- Hätäsektiolla syntynyt vauva erotettiin äidistään lasten teholle, äiti meni pandemia-teholle ja isä sairasti kotona.

Tämä hetki on jäänyt sairaanhoitaja Eerika Puolitaipaleen mieleen. Hän työskentelee Lahdessa Päijät-Hämeen keskussairaalan keuhko-osastostolla.

Puolitaipaleen yksiköstä on pandemian aikana tullut koronaosasto. Täällä on hoidettu jopa kokonaisia perheitä. Potilaiden ikäjakauma vaihtelee vauvasta vaariin.

Muistisairaat vanhukset eivät aina tiedä missä ovat. Jotkut heistä kirjoittavat hoitajille hätääntyneitä kirjeitä, joissa pyydetään apua. Huumeriippuvaisia on taas jouduttu pitämään osastolla eristyksessä vastoin omaa tahtoaan, tartuntatautilain nojalla.

Puolitaipaleen osasto on jaettu likaiseen ja puhtaaseen puoleen. Potilas pääsee puhtaalle puolelle, kun hän ei ole enää tartuttava eli noin 20 päivän kuluttua sairastumisesta.

Petipaikkoja on likaisella puolella yhteensä parikymmentä: eristyshuoneita kymmenen ja ilmaeristyshuoneita kolme. Osasto alkaa olla täynnä. Potilaita on nyt 19.

Likaiselle puolelle ei oteta vierailijoita, poikkeuksena vain saattohoitopotilaat.

Puolitaival ja muut hoitajat kulkevat puhtaalta puolelta likaiselle aina samalla kaavalla: ensin käsidesi, sitten ffp3-maski, suojamyssy, takaa solmittava muovitakki ja taas käsidesi. Käteen kumihanskat, ehkä useammat. Ei sormuksia.

Kun potilas on hoidettu, suojavaatteet riisutaan sulkutilassa ja heitetään roskiin. Maski vaihdetaan kirurgiseen vasta puhtaalla puolella. Silti altistumisia tulee.

Työvuoron aikana Puolitaival voi joutua vaihtamaan varusteet jopa kymmenen kertaa, askeleita kertyy enimmillään 10 000.

Iso osa Päijät-Hämeen covid-19-potilaista on rokottamattomia. Heidän riskinsä joutua sairaalaan on 19-kertainen rokotettuihin verrattuna. Tyypillinen hoidettava on työikäinen, ylipainoinen mies.

Tartunta tulee useimmille yllätyksenä, niin myös 57-vuotiaalle Jouni Marttiselle. Hän luuli, että pitkittynyt kuume oli tavallinen syysflunssa. Edes makuaisti ei mennyt.

Perusterve, liikuntaa ikänsä harrastanut Marttinen vitkutteli rokotuksen kanssa. Hän tuli sairaalaan marraskuisena sunnuntaina ambulanssikyydillä. Tulehdusarvot olivat korkeat ja happiarvot matalat. Mies kiidätettiin teho-osastolle. Marttinen kutsuu sitä hoitajien suoja-asujen mukaan "astronauttihoidoksi".

Hengityskoneeseen tai happitelttaan Marttista ei laitettu, mutta lisähappea annettiin ja annetaan yhä.

Pelottavinta koronataudissa on ollut tukehtumisen tunne.

- Yritin rauhoittaa mieltäni hyräilemällä lapsuuden lauluja, joita äiti lauloi iltaisin nukkumaan mennessä. Sillä lailla sain unen päästä kiinni. Tuli sanoinkuvaamaton kiitollisuus siitä, että saan olla näin hyvässä hoidossa.

Eerika Puolitaival ei aina töihin tullessaan tiedä, mihin aikaan hän pääsee illalla kotiin lasten luo, vaikka ylitöiden tekeminen on vapaaehtoista. Koronaosaston listoilta puuttuu yleensä yhdestä kahteen hoitajaa per vuoro, päivittäin on kolmen hoitajan vajaus.

Puolitaival yrittää pitää kiinni vapaapäivistään, mutta tekee usein tuplavuoroja: aamuvuoron päälle iltavuoron tai iltavuoron jälkeen yövuoron.

Hoitajat saavat ylityöstä hälytysrahaa, mutta esimiesten mielestä se on kaksiteräinen miekka. Moni saattaa ajautua tekemään liikaa töitä, koska hoitoalan peruspalkka on pieni.

Puolitaival kertoo, että potilas ei aina tajua happiarvojen laskua, olo voi tuntua hyvältä ja siksi hän saattaa irrottaa happiviikset. Silloin sairaanhoitajan on osattava olla askel edellä, koska etenkin rokottamattoman kunto voi romahtaa nopeasti.

Myös tunteet ovat pinnassa. Potilas voi ärsyyntyä herkästi, kun hoitaja pyörii koko ajan ympärillä.

Näin kävi myös Marttiselle.

- En pystynyt nukkumaan. Oli sumuista ja sekavaa. Tiuskin hoitajille. Se harmittaa, vaikka he pitivät kädestä kiinni ja yrittivät auttaa, muistelee Marttinen.

Terve ihminen hengittää noin 12 kertaa minuutissa, vakavaan koronatautiin sairastunut 30-40 kertaa. Tämä johtuu siitä, että keuhkoihin kehittyy tulehdustila. Hengityksen muuttuminen läähätykseksi on hoitajille yksi merkki siitä, että potilaan voimat ovat ehtymässä.

Vaikeassa covid-19-taudissa hapen siirtyminen elimistöön vaikeutuu. Siksi tarvitaan lisähappea, jopa hengityskonetta.

Marttinen vertaa hapenpuutteen nostattamaa tunnetta siihen, kun hän nuorena miehenä sukelsi jään alle vanhempiensa mökillä, koska avanto tuntui liian pieneltä.

- En nähnyt valoa, suuntavaisto katosi, hapuilin pimeässä etsien jään reunaa. Happivajaus on samanlaista mutta kestää pidempään. Tulee tunne, että tästä ei selviä.

Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on juuri nyt suurempi kuin kertaakaan pandemian aikana. Eniten heitä on Helsingin yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella, johon Lahdessa sijaitseva Päijät-Hämeen keskussairaalakin kuuluu.

Veronmaksajille lysti tulee kalliiksi. Pelkästään biologinen lääke, joka annetaan potilaalle infuusiona, maksaa tuhat euroa annos. Lisäksi annetaan muun muassa napapiikki eli hepariini, joka ehkäisee veritulppia. Myös Marttinen on saanut lähes koko lääkearsenaalin.

Yhden koronapotilaan sairaalahoito maksaa Husin mukaan keskimäärin 16 000 euroa.

Marttinen vietti teho-osatolla viisi päivää. Sieltä hänet siirrettiin koronaosastolle eristyshuoneeseen. Muutaman päivän kuluttua hän pääsi puhtaalle puolelle.

30 metrin matka taittui pyörätuolissa happipullon kanssa. Ripeälle toiminnan miehelle fyysisen kunnon romahtaminen ja lihasmassan katoaminen on ollut järkytys. Tipassa pulputtaa happipullo ja Marttisen ääni on painuksissa. Olemus kertoo, että puhuminen on ponnistus.

- Pelkkä vessareissu pyörätuolilla on yhtä rankka kuin Cooperin testi nuorena. Sitä ei voi sanoin kuvailla. On kaikkensa antanut olo vaikka ei ole antanut mitään.

Marttinen on osastolta käsin soitellut läpi ihmisiä, joita tapasi ennen sairastumistaan. Häntä on jäänyt vaivaamaan se, että on saattanut tietämättään levittää koronaa.

Marttisen mielestä rokottamattomuuden syyt eivät kuitenkaan ole yksioikoisia. Taustalla voi olla masennusta, syrjäytymistä, yksinäisyyttä.

- Kukaan ei tartuta toista tahallaan. En ole koskaan ollut mallioppilas, mutta se hävettää ja harmittaa, etten mennyt rokotukseen. Suosittelen etenkin nuorisoa ottamaan lääkäreiden puheet vakavasti.

Päijät-Hämeen koronaosastolla päivä on ollut vilkas. Marttisen entiseen eristyshuoneeseen on tuotu miespotilas teholta. Naapurikopin vanhus on taistellut koko päivän hengestään, toinen puolestaan pääsee lähtemään kotiin Kela-taksilla. Hän vilkuttaa iloisesti.

Käynti tuonelan porteilla muutti Marttisen elämänarvoja. Välillä on laitettava kädet ristiin.

- Se, että olen nyt tässä, on suurempi asia kuin lottovoitto. Olen syvästi kiitollinen kaikille kutsumustyötä tekeville ihmisille, jotka ovat minua auttaneet.

Raskaasta korona-ajasta huolimatta hoitajat hymyilevät maskiensa takaa. Eerika Puolitaipaleen mukaan potilaiden vilpitön kiitos kantaa. Samoin hurtti huumori.

Joskus osaston keinot loppuvat ja potilas pitäisi siirtää teholle, mutta paikkoja ei ole.

- Olen huoneessa yksin potilaan kanssa. Ilman tietokonetta, ilman puhelinta. Painan apukutsua. Silloin suojavaatteet tuntuvat tukalilta ja hiki nousee pintaan.

Joskus potilas kuolee osastolla, ilman että kukaan on pitämässä häntä kädestä. Näin voi käydä jos läheiset ovat kotona karanteenissa.

- Pahinta on, kun tietää, että vaikka tekee parhaansa, sekään ei riitä.