Euroalueen inflaatio kiihtyi kaikkien aikojen ennätystahtiin marraskuussa, kun kallistuvat energiahinnat vauhdittivat kuluttajahintojen nousua. " /> Euroalueen inflaatio kiihtyi kaikkien aikojen ennätystahtiin marraskuussa, kun kallistuvat energiahinnat vauhdittivat kuluttajahintojen nousua. " />

YLE


Euroalueen inflaatio kiihtyi kaikkien aikojen ennätystahtiin marraskuussa, kun kallistuvat energiahinnat vauhdittivat kuluttajahintojen nousua.

EU:n tilastovirasto Eurostat kertoi, että hintojen nousutahti oli 4,9 prosenttia, oltuaan lokakuussa 4,1 prosenttia. Kyseessä on korkein luku yli 20 vuoteen, sinä aikana kun Eurostat on kerännyt tilastoa euromaiden inflaatiosta.

Euroopan keskuspankin inflaatiotavoite euroalueelle on kaksi prosenttia. EKP:n johtokunnan jäsen Isabel Schnabel ennakoi pari viikkoa sitten, että euroalueen inflaatio nousee korkeimmilleen marraskuussa ja kääntyy ensi vuoden puolella taas laskuun.

Inflaation kiihtyminen euroalueella ja Yhdysvalloissa aiheuttaa painetta EKP:lle ja Yhdysvaltojen keskuspankille hillitä koronakriisiin takia käynnistettyjä elvytystoimia.

mardi 30 novembre 2021 15:41:19 Categories: YLE inflaatio

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.