Katsoin lokakuussa dokumentin Afganistaniin pakkopalautetusta nuoresta miehestä. Elokuva oli järkyttävä, mutta siinä oli myös kaunista. Kabulin katukeittiöt, jylhät lumiset vuoristomaisemat - ja luonnollisuus, jolla päähenkilö kosketti miespuolisia läheisiään.

Liikuttavimmassa kohtauksessa päähenkilö näkee vuosien jälkeen isänsä. Isä ei meinaa päästää pojastaan irti. Hän halaa ja suukottaa tätä intohimolla, jonka suomalaismiehet varaavat Hakametsän kiekkosankareille ja nakkikioskin megapurilaisille.

Katsoessani mietin, miltä tuntuisi suukotella isää, veljeä, poikaa, ystävää. Laskea käsi miespuolisen ystäväni hartioille jalkapallopelissä, nostaa jalat hänen syliinsä elokuvaa katsoessa.

Avovaimoni kanssa teen näin jatkuvasti, koska ne ovat luontevia tapoja osoittaa läheisyyttä, välittämistä, rakkautta. Mutta oudoltahan se tuntuisi miespuolisen ystävän kanssa.

Miksi ihmeessä?

Tutkimukset osoittavat, että kosketuksesta paitsi jäävillä on isompi riski kärsiä yksinäisyydestä, ahdistuksesta ja masennuksesta.

Kosketus on ensimmäinen oppimamme kieli.

Koskettaminen vähentää stressiä ja laskee verenpainetta. Se laskee kortisolin määrää kehossa, mikä taas parantaa muistiamme ja vastustuskykyämme. Tutkimukset osoittavat, että kosketuksesta paitsi jäävillä on isompi riski kärsiä yksinäisyydestä, ahdistuksesta ja masennuksesta. Fyysinen läheisyys vanhemman ja lapsen välillä puolestaan vähentää väkivallan riskiä aikuisena.

Tiedämme, miten hyvältä voi tuntua, kun toinen koskee. Useimmat meistä kaipaavat kosketusta. (Jos et kaipaa, se on tietenkin täysin ookoo! Omista rajoista tulee pitää kiinni, ja koskettamiseen täytyy aina olla suostumus.)

Silti erityisesti heteromiesten välinen intiimiys on monille vaikea juttu. Koskemme toisiamme vähän ja varovasti. Halatessa taputamme selkään. Osoitamme, ettei tässä mihinkään hempeilyyn ole alettu, ja mitätöimme koko halauksen. Moni on taputtanut minua selälle, ja minä olen miettinyt, että miksi tässä sitten edes halataan.

Moreenimedian haastattelussa kulttuuriantropologi Taina Kinnunen kuvailee suomalaista kosketuskulttuuria ohueksi. On maita, joissa kosketuksella välitetään ties mitä eri viestejä. Suomessa lähinnä mietitään, että pitäisikö koskea vai ei.

1960-luvulla tutkijat laskivat, kuinka monta kertaa kahvittelevat ystävät koskivat toisiaan tunnin aikana. Englannissa nolla kertaa, Yhdysvalloissa kaksi, Ranskassa 110, Puerto Ricossa 180.

Syitä miesten koskemattomuuteen on Suomessa haettu siitä, miten sotien traumatisoima sukupolvi opetti jälkeläiset kätkemään kipunsa. Mies on vahva ja pärjää yksin.

Roolin ahtaudesta kertoo se, että miehet hakeutuvat halipalveluiden pariin ja pitävät kosketusta parisuhteessa tärkeämpänä kuin naiset. Haleja janotaan, koska niitä ei osata tai kehdata toivoa.

Tietenkin puhe miehistä ja naisista on kovin binääristä. Ajatus jostain Miehen Mallista tuntuu puolestaan eltaantuneelta, elämmehän 2020-lukua.

Vaan minkäs teet. Kankeat sukupuoliroolit on kaiverrettu kaltaiseeni ysärilapseen pukukopeissa ja koulun pihassa. Vielä päiväkodissa telmin naapurin pojan kanssa, tutustuimme kehoihimme, olimme lähekkäin. Koulussa opetettiin, että homous on väärin, ja alettiin vältellä poikien koskemista - ellei sitten oltu kasassa ihan väkivaltaisina.

Onko sisäistetty homokammo syy siihen, etten heterona ole ikinä silittänyt miespuolista ystävääni, kun tämä on puhunut minulle surustaan?

Tykkään kun minua silitetään.

Teatteriohjaaja Eino Saari kirjoittaa, että miesystävysten välinen fyysinen kosketus kuuluu opeteltavien asioiden piiriin siinä missä ensiaputaidot tai auton moottorin öljynvaihto.

Andrew Reiner kirjoitti The New York Timesissa vuonna 2017, ettei miesten välinen intiimiys ollut aina niin vaikea juttu. Vielä 1900-luvun alun valokuvissa länsimaiset miesporukat laskostivat käsiään kasuaalisti yhteen, istuivat sylissäkin.

Ajan myötä homma hankaloitui. Homoudesta tuli juttu ja ongelma. Pian miehet saivat koskettaa toisiaan vain siellä, missä homoja ei muka satavarmasti ollut, kuten urheilukisoissa.

Nyt suunta on taas parempaan, kiitos Rion olympialaisten ja amerikkalaisen popkulttuurin, syrjinnän vastaisten kampanjoiden ja miestenpäivän.

Kirjamessuilla esiintynyt kollegani kirjoitti Facebookissa yleisössä istuneista teinipojista. Esiintymisen loppupuolella yksi "juron näköisistä hepuista" laski päänsä toisen olkapäälle ja lepuutti sitä siinä kuin se olisi maailman luonnollisin asia.

Niin kuin se ehdottomasti onkin.

Teatteriohjaaja Eino Saari kirjoittaa, että miesystävysten välinen fyysinen kosketus kuuluu opeteltavien asioiden piiriin siinä missä ensiaputaidot tai auton moottorin öljynvaihto.

Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa opetella.

Anton Vanha-Majamaa

Kirjoittaja on tajunnut, että peruskoulussa tuli enemmän lyötyä kuin halattua muita poikia.

Blogista voi keskustella 2.12. klo 23.00 saakka.