Ilta Sanoma

Perinteiset pikkuleivät kuuluvat juhlahetkiin ja varsinkin joulunaikaan. Näiden herkkujen täytteeseen voi valita mieleisensä marmeladin.

Kohokuvio syntyy helposti näkkileipäkaulinta käyttämällä. Näiden pikkuleipien täytteessä on päärynämarmeladia, joka sopii värinsä puolesta joulunajan kahvipöytään.

Kohokuvio syntyy helposti näkkileipäkaulinta käyttämällä. Näiden pikkuleipien täytteessä on päärynämarmeladia, joka sopii värinsä puolesta joulunajan kahvipöytään. Kuva: Taru Vihavainen

Kohokuvio tekee pikkuleivistä kauniita. Nämä pikkuleivät on koristeltu kohokuvioin, näkkileipäkaulinta käyttämällä. Voit vielä viimeistellä ne erikoishienolla sokerilla, mutta se ei ole välttämätöntä.

Taikina on hyvin perinteinen ja sopii monenlaisiin pikkuleipiin. Taikinassa on käytetty vaniljatahnaa, mutta sen voi korvata vaniljauutteella. Tahnassa ja uutteessa maku on voimakkaampi kuin vaniljasokerissa, mitä voi toki myös käyttää.

Pikkuleipien täytteenä on päärynästä tehtyä marmeladia, mutta valitsemalla erilaisia täytteitä saat yhdellä reseptillä monenlaisia herkkuja kahvipöytään. Täytteinä voi käyttää erilaisten marmeladien lisäksi myös esimerkiksi sitruunatahnaa tai pähkinälevitettä.

Paistoaika ja paistolämpötila ovat aina viitteellisiä uunista riippuen. Seuraa paistotulosta koko paiston ajan. Voit myös paistaa kokeeksi ensin muutaman pikkuleivän, jotta löydät sopivan paistolämpötilan ja ajan.

225 g voita

1 ½ dl sokeria

1 kananmuna

1 tl vaniljatahnaa tai -uutetta

5 dl vehnäjauhoja

noin 150 g marmeladia tai muuta täytettä

noin ½ dl erikoishienoa sokeria

Vatkaa voi ja sokeri kulhossa muutamien minuuttien ajan. Putsaa tarvittaessa välillä seos kulhon reunoilta alas. Lisää kananmuna ja vaniljatahna tai -uute joukkoon ja vatkaa voimakkaasti ainekset sekaisin. Lisää vielä lopuksi vehnäjauhot. Työstä taikina tasaiseksi.

Kääri taikina tuorekemuun ja nosta jääkaappiin noin tunnin ajaksi.

Kaulitse taikina leivonta-alustan tai leivinpaperin päällä levyksi. Jos taikina on kovin kylmää, anna lämmön tasaantua hetki ennen kaulitsemista. Käytä apuna vehnäjauhoja, jotta taikina ei ota kiinni alustaan tai kaulimeen.

Kuvioi taikinan pinta rullaamalla näkkileipäkaulimella valmiiksi kaulittua taikinaa. Ota taikinasta haluamallasi muotilla paloja ja nosta ne leivinpaperin päälle uunipellille. Reseptistä tulee muutama pellillinen, hieman uunipeltien koosta riippuen. Jos taikina on kovin pehmeää, voit nostaa uunipellit viileää odottelemaan uunin lämpenemistä.

Kaulitse taikina leivonta-alustan tai leivinpaperin päällä levyksi. Jos taikina on kovin kylmää, anna lämmön tasaantua hetki ennen kaulitsemista. Kun taikina on kaulittu tasaiseksi, rullaa pintaa näkkileipäkaulimella.

Kaulitse taikina leivonta-alustan tai leivinpaperin päällä levyksi. Jos taikina on kovin kylmää, anna lämmön tasaantua hetki ennen kaulitsemista. Kun taikina on kaulittu tasaiseksi, rullaa pintaa näkkileipäkaulimella. Kuva: Taru Vihavainen

Kuumenna uuni noin 175 asteeseen. Paista pikkuleipiä uunissa noin 7-10 minuutin ajan, tai kunnes pikkuleivät ovat saaneet hieman väriä. Anna pikkuleipien jäähtyä paiston jälkeen ennen niiden täyttämistä.

Lusikoi valitsemasi täyte pursotuspussiin ja leikkaa pursotuspussin kärki auki. Käännä pikkuleivät ympäri ja pursota pieni nokare täytettä joka toiselle pikkuleivälle. Paina täytteen päälle toinen pikkuleipä. Halutessasi voit vielä lopuksi kieritellä ne erikoishienossa sokerissa.

Ota taikinasta paloja haluamallasi muotilla. Reseptistä tulee muutama pellillinen, hieman uunipeltien koosta riippuen.

Ota taikinasta paloja haluamallasi muotilla. Reseptistä tulee muutama pellillinen, hieman uunipeltien koosta riippuen. Kuva: Taru Vihavainen

Nosta pikkuleivät leivinpaperin päälle uunipellille. Kuumenna uuni noin 175 asteeseen ja paista pikkuleipiä uunissa noin 7-10 minuutin ajan tai kunnes pikkuleivät ovat saaneet hieman väriä.

Nosta pikkuleivät leivinpaperin päälle uunipellille. Kuumenna uuni noin 175 asteeseen ja paista pikkuleipiä uunissa noin 7-10 minuutin ajan tai kunnes pikkuleivät ovat saaneet hieman väriä. Kuva: Taru Vihavainen

Anna pikkuleipien jäähtyä paiston jälkeen ennen täyttämistä. Lusikoi valitsemasi täyte pursotuspussiin ja leikkaa pursotuspussin kärki auki. Käännä pikkuleivät ympäri ja pursota pieni nokare täytettä joka toiselle pikkuleivälle. Paina täytteen päälle ilman täytettä oleva pikkuleipä.

Anna pikkuleipien jäähtyä paiston jälkeen ennen täyttämistä. Lusikoi valitsemasi täyte pursotuspussiin ja leikkaa pursotuspussin kärki auki. Käännä pikkuleivät ympäri ja pursota pieni nokare täytettä joka toiselle pikkuleivälle. Paina täytteen päälle ilman täytettä oleva pikkuleipä. Kuva: Taru Vihavainen

Lue lisää: Näin syntyy kaunis ja herkullinen jälkiruoka - Tarun kinuskivanukas vie kielen mennessään

Lue lisää: Näin leivot ihanat mokkakuppikakut - tätä kuorrutetta on helpompi pursottaa kauniisti

Lue lisää: Kahden taikinan suloinen yhdistelmä - Tarun ohjeella leivot herkullisen Brookie-piirakan

Lue lisää: Tarun helppo, suolainen piirakka on pikkujoulupöydän herkku - ohjeessa on pieni muutos tavallisiin jauhoihin

Ilta Sanoma
dimanche 28 novembre 2021 12:00:00 Categories: Ajankohtaista Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.