Ilta Sanoma

Moni maa sulkee edelleen rajansa turisteilta.

Thaimaan Koh Phanganissa oli viime viikolla hiljaista.

Thaimaan Koh Phanganissa oli viime viikolla hiljaista. Kuva: Alex Ogle / Lehtikuva

Koronapandemiasta aiheutuu matkailualalle tänä vuonna 2?000 miljardin Yhdysvaltain dollarin kustannukset liikevaihdon menetyksinä, kertoo YK:n alainen Maailman matkailujärjestö UNWTO.

Järjestöllä ei ole tarjota arviota ensi vuodesta, mutta keskipitkän aikavälin näkymät eivät kuitenkaan näytä rohkaisevilta. Järjestön mukaan epätasaisella rokotuskattavuudella sekä uusilla virusmuunnoksilla voi olla vaikutusta valmiiksi hitaaseen elpymiseen.

Viime vuonna matkailuala menetti koronan vuoksi maailmanlaajuisesti jo samansuuruisen summan, joka vastaa noin 1?780 miljardia euroa. Sektori on yksi pahiten koronatilanteesta kärsineistä.

Arvio on, että ulkomailta saapuvien matkailijoiden määrä jää tänä vuonna samalle tasolle kuin viime vuonna eli 70-75 prosenttia pienemmäksi kuin koronaa edeltäneenä vuonna 2019. Silloin ulkomaanmatkoja tehtiin kaikkiaan 1,5 miljardia.

-?Tämä on historiallinen kriisi koko turismialalla, mutta toisaalta matkailu voi toipua hyvin nopeasti. Toivon, että vuodesta 2022 tulee parempi kuin 2021, sanoi UNWTO:n pääsihteeri Zurab Pololikashvili.

Koronarajoitusten lisäksi turismia kurittavat myös öljyn hinnan nousu sekä kansainvälisten toimitusketjujen ongelmat. Pololikashvili toivoi maailman maiden harmonisoivan virussääntöjään ja rajoituksiaan.

-?Turistit ovat ymmällään eivätkä tiedä miten matkustaa, hän sanoi.

Matkailun elpyminen on ollut epätasaista. Joissakin Karibian ja Etelä-Aasian saarikohteissa sekä Etelä-Euroopassa kolmas neljännes palautti matkailijamäärät jo lähelle koronaa edeltänyttä tasoa. Toisissa kohteissa ei turisteja näkynyt mailla halmeilla. Aasian ja Tyynenmeren alueilla turistimäärät laskivat jopa 95 prosenttia vuoden 2019 tasosta, kun monet maat sallivat vain välttämättömän matkustamisen.

UNWTO:n mukaan 46 matkailukohdetta on tällä haavaa kokonaan suljettu turisteilta. Lisäksi 55 maata pitää rajansa osittain suljettuina ulkomaisilta matkustajilta. Vain Kolumbia, Costa Rica, Dominikaaninen tasavalta ja Meksiko ovat poistaneet kaikki koronarajoitukset.

Ilta Sanoma
lundi 29 novembre 2021 14:02:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.