Ilta Sanoma

Asiantuntijan mukaan kuvat todistavat koronaviruksen voiman.

Koronapotilaan keuhkoissa on runsaasti laaja-alaisia, vakavan näköisiä muutoksia.

Koronapotilaan keuhkoissa on runsaasti laaja-alaisia, vakavan näköisiä muutoksia. Kuva: Sakari Partanen / Kuopion yliopistollinen sairaala

Helsingin Sanomat sai haltuunsa kahden rokottamattoman, koronavirukseen sairastuneen ja tehohoitoon joutuneen potilaan röntgenkuvat ja tietokonetomografiakuvat.

Lehti pyysi Kuopion yliopistollisen sairaalan vartaloradiologi ja apulaisylilääkäri Tiina-Talvikki Lehtimäkeä arvioimaan, mitä otetuista keuhkokuvista voi päätellä. Kuvien julkaisuun oli miespotilaiden suostumus.

Lehtimäen mukaan kuvista näkyy selvästi koronaviruksen aiheuttamat tuhot.

- Keuhkoissa on runsaasti laaja-alaisia, vakavan näköisiä muutoksia, Lehtimäki sanoo lehdelle.

Keuhkokuvissa näkyvät tiiviit läiskät viittaavat hänen mukaansa covid-19-keuhkokuumeeseen. Kuvien harmaasävyt paljastavat oleelliset tiedot.

Keuhkokudos on terve, jos sisäänhengityksessä ilmalla täyttynyt kudos on sävyltään tummanharmaa. Jos keuhkokudos on kuvassa vaalea, siellä on ilman lisäksi esimerkiksi tulehdussoluja sekä keuhkoihin tihkunutta nestettä.

Suomen sairaalat ovat täyttyneet viime viikkoina kiihtyvään tahtiin koronapotilaista. He päätyvät joko vuodeosastolle, suoraan teho-osastolle tai vuode-osaston kautta teho-osastolle.

Kaikki vuodeosaston potilaat eivät tarvitse välttämättä lisähappea.

- Osalla on esimerkiksi pitkään jatkunut korkea kuume, he eivät ole saaneet syötyä, maha on sekaisin ja he ovat yksinkertaisesti uupuneita, eivätkä siksi pärjää kotona, Turun yliopistollisen keskussairaalan erikoislääkäri Tiina Hirvioja sanoi aiemmin tällä viikolla tiedotustilaisuudessa.

- Osa toki tarvitsee lisähappea: osa selviää happiviiksillä, jotkut tarvitsevat korkeamittaushappihoitoa, Hirvioja kertoi.

Taudin kriittisin vaihe on toisen sairastamisviikon alussa.

- Silloin potilas tyypillisesti päätyy sairaalahoitoon. Jos potilas ei ole tarvinnut tehohoitoa toisen viikon lopulla, hän tuskin sitä tarvitseekaan, Hirvioja sanoi.

Käytännössä kaikki teho-osastolle joutuneet koronapotilaat tarvitsevat hengityksen tukea.

Merkittävä osa tehohoidettavista koronapotilaista on rokottamattomia. Tyks kertoi aiemmin tällä viikolla, että sairaanhoitopiirissä koronan vuoksi tehohoitoa tarvinneista potilaista 89 prosenttia on ollut rokottamattomia nyt syyskuusta tähän päivään asti. Potilaiden keski-ikä on ollut 52 vuotta ja kuolleisuus peräti 11 prosenttia.

Ilta Sanoma
lundi 29 novembre 2021 00:22:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.