Ilta Sanoma

Kumpi on enemmän poliittisesti sekaisin, Ruotsi vai Suomi? pohtii viikkokatsauksessaan Setä Arkadia alias Timo Haapala. Sekavuusmittelyn keskellä Suomessa on joka tapauksessa käynnissä oma rajapoliittinen lainsäädäntökisa siitä, kumpi astui Venäjän tai Valko-Venäjän raja- ja hybridiansaan, Matti Vanhasella (kesk) vahvistettu hallitus vai oppositio ja presidentti Sauli Niinistö.

Välikysymyskeskustelussa käynnistyi syyttely siitä, kuka on astunut Valko-Venäjän tai Venäjän hybridiansaan. Kysymyksen asetti Matti Vanhanen, mutta ansakeskusteluun sotkettiin myös presidentti Sauli Niinistö

Välikysymyskeskustelussa käynnistyi syyttely siitä, kuka on astunut Valko-Venäjän tai Venäjän hybridiansaan. Kysymyksen asetti Matti Vanhanen, mutta ansakeskusteluun sotkettiin myös presidentti Sauli Niinistö Kuva: Rio Gandara, Markku Ulander / Lehtikuva, Vesa Moilanen / Lehtikuva

Setä Arkadia onnittelee jo nyt Sanna Marinin (sd) hallitusta, joka täyttää 10. joulukuuta huikeat kaksi vuotta.

Setä A. uskoo hallituksen myös näkevän synttärinsä, koska se selvisi perjantaina opposition rajaturvallisuusvälikysymyksestäkin että heilahti.

Siitä - ja isänmaallisuudesta - lopussa.

Marinin kaksi vuotta on huomattavasti pitempi aika kuin Ruotsin ensimmäisellä naispääministerillä Magdalena Anderssonilla, jonka kausi päättyi aikaan 7 tuntia 30 minuuttia.

Samalla Ruotsi nappasi Suomelta naispääministerien Pohjoismaiden lyhytaikaisuusennätyksen, jota piti hallussaan Anneli Jäätteenmäki (kesk) 69 vuorokauden saavutuksellaan.

Tappio palautti taas karvaasti mieleen, miten Thomas Wassberg vei Juha Miedolta (kesk) 15 kilometrin olympiakullan sadasosasekunnilla Lake Placidissa vuonna 1980.

Toisaalta Suomi johtaa Ruotsia yhä ylivoimaisesti kuninkaiden lyhytaikaisuus­kisassa.

Eduskuntahan valitsi Hessenin prinssin Friedrich Karlin Suomen kuninkaaksi 9. lokakuuta 1918, mutta tuo mokoma ilmoitti jo 14 joulukuuta, ettei viitsikään. Ruotsin nykyinen kunkku Kaarle XVI Kustaa on sentään ollut hommissa jo 48 vuotta.

Suomessa tutuksi tullut kruunupää on istunut valtaistuimellaan pitempään kuin kukaan muu. Edellinen ennätys oli Maunu Eerikinpojalla (1316-1374), joka ehti olla vallassa 44 vuotta.

Ruotsissa kunkku on ikuinen, mutta naispääministerien vaihtoväleissä Ruotsi päihitti Suomen kirkkaasti.

Ruotsissa kunkku on ikuinen, mutta naispääministerien vaihtoväleissä Ruotsi päihitti Suomen kirkkaasti. Kuva: ari luostarinen

Jaakko Teppohan muuten väittää, että Ryynäsen Topin ori on ruunattu samana päivänä Kalle Kustaan kanssa. Niin tai näin, Bernadotte on kovaa sukua.

Mutta tasavallassakin homma vaikuttaa sekavalta muun muassa näissä pikkujutuissa:

Korona ja koronapassi; rajaturvallisuus ja pakolaisten oleskeluluvat; maakuntavero ja sote-uudistuksen rahoitus; julkisen alan palkat; bensan hinta; ynnä muuta sälää, kuten EU:n ilmastopolitiikka, jota hallituksessa toteutetaan kahdella eri linjalla.

Tiivistetään tarina nyt rajaturvallisuuskysymyksiin, koska Urho Kekkosen viisauden mukaan sisäpolitiikka saa olla rempallaan, mutta ulkopolitiikka ei. Rajapolitiikka sivuaa molempia, sehän on siinä rajalla.

Kun otetaan vielä isänmaallisuus aseeksi, silloin ollaan jo pitkällä.

Välikysymyskeskustelussa hallituspuolueiden edustajat syyttivät oppositiota siitä, että välikysymyksellään se ajaa Venäjän ja Valko-Venäjän asiaa. Eniten huomiota sai se, että kaksinkertainen ex-pääministeri ja kaksinkertainen presidenttiehdokas Matti Vanhanen (kesk) ponnahti innokkaasti samaan kuoroon:

- Tekemällä turvallisuuteen liittyvistä asioista sisäpolitiikkaa voi tahtomattaan mennä juuri siihen ansaan, mihin hybridivaikuttamisella pyritään, Vanhenen varoitti.

Jopa oppositiota enemmän sinisilmäisyydestä on pitänyt meteliä tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka on patistanut hallituksia tukkimaan lakien aukkoja vuoden 2015-16 pakolaistulvasta alkaen.

Tarkoittiko Vanhanen myös Niinistöä? - Tekemällä turvallisuuteen liittyvistä asioista sisäpolitiikkaa voi tahtomattaan mennä juuri siihen ansaan, mihin hybridivaikuttamisella pyritään, sanoi Vanhanen välikysymyskeskustelussa.

Tarkoittiko Vanhanen myös Niinistöä? - Tekemällä turvallisuuteen liittyvistä asioista sisäpolitiikkaa voi tahtomattaan mennä juuri siihen ansaan, mihin hybridivaikuttamisella pyritään, sanoi Vanhanen välikysymyskeskustelussa. Kuva: Christian Westerback

Onko Vanhanen siis sitä mieltä, että myös Niinistö on ajautunut Valko-Venäjän tai Venäjän hybridiansaan?

Vielä vuorokautta myöhemmin Vanhanen vaikutti huomion suhteen hiukan pöllämystyneeltä, mutta kasasi nopeasti itsensä. Eduskunnan kuppilassa Vanhanen jo arveli, että Niinistön kannattaisi tutkia myös omia tekojaan, mitä lakiteksteihin tulee.

Kyseessä on tietenkin Linnan juhlat, jotka Niinistö perui, koska "valitettavasti laki jättää aukon, joka estää vaatimasta ja tarkastamasta koronapassia julkisyhteisön virallisissa tilaisuuksissa, jollainen itsenäisyyspäivän vastaanotto on".

Niinistön kannattaisi Vanhasen mukaan katsoa peiliin, koska hän itse kyseisen koronapassilain vahvisti.

- Lukeeko hän lait vasta jälkikäteen? Vanhanen kyseli puolitosissaan.

Tapelkaa, saatte tupakkia! Viimeksi Vanhanen hävisi prosentein 4,1-62,6.

Ilta Sanoma
dimanche 28 novembre 2021 11:00:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.