Ilta Sanoma

Kaupunki ilmoittaa mahdollisesti jo maanantaina keinoista tarjota enemmän rokottautumismahdollisuuksia.

Rokotusbussista koronaturvaa hakevien määrä on yli kaksinkertaistunut hiljaisimpiin aikoihin verrattuna.

Rokotusbussista koronaturvaa hakevien määrä on yli kaksinkertaistunut hiljaisimpiin aikoihin verrattuna. Kuva: Timo Heikkala / Lehtikuva

Kiinnostus rokotteita kohtaan kasvoi viikonlopun aikana Tampereella selvästi. Rokotuksista vastaava Tampereen kaupungin hoitotyön päällikkö Birgit Aikio kertoo rokotuspisteiden jopa ruuhkautuneen. Rokotteita jonotettiin pakkassäässä.

Ruuhkien vuoksi moni on jäänyt rokottamatta, sillä busseihin ja pop up -pisteisiin ei voi tehdä ajanvarausta.

- Rokotusbusseihin syntyi jonoja. Jos joku ei ole voinut odottaa vuoroaan, hän on kääntynyt pois jonosta, Aikio kertoo.

Kaupunkia kiertävässä bussissa rokotetaan päivittäin asiakkaita iltapäivisin kahden tunnin ajan.

- Tuossa ajassa ehditään rokottamaan noin 150 ihmistä. Bussissa ei voi vuoroaan odottaa, sillä tarvitsemme tilaa myös rokotettujen jälkiseurantaan.

Kysyntä on enemmän kuin tuplaantunut hiljaisimmista ajoista. Ennen viikonlopun piikkibuumia rokotteita saattoi kahden tunnin aikana hakea alimmillaan vain noin 30 tunnissa.

Vain tiettyinä päivinä toimivia pop up -pisteitä on tällä hetkellä Tampereella kolme: Hervannassa, Hatanpäällä ja Koskikeskuksessa.

- Tilanteeseen haetaan isompaa ratkaisua jo tänään. Tarkoitus on lisätä rokotuksia terveysasemilla.

Tampereen rokotuspisteet ilman ajanvarausta tällä viikolla

Pop up -pisteet:

Hervanta, Kauppakeskus Duo: pe 3.12. klo 12-18

Hatanpää, terveysasema: la 4.12. ja su 5.12. klo 9-16

Koskikeskus, 2. kerros: la 4.12. klo 12-15

Rokotusbussit:

Ma 29.11. klo 16-18 Tesoma: Liikekeskus Westeri

Ti 30.11. klo 16-18 Keskustori

Ke 1.12. klo 16-18 Kaukajärven S-market

To 2.12. klo 16-18 Linnainmaan Prisma

Pe 3.12. klo 16-18 Lielahden Citymarket

Ilta Sanoma
lundi 29 novembre 2021 12:14:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.