Ilta Sanoma

Koronapassia tarvitaan joulukuun ensimmäisestä päivästä eteenpäin.

Baltic Queen -alus liikennöi Tukholman ja Tallinnan välillä.

Baltic Queen -alus liikennöi Tukholman ja Tallinnan välillä. Kuva: Tallink

Tallink Silja ottaa käyttöön koronapassin Tukholmasta matkustaville joulukuun ensimmäisenä päivänä. Koronapassi pitää olla yli 18-vuotiailla risteilymatkustajilla.

Tallink Silja kertoo tiedotteessa, että päätöksellä pyritään turvaamaan matkustajien turvallisuus ja estämään koronaviruksen leviäminen.

Suomessa laki ei tällä hetkellä mahdollista sitä, että varustamot kysyisivät matkustajilta koronapassia.

Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo, että Tallink Siljan laivoilla on jatkossakin taattava vapaa liikkuvuus. Esimerkiksi suomalainen saa palata laivalla takaisin Suomeen Tukholmasta.

-?Suomalainen saa aina palata Suomeen ja virolainen saa palata Viroon.

Nöjd kertoo, että tilausristeilyjen matkanjärjestäjällä on oikeus kysyä koronapassia. Nöjdin mukaan syksyn aikana näin on myös menetelty.

-?Mutta meillä ei tällä hetkellä varustamona ole oikeutta sitä kysyä.

Esimerkiksi opiskelijaristeilyn järjestäjä saa siis halutessaan kysyä risteilylle osallistuvilta koronapassia.

Nöjdin mukaan esimerkiksi Tallink Silja toivoo, että myös varustamot saisivat oikeuden kysyä passia.

-?Se olisi kaikkien kannalta parasta, että asiakkaan ei tarvitsisi miettiä, miksi jostain suunnasta passia kysytään ja jostain suunnasta ei.

Ilta Sanoma
dimanche 28 novembre 2021 19:07:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.