Ilkka Herola oli kymmenes Rukalla ja se sivuaa hänen parastaan Kuusamossa. Mahdollisuuksia oli parempaankin, mutta tuuliolot pyyhkivät Herolan hu" /> Ilkka Herola oli kymmenes Rukalla ja se sivuaa hänen parastaan Kuusamossa. Mahdollisuuksia oli parempaankin, mutta tuuliolot pyyhkivät Herolan hu" />

YLE


Ilkka Herola koki karvaan pettymyksen sunnuntaina, kun yhdistetyn mäkikilpailu peruttiin hänen loistokkaan hyppynsä jälkeen.

Herola oli hypännyt 130 metrin siivun ja oli menossa kärkikahinoihin, mutta tuuliolot vaikeutuivat suomalaisen hypyn jälkeen. Kilpailun tuomarineuvosto päätti ottaa käyttöön varakilpailun tulokset. Herola joutui lähtemään kymmenen kilometrin hiihtokilpailuun 19. sijalta ja kaksi minuuttia kärkeä perässä.

Herola oli lopputuloksissa kymmenes.

- Oli sellainen heikkisilvennoismainen tonnin seteli -ilme siinä kohtaa. Jonkin verran otti kupoliin, mutta toisaalta ei hirveästi yllättänyt. Ollaan Rukalla ja se oli huonoin vaihtoehto. Totta kai se toteutui, Herola kertoi Yle Urheilulle reaktiostaan mäkikilpailun perumiseen.

Kymmenes sija sivuaa kuitenkin Herolan uran parasta sijoitusta Rukalla, joka on ollut Suomen yhdistetyn ykkösnimelle aina hankala paikka.

- Tähän voi sanoa, että valitettavasti, Herola heitti.

- Totta kai oli hyvä päivä ladulla. Sai tehtyä sen, mitä oli tehtävissä. Viikonlopusta jäi kuitenkin turvallinen maku. Tietää, että olemme oikealla tiellä. Tuloksen tekeminen on mahdollista jokaisena viikonloppuna.

Ensi viikonloppuna Lillehammerissa lauantain maailmancupin kilpailu käydään normaalimäestä. Sitä seuraavana viikonloppuna Otepäässä on luvassa kaksi normaalimäen kilpailua. Viime talvena nimenomaan normaalimäen kilpailusta MM-hopeaa napanneelle Herolalle sen luulisi sopivan.

- Se varmasti palvelee tällä hetkellä minua paremmin. Toivottavasti tulevat suurmäet palvelevat myös paremmin kuin Rukan suurmäki. Nyt pääsee todennäköisesti vetämään hiihtopainotteisempia kisoja, Herola toteaa tulevista kisoista.

Herola lähtee Lillehammeriin yksin, sillä yhdistetyn muu maajoukkue oli vaisu Rukalla. Päävalmentaja Petter Kukkonen ilmoitti, että muu joukkue on harjoittelemassa tulevalla viikolla Rovaniemellä.

- Eihän se kivaa tietysti ole, mutta valitettavasti ei ole ensimmäinen kerta. On mentävä vaikeuksien kautta nytkin alkuvuotena. Onneksi naapurin setä ja muita tuttuja miehiä on lähdössä Lillehammeriin, Herola heitti viitaten Iivo Niskaseen.

Lue lisää:

Suomen yhdistetyn maajoukkueen huippuvire katosi ennen kauden alkua - vain Ilkka Herola lähtee seuraavaan maailmancupin kilpailuun

Venäjän hiihtopomo Jelena Välbe piikitteli pakkasta pelänneitä norjalaisia ja Iivo Niskasta - "En ymmärrä, mutta se on heidän ongelmansa"

Toni Roponen avaa rajun yksityiskohdan avulla, miksi Iivo Niskanen "boikotoi" Rukan pakkaskisaa - lyttää täysin tuomarineuvoston päätöksen

Eero Hirvonen kertoi positiivisia uutisia kunnostaan - perustelee, miksi ei silti kiirehdi kisoihin

Kommentti: Ikonisesta Rukan hyppyrimäestä on tullut painajainen - turkkilainen Fatih oli järjestää kaikkien aikojen suomalaisen mäkinöyryytyksen

dimanche 28 novembre 2021 19:58:00 Categories: YLE yhdistetty hiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.