Maija Björkman.

Postia odottanut Ahonen peräänkuuluttaa postilaisilta ammattiylpeyttä, mutta epäilee samalla, että Postissa on tapahtunut sama kuin hänen mielestään monessa muussakin yhtiössä.

- Taitaa olla, että siellä on joku dynaaminen muutosjohtaja tehnyt työtään ja asiakkaat maksavat laskun myöhästelevän postin muodossa. Ennen vanhaan jopa Ruotsin vallan aikana oli postilaisilla kunnia-asiana saada posti Tukholmasta Ouluun mahdollisimman nopeasti, Ahonen sanoo.

Miten teillä posti kulkee? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 2.12. kello 23 saakka.

Lue lisää: Mitä Postissa tapahtuu? Postilaiset kertovat, miltä myrskyn keskellä tuntuu, mutta myös tervetulleesta käänteestä: inhimillisyys on palaamassa

mercredi 1 décembre 2021 13:10:00 Categories: YLE postinjakelu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.