Elina ja Katri rohkaisevat nyt muita tekemään valintoja, jotka tuntuvat itsestä hyviltä.

Turhan moni suorittaa elämäänsä eikä mieti, tekeekö sitä, mitä itse aidosti haluaa, Katri ja Elina arvelevat. Kuva: Kristina Suzi

Eräänä aamupäivänä Elina, 39, teki lumimyräkän keskellä junamatkaa valmennusseminaariin. Harmikseen hän myöhästyi. Tuolloin Elina ei olisi arvannut, että tapahtuma muuttaisi hänen elämänkulkuaan.

Ainoa vapaa paikka oli Katrin, 29, vieressä.

- Aloimme jutella, ja totesin, että ihan kuin juttelisin itselleni, Elina kertoo.

Vierustoverit olivat vuosia puntaroineet samaa kysymystä: kenen sanelemaa elämää oikein pitäisi elää? Kysymys oli tuonut heidät seminaariin, jossa aiheena oli itsensä johtaminen.

Elina oli ajautunut opiskelemaan lukion jälkeen luokanopettajaksi.

- Hoin koko ajan yliopistolla, että ei minusta tule opettajaa, mutta ajattelin, että ehkä se olisi kuitenkin ihan jees, koska opintopsykologi ja äiti olivat niin sanoneet, Elina kertoo.

- Valmistuin ja jäin siihen. Olin hyvä työssäni, mutta se ei ollut oma juttuni. Itse opettaminen ja lasten kanssa työskentely oli kivaa, mutta opettajan työhön kuuluu niin paljon muutakin. Kokonaisuutena työ vei enemmän kuin antoi.

Mielessä pyöri se, voisiko elämä olla toisenlaista.

- Halusin vaihtelua. Se, että olisin eläkeikään asti vain opettaja, oli minulle ahdistava ajatus. Halusin kehittyä ja päästä eteenpäin. Opettajan työssä ei oikein etenemismahdollisuuksia ole.

Vasta viidentoista työvuoden jälkeen Elina pystyi irtisanoutumaan.

- Päätös oli ihan älyttömän raskas, ja mietin pitkään sitä, että pärjäänkö.

Lopulta vapauden halu voitti pelot.

- Se oli valtavan helpottavaa! Elämä alkoi tuntua taas mielekkäältä. Koin, että hallitsen omaa elämääni.

Irtautumiseen antoi tukea se, että Elina oli alkanut luoda Katrin kanssa sosiaaliseen mediaan uudenlaista yhteisöä. Se on hänessä -nimisellä yhteisöllä ja siihen liittyvillä valmennuksilla Elina ja Katri pyrkivät auttamaan eri ikäisiä ihmisiä löytämään itsevarmuutta ja rohkeutta elämäänsä. Elämään sellaista elämää, joka tuntuu itsestä hyvältä.

Elina ja Katri rakensivat yhteisöä ja yritystään kaksi vuotta. Nykyisin se on heidän päätyönsä.

- Prosessi oli meille molemmille pitkä. Jaksoimme, koska uskoimme, että juttumme tulee lyömään läpi ja voimme irtisanoutua, Katri sanoo.

Muiden ihmisten auttaminen tuntui oikealta polulta, koska Elina ja Katri olivat itse "tarponeet syvällä suossa" ja etsineet apua kymmenistä eri koulutuksista ja kirjoista.

- Halusimme jakaa tietomme ja kokemuksemme, ettei kaikkien tarvitsisi käydä läpi samaa kuin me.

Huumoria voi viljellä tiukoissakin paikoissa. Kuva: Kristina Suzi

Ennen Elinan kohtaamista Katri oli käyttänyt suurimman osan elämäänsä opiskeluun. Ensin kauppaoppilaitos, sitten ammattikorkeakoulu. Välillä meno huimasi päätä.

- Mikään ei tuntunut omalta. Hyvinvointi kiinnosti, mutta ajattelin, että se ei voi työllistää minua. Opiskelin hetken mielijohteesta restonomiksi. Puolessa välissä tajusin, että se ei ole mun juttu, mutta en halunnut luovuttaa.

Valmistuttuaan Katri teki muutaman vuoden ravintola-alan töitä muun muassa vuoropäällikkönä.

- Mitta tuli aivan täyteen. Olin kaikki illat, viikonloput ja pyhät töissä. Mihinkään muuhun ei jäänyt aikaa.

Yksi Katrin lapsuuden haaveista oli kosmetologin ammatti, ja Katri päätti suunnata kauneudenhoitoalan opintoihin.

- Perustin oman yrityksen ja ajattelin, että se olisi nyt oma juttu. Huomasin kuitenkin, että yrittäjyys ei ollutkaan vapauttavaa vaan sitovaa.

Katri paiski töitä liiankin kanssa, jotta saisi laskut maksetuksi.

- Jouduin oman työni orjaksi.

Samaan aikaan Katrilla oli pulmia ihmissuhteissaan. Sekä työ- että yksityiselämä olivat menneet solmuun, joiden avaamiseen hän haki työkaluja muun muassa seminaarista.

Älä väitä, ettet sä voi!

Olispa mun ongelmat yhtä pieniä kuin työmotivaatio.

Kun yksi ovi avautuu, toinen sulkeutuu. Mut nää käytävät täs välissä on kyllä h**** pimeitä.

Elinan ja Katrin Instagram-tili on täynnä resonoivia lausahduksia.

- Moni sanoo, että elämässä ei ole mitään järkeä, ja olen ihan loppu, mutta mikään ei muutu mihinkään. Haluaisin ihan jotain muuta, Elina kertoo havainneensa.

Paine jatkaa sitä, mikä väsyttää, on kuitenkin suuri.

- Mekin ajauduimme tekemään asioita, joita oletimme muiden haluavan. Se liittyi kaikkeen: olemassaoloon, työhön, jota inhosimme ja ihmissuhteisiin, jotka eivät toimineet. Onnistuimme sotkemaan raha-asiatkin.

Molemmat olivat pitkään hukassa.

Nyt Elina ja Katri haluavat olla toisenlaisia esimerkkejä. Elämää on mahdollista muuttaa mielekkäämmäksi.

Entä jos ei edes tiedä, mitä elämältään haluaisi? Jos talous on tiukoilla? Eikä aikaa ja rahkeitakaan tunnu riittävän.

Nämä asiat taitavat olla isoimpia esteitä elämänmuutoksille.

Elina ja Katri haluavat auttaa ihmisiä eteenpäin. Tässä muutamia heidän neuvojaan:

Pysähdy. Arjen, kiireen ja vaatimusten alle voi helposti hautautua.

Tee kaksi listaa: "mitä et halua ja miksi" sekä sen jälkeen "mitä haluat ja miksi".

Ala tietoisesti kääntää mieltäsi siihen suuntaan, että asiat ovat mahdollisia. Jos koko ajan hokee, että ei voi sitä eikä tätä, mahdollisuuksiakaan ei näe.

Tärkeää on sekin, että ympärillä on ihmisiä, jotka kannustavat tavoittelemaan sitä, mitä oikeasti haluaa.

- Oman puolison tai ystävien ei tarvitse välttämättä haluta samoja asioita kuin mitä itse haluaa, mutta he eivät voi olla myöskään esteenä. Kenenkään ei pitäisi uhrata omia unelmiaan sen vuoksi, että joku toinen haluaa kaiken pysyvän ennallaan, Katri sanoo.

- Meidän kaveripiirit ovat muuttuneet melko paljon viime vuosien aikana. Emme ole tietoisesti karsineet ihmisiä elämästämme, mutta olemme keskittyneet enemmän niihin ihmisiin, jotka uskovat meihin ja ovat tukena hölmöiltäkin tuntuvissa unelmissa, Elina kertoo.

Ihmisarvo ei ole kiinni siitä, kuinka paljon tekee töitä ja kuinka kiireinen on, Katri ja Elina ovat oivaltaneet. Kuva: Kristina Suzi

Viime aikoina somessa on voinut törmätä tarinaan jos toiseenkin päräyttävistä elämänmuutoksista. Omaisuuden myymisestä ja elämästä pakettiautossa, Lappiin muuttamisesta. Unelmaduuneista yrittäjänä.

Liikkeelle voi kuitenkin lähteä pikkuhiljaa. Oma juttu saattaa kirkastua esimerkiksi erilaisten kurssien tai harrastusten kautta. Elämää ei tarvitse laittaa kokonaan uudeksi, jotta se tuntuisi mielekkäämmältä.

- Kaikkien ei tarvitse ryhtyä yrittäjiksi eikä tarvitse olla joku unelmaduuni. Silti voi pohtia suhdettaan työntekoon ja nauttia arjesta ja elämästä, Elina sanoo.

Omalta tuntuvan jutun voi tunnistaa esimerkiksi siitä, että tekeminen soljuu vaivattomasti ja keskittyneesti. Työ ei tunnu työläältä, sitä tekee mielellään.

Hälytysmerkki sen sijaan on se, että jatkuvasti ajattelee, että "ei jaksa" ja "onko pakko".

- Parhaat jutut syntyvät kun lopettaa kaikenlaisen suorittamisen. Liian moni suorittaa omaa elämäänsä eli tekee kaikki asiat aina samalla tavalla miettimättä sen kummemmin, miksi tekee niin ja onko se edes sitä, miten haluaa elämänsä etenevän.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että elämä ei ole koskaan täydellistä. Haasteet voi silti yrittää kääntää positiivisiksi.

Postiluukusta voi kilahtaa vaikka yllättävä lasku.

- Ongelmatilanteet pakottavat luovuuteen. Jos arki rullaisi tasaisena ilman haasteita, me ei opittaisi eikä kehityttäisi ihmisinä. Koko meidän brändi on syntynyt siitä tilanteesta, jossa meillä oli tuhansia euroja velkaa, ja meidän piti löytää keinot saada rahaa. Oltaisiin voitu luovuttaa, mutta sitten päätettiin, että kyllä me tästä selvitään!

Ihminen ei koskaan tule valmiiksi, mutta epätyydyttävään tilaan ei tarvitse jämähtää.

- Saa ja voi haluta enemmän. Monen pahoinvointi kumpuaa siitä, että on hankittu työ ja talo, mutta mikään ei silti tunnu riittävän, että ei tämä voi olla vain tätä. Ihan kuin olisi joku taso, jolle pitäisi päästä ja tyytyä siihen, Elina sanoo.

No ei ole eikä pidä.

- Unelmatkin kasvavat ja elämä muuttuu ja etenee. Emme mekään voi tietää, missä olemme vuoden päästä.

Lue lisää: Happinaamari huolehtijalle - nämä neuvot palautumistutkija antaa neli-, viisi- ja kuusikymppisille

Lue lisää: Laura, 30, sai tarpeekseen Helsingistä ja muutti Kilpisjärvelle - muutokset olivat isoja: "Olen saanut enemmän kuin uskalsin toivoa"

Lue lisää: Susanna ja Petri muuttivat kaupungista maa­seudulle - näin heidän elämänsä mullistui