Ilta Sanoma

Parsonrussellinterrieri Jekku jää eläkkeelle 10,5-vuotiaana.

Parsonrussellinterrieri Jekku jää eläkkeelle.

Parsonrussellinterrieri Jekku jää eläkkeelle. Kuva: Poliisiammattikorkeakoulu

Hämeen poliisissa työskennellyt poliisikoira Jekku, koko nimeltään Wildfay's Captain K, jää tänään eläkkeelle pitkän uran jälkeen. Jekun viimeinen työpäivä oli tiistaina, Hämeen poliisilaitos kertoo Facebookissa.

Jekku teki puoli vuotta "normaalia" pidemmän uran ja jää eläkkeelle 10,5-vuotiaana.

Poliisin mukaan Jekku ehti suorittaa virkauransa aikana lähes 2?000 etsintää.

-?Etsinnät tuottivat myös tulosta, koska saldoksi tuli yli miljoona euroa käteistä, yli 100 kg huumausaineita ja miltei 70 asetta.

Jekku niitti mainetta myös työkoirien kilpailussa: vuonna 2013 se palkittiin vankilakoirien Huume-SM-kilpailuissa, vuonna 2016 vastaavassa poliisikoirille tarkoitetussa kilpailussa ja vuonna 2016 myös kaikkien virkakoirien yhteisissä kilpailuissa. Uran aikana tuli myös useampi joukkuekulta kyseisissä kisoissa.

-?Ja ehkä nämä asiat vaikuttivat myös siihen, että Jekku valittiin vuoden poliisikoiraksi vuonna 2018, poliisin päivityksessä pohditaan.

Jekku nousi julkisuuteen, kun hänet valittiin vuoden poliisikoiraksi. Tuolloin kerrottiin, että koira oli koulutettu etsimään huumausaineiden lisäksi myös rahaa, aseita ja passeja.

Vaikka parsonrussellinterrieri Jekku oli pieni poliisikoiraksi, se oli Hämeen poliisin mukaan "edelläkävijä," sillä se oli ensimmäisiä huumekoiria, joille oli myös opetettu aseiden etsintä. Pienuutensa ansiosta se myös mahtui ahtaisiinkin paikkoihin.

Lue lisää: Parsonrussellinterrieri Jekku on vuoden poliisikoira - "Edelläkävijä poliisin erikoiskoirana"

Jekun ohjaaja kiitteli jo vuonna 2013 ilmestyneessä Ilta-Sanomien jutussa koiran toimintaa.

-?Jekku on hyvin sosiaalinen koira kotioloissa, mutta todella epäsosiaalinen töissä. Silloin kun se tekee etsintää, se ei välitä muista ihmisistä eikä edes reagoi heidän yhteydenottoihinsa. Siitä olen erittäin tyytyväinen.

Lue lisää: Jekku ja kaverit ovat haistaneet jo 1,7 miljoonaa euroa

Jekun työtä Hämeen poliisilaitoksessa jatkaa parsonrussellinterrieri Patrik.

Ilta Sanoma
mercredi 1 décembre 2021 07:17:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.