Vantaalla saa olla rehellisesti sitä, mitä on. Tukholmassa täytyy pinnistellä ja teeskennellä iloista, vaikkei huvittaisi. Tämä rassaa Ruotsiin muuttanutta Mattia.

Vasemmalla Tikkurilan juna-asema kuvattuna viime helmikuussa, oikealla iloisia ruotsalaisia Tukholman Drottninggatanilla kesällä 2020. Kuva: Lassi Rinne ja Magnus Laupa

Jos ei ole erityistä syytä hymyyn, ei tarvitse hymyillä. Näin ajatteli suomalainen Matti muuttaessaan Vantaalta Tukholmaan jokin aika sitten.

Hän oli väärässä. Ihmiset huolestuivat, kun Matti liikkui työpaikalla tai yliopistolla. Hän oli ajatuksissaan eikä juuri sillä hetkellä näyttänyt erityisen positiiviselta ja reippaan hyväntuuliselta. Oliko Matti kunnossa?

Tämä yllätti Matin.

"Kun olin oma itseni, minulta kysyttiin, miksi olet tuollainen. En ymmärtänyt, mistä minua kritisoitiin", Matti kuvaa HS:lle.

Hän esiintyy jutussa vain etunimellään, koska ei halua joutua epäsuosioon Ruotsissa.

Toista se oli Vantaalla, sai olla vapaasti juuri sellainen kuin on ja näyttää siltä. Oli mukavan rehellistä, kun kukaan muukaan ei taivutellut suupieliään korviin väkisin.

Matti koki saavansa olla rauhassa.

"Ruotsissa pitää olla hirveän ulospäin suuntautunut. Loukkaannutaan, jos en ole pirteä tai positiivinen. Suomessa ei tule ympäristön painostusta, että pitää olla onnellinen ulospäin."

Onnellinen voi sitä paitsi olla myös sisäänpäin, Matti sanoo.

"En varmasti näytä aina hilpeältä. Olen silti ihan tyytyväinen elämääni."

Matin kaveri Otto Tiusanen kirjoitti Matin kokemuksista Facebookin Puskaradio Helsinki -ryhmään. Tiusanen kysyi, tulisiko Suomessakin pyrkiä positiivisempaan ulosantiin.

Moni vastusti ajatusta kiivaasti. Hyväntuulisuuden näyttämistä ulospäin pidettiin epäilyttävänä ja liiallinen iloisuus koettiin ärsyttäväksi tai ainakin epäaidoksi.

"Ei täällä hymyile turhaan kuin ulkomaalaiset, hullut ja humalaiset", sanoi yksi kommentoija.

"Nyt on marraskuu, anna ihmisten olla", totesi toinen.

"Jokainen hymyilköön jos siltä tuntuu. Jos ei miellytä, niin voi muuttaa Ruotsiin, tuonne ikuisen hymyn ja naurun luvattuun maahan", napautti kolmas.

Eleitä ja ilmeitä Helsingin yliopistossa tutkinut sosiologi Timo Kaukomaa pitää Matin havaintoja kiinnostavina.

"Onhan se niin, että Suomessa ei hirveästi näytetä ilon tai onnen tunteita julkisesti. On ok olla neutraali tai apeakin. Tunneilmaisu on varmaan vähän erilaista kuin Ruotsissa", Kaukomaa pohtii.

Maiden ja kulttuurien välillä on Kaukomaan mukaan isoja eroja siinä, minkälaisina saamme näyttäytyä muille ja miten on suotavaa ilmaista itseään.

"Meillä arvostetaan aitoutta ja autenttisuutta, sitä että ollaan sellaisia kuin ollaan eikä vain näytellä iloista. Esimerkiksi Japanissa ei ole lainkaan sallittua näyttää julkisesti kielteisiä tunteita."

Ylikorostuneet positiiviset ilmaisut voivat helposti tuntua epäaidoilta, kun on kasvanut suomalaisessa kulttuurissa.

Näin koki Mattikin.

"Suomessa sai olla rauhassa. Siitä tykkäsin."

Myös Kaukomaa näkee Suomen ja Vantaan mallissa paljon hyvää. Muotti, millaisina kelpaamme muille, ei ole niin kapea kuin muualla. On helpompaa ja armollista saada olla möllöttää rauhassa, etenkin marraskuussa. Sen ei pitäisi kuulua muille, oletko hapan vai hyväntuulinen.

"Suomen kulttuurinen koodi on, että ollaan vähäpuheisia ja ilmeettömiä. Sitä paitsi ainahan meillä on ilme: neutraali ilme on myös ilme", Kaukomaa huomauttaa.

Kaukomaa muistuttaa kuitenkin, että tunteet myös tarttuvat. Siksi hymyilijöitäkin tarvitaan.

"Jos ympärillä on vain apean näköisiä ihmisiä, se voi vaikuttaa siihen, että voi olla vaikeaa löytää iloa ympäriltä. Kannustaisin siihen, että pyritään näkemään myös positiivisuutta ja iloa, vaikka olisikin jäyhä jöröttäjä."

Matti on gradua vailla oleva juristi. Aikooko hän opintojen päätteeksi jäädä Ruotsiin pysyvästi ja opetella positiiviseksi, jotta sulautuisi joukkoon? Sitä hän ei osaa vielä sanoa.

"Olin kyynikko, kun tulin tänne. Mutta olen ajatellut sopeutua."