Nyt käyttöönotettavien rajoitusten vaikutukset tullaan näkemään vasta vähän ennen joulua. Mikäli rajoitustoimilla päästä haluttuihin tuloksiin, saatetaan tarttua hätäjarruun, eli pakkokeinoihin. " /> Nyt käyttöönotettavien rajoitusten vaikutukset tullaan näkemään vasta vähän ennen joulua. Mikäli rajoitustoimilla päästä haluttuihin tuloksiin, saatetaan tarttua hätäjarruun, eli pakkokeinoihin. " />

YLE


Suomi tarvitsee nyt nopeita päätöksiä rajoitustoimista, jotta epidemiaa pystytään hillitsemään, totesi HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen tiistain A-studiossa. Ruotsalaisen mukaan olisi hyvä tehdä useita päätöksiä yhtäaikaisesti, sillä vaikutukset nähdään viiveellä.

- Ne päätökset, joita teemme nyt, ennakoivat helpotusta vasta 2-3 viikon kuluttua.

Ruotsalaisen mukaan maskin käyttö sekä ravintola- ja kokoontumisrajoitukset ovat tällä hetkellä tehokkain tapa torjua viruksen leviämistä.

- Samanaikaisesti meidän täytyy koko ajan nostaa rokotekattavuutta, ykkös, kakkos ja kolmansien annoksien osalta ja saada lapset rokotusten piiriin.

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä kokoontuu huomenna päättämään 5-11-vuotiaiden rokottamisesta.

Hätäjarruun tartutaan, jos tuloksia ei tule

Hallituksen tiistai-illan tiedotustilaisuudesta selvisi, että sosiaali- ja terveysministeriö lähettää alueille ohjauskirjeen rajoitustoimista. Testausta ja jäljitystä aiotaan lisätä, laaja etätyösuositus otetaan käyttöön leviämisalueilla ja koronapassin käyttöä tehostetaan. Ohjauskirjeessä suositellaan rajoituksia myös teattereihin, konsertteihin ja muihin matalan riskin tapaamisiin.

Myös hätäjarru nousi tiedotustilaisuudessa esille, mutta hallitus ei aio sitä vielä käyttää. Sosiaali- ja terveysministeriön johtajan Pasi Pohjolan mukaan hätäjarruun tartutaan mikäli rajoitustoimilla ei saada haluttuja tuloksia. Sitä, millaisiin tuloksiin esimerkiksi tartuntalukujen suhteen pyritään, Pohjola ei halunnut spekuloida.

- Se on se trendi, ollaanko menossa alaspäin vai ollaanko jääty jumiin.

Arvio rajoitustoimien vaikutuksista voidaan tehdä vasta parin viikon jälkeen, eli joulun kynnyksellä. Hätäjarruun tarttuminen tarkoittaisi käytännössä pakkokeinojen käyttöönottoa, eli esimerkiksi tilojen sulkemista.

Lisää aiheesta

Hallitus haluaa aveilta nopeasti päätöksiä tapahtumien uusista rajoituksista - laaja etätyösuositus kaikille leviämisalueille

Kokosimme kysymyksiä ja vastauksia omikronmuunnoksesta - mitä oireita muunnos aiheuttaa, mistä uusia variantteja sikiää?

mercredi 1 décembre 2021 00:17:31 Categories: YLE koronavirus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.