Keskenään liian erikokoiset vaalipiirit ja käytössä oleva d'Hondtin laskentamenetelmä saattavat vaarantaa eduskuntavaalien suhteellisuuden, viestivät oikeusministeriön virkamiehet puolueille.

Yle on saanut haltuunsa oikeusministeriön parlamentaariselle vaalityöryhmälle valmistelemat muistiot. Ne summaavat viime vuosikymmeninä vaalijärjestelmään tehtyjä tai esitettyjä muutoksia sekä nykytilan ongelmia ja erilaisia ratkaisuehdotuksia.

Puoluesihteereistä muodostuva parlamentaarinen vaalityöryhmä sai tällä hallituskaudella tehtäväkseen selvittää "laaja-alaisesti ja ennakkoluulottomasti erilaisia vaihtoehtoja, joilla parhaiten voidaan lisätä vaalijärjestelmämme toimivuutta ja nostaa äänestysaktiivisuutta, parantaa vaalien suhteellisuutta, pienentää niin sanottua piilevää äänikynnystä ja turvata alueellinen edustavuus".

Virkamiesten viestistä huolimatta puolueilta ei ole odotettavissa yhteistä näkemystä asiasta, arvioivat Ylen lähteet. Puoluesihteerien työryhmä päättää työnsä joulukuussa, eikä mikään virkamiesten esittämistä ratkaisuehdotuksisa tunnu saavan puolueilta yksimielistä tukea.

Tämän jutun loppupuolelta voit katsoa, miten osa esitetyistä muutoksista vaikuttaisi eduskunnan kokoonpanoon.

Pienissä vaalipiireissä suhteellisuus toteutuu "erityisen heikosti"

Perustuslaissa säädetään, että Manner-Suomesta valitaan eduskuntaan 199 kansanedustajaa 12-18 vaalipiiristä. Eduskuntavaaleissa käytetään suhteellista, avointa listavaalia ja laskentamenetelmänä d'Hondtin menetelmää.

Suhteellinen vaalitapa tarkoittaa sitä, että kukin puolue tai ryhmittymä saa kansanedustajapaikkoja suurin piirtein samassa suhteessa kuin se saa ääniä. Tämä tarkoittaa sitä, että 10 prosenttia äänistä takaisi 10 prosenttia eduskunnan paikoista.

Oikeusministeriön muistioissa arvioidaan, että poliittinen suhteellisuus toteutuu kuitenkin tällä hetkellä "erityisen heikosti" pienissä vaalipiireissä.

Suhteellisuutta on viime vuosina pyritty parantamaan yhdistämällä vaalipiirejä. Näin tehtiin viimeksi vuonna 2013. Se ei kuitenkaan ole enää mahdollista. Vaalipiirejä on nyt 12, joka puolestaan on perustuslain sallima minimimäärä.

Virkamiehet arvioivat, että vaalipiirien kokoerot johtavat "piilevien äänikynnysten suureen vaihtelevuuteen". Suomessa ei ole käytössä vaalikynnystä, eli puolueiden ei ole saatava vaaleissa tiettyä osuutta äänistä eduskuntaan noustakseen. Vaalijärjestelmä kuitenkin johtaa niin kutsuttuun piilevään äänikynnykseen.

"Kansainvälisesti voimassaolevat äänikynnykset liikkuvat yleensä noin kolmen ja seitsemän prosentin välillä. Siihen nähden meillä pienimpien vaalipiirien piilevät äänikynnykset ovat liian korkeita", virkamiehet arvioivat.

Esimerkiksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Uudeltamaalta valittiin 36 kansanedustajaa ja Lapista seitsemän. Uudellamaalla tarvittiin läpimenoon noin 2,5 prosenttia annetuista äänistä, mutta Lapissa jopa noin 10 prosenttia.

"Kansainvälisesti voimassaolevat äänikynnykset liikkuvat yleensä noin kolmen ja seitsemän prosentin välillä. Siihen nähden meillä pienimpien vaalipiirien piilevät äänikynnykset ovat liian korkeita: Lapissa todellinen (toteutunut) piilevä äänikynnys oli vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 10,7 [prosenttia] ja vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 9,7 [prosenttia]. Satakunnassa vastaavat piilevät äänikynnykset olivat 9,6 [prosenttia] ja 8,4 [prosenttia]", virkamiehet arvioivat.

He myös muistuttavat, että tilanne tulee väestönkehityksen vuoksi eriytymään jatkossa yhä enemmän. Äänikynnystä nostaa myös käytetty d'Hondtin laskentamenetelmä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että äänestäjät ovat eriarvoisessa asemassa: pienessä vaalipiirissä pienelle puolueelle annettu ääni menee useimmiten hukkaan, suuressa vaalipiirissä ei.

Ongelmaa on yritetty ratkaista useasti

Eduskuntavaalien suhteellisuusongelmaa on yritetty ratkaista moneen otteeseen, mutta turhaan. Pieniä muutoksia lukuun ottamatta hankkeet ovat joko kariutuneet tai ne on lopulta vesitetty eduskunnassa.

Vaalijärjestelmä on herkkä aihe puolueille, koska harvoissa uudistusvaihtoehdoissa kaikki voittavat. Usein suhteellisuutta parantavat uudistukset hyödyttäisivät pienempiä puolueita ja horjuttaisivat siten isompien puolueiden asemaa.

Esimerkiksi oikeusministeriön laskemissa vaihtoehtoisissa malleissa häviäjiä ovat usein keskusta ja SDP, voittajia taas vihreät ja vasemmistoliitto.

Vuonna 2000 asetettu "Vaalitoimikunta 2000" käsitteli viittä eri mallia: tasauspaikkamenetelmää, vaalialuemenetelmää, äänikynnysmenetelmää, Sainte-Laguën menetelmää ja vaalipiirijaon muuttamista. Mikään näistä ei edennyt.

Tasauspaikkamenetelmässä osa eduskunnan paikoista olisi jaettu puolueille niin kutsuttuina tasauspaikkoina valtakunnallisen tuloksen perusteella. Vaalialuemenetelmässä taas vaalien tulos laskettaisiin vaalialueen tasolla, joka voisi muodostua kahdesta tai useammasta vaalipiiristä - tai koko maasta. Puolueen sisällä edustajanpaikat jyvitettäisiin vaalialueen vaalipiireihin samassa suhteessa kuin mitä puolue saa vaalipiireissä ääniä.

Vaalialuemenetelmää esitettiin eduskunnalle myös vuonna 2011, mutta hallituksen esitys hylättiin.

Vuonna 2014 annettiin puolestaan hallituksen esitys perustuslain muuttamisesta siten, että Suomessa olisi ollut vähintään 9 ja enintään 12 vaalipiiriä. Eduskunta hyväksyi esityksen jätettäväksi lepäämään seuraaviin valtiopäiviin, mutta seuraava eduskunta kuitenkin hylkäsi esityksen.

Jaetaanko Uusimaa vai vaihdetaanko laskentamenetelmää?

Oikeusministeriön muistioissa vaalityöryhmälle on listattu useita erilaisia vaihtoehtoja, joilla nykyistä tilannetta voitaisiin parantaa.

Yksinkertaisimmissa vaihtoehdoissa vaalipiirien määrää ja kokoa tarkasteltaisiin uusiksi nykyisen perustuslain rajoissa.

"Koska eduskunta on juuri viimeksi hylännyt perustuslain 25 §:n muuttamisen, ei liene realistista vähään aikaan pohtia esimerkiksi ehdotusta 6-9 suuresta, keskenään tasakokoisesta vaalipiiristä", muistiossa arvioidaan.

Tämä tarkoittaisi, että jos vaalipiirejä haluttaisiin yhdistää, olisi vähintään yksi vaalipiiri jaettava kahdeksi.

"Kuitenkin ainoa vaalipiiri, jonka voisi jakaa siten, että piilevä äänikynnys ei nouse jaon tuloksena syntyvissä vaalipiireissä kovin korkeaksi, on Uusimaa", muistiossa summataan.

Lisäksi laskentamenetelmää voitaisiin vaihtaa d'Hondtista johonkin toiseen lukusarjamenetelmään kuten Sainte-Laguën menetelmään tai vaihtoehtoisesti jonkinlaiseen kvoottimenetelmään, kuten Hare-Niemeyer tai Droop.

Radikaalimpia vaihtoehtoja olisi palaaminen eduskunnan vuonna 2011 hylkäämään malliin, jossa puolueiden koko maassa saama äänimäärä ratkaisisi niiden paikkamäärän ja sitä kautta eduskunnan koostumuksen.

"Vaalien tulosta laskettaessa koko maa olisi yhtenä vaalipiirinä. Jokaisen äänestäjän äänellä olisi yhtäläinen painoarvo. Nykyiset vaalipiirit (jotka tässä järjestelmässä voisivat olla minkä kokoisia tahansa) säilyisivät ehdokasasettelun ja äänestämisen yksikköinä kuten tähänkin asti ja kaikki kansanedustajat tulisivat valituiksi vaalipiireistä. Menetelmään tulisi liittää valtakunnallinen äänikynnys (esimerkiksi 2-3 [prosenttia]) poliittisen pirstoutumisen ehkäisemiseksi. Ilman äänikynnystä eduskuntaan voisi tässä mallissa päästä noin 0,5 [prosentin] valtakunnallisella äänimääräosuudella", muistio summaa.

Näin tällaiset muutokset vaikuttaisivat eduskunnan kokoonpanoon:

Yhtenä vaihtoehtona esitetään myös tasauspaikkajärjestelmää, jossa 189 edustajaa valitaan nykyiseen tapaan vaalipiireittäin, mutta niiden lisäksi käytössä olisi 10 tasauspaikkaa, jotka jaetaan puolueille myös d'Hondtin menetelmää käyttäen niiden koko maassa saamien äänien perusteella. Saadakseen tasauspaikkoja puolueen tulisi ylittää kolmen prosentin valtakunnallinen äänikynnys.

Myös tämän mallin käyttöönotto edellyttäisi perustuslain muuttamista.

Voit keskustella aiheesta maanantaihin 29.11. klo 23:een asti.

Lue myös:

Ymmärrätkö, miten äänet lasketaan vaaleissa? Tämä rautalankamalli avaa d'Hondtin menetelmän