Monen aloittavan kryptovaluutan taustalla piilee niin sanottu "pump and dump" -menettely, sanoo kryptovaluuttoja tutkiva taloustieteilijä. Osakem" /> Monen aloittavan kryptovaluutan taustalla piilee niin sanottu "pump and dump" -menettely, sanoo kryptovaluuttoja tutkiva taloustieteilijä. Osakem" />

YLE


Kadunvarsille on rantautunut uusien kryptovaluuttojen mainoksia, joista ainakin osa markkinoi virtuaalivaluuttoja laittomasti.

Helsingin keskustassa mainostauluilla on viime päivinä pyörinyt "meemikrypto" Floki Inun mainoksia. Valuutan nimi on peräisin sähköautoyhtiö Teslan toimitusjohtaja Elon Muskin koiran nimestä.

- Kryptovaluuttojen mainonta on alkanut näkyä enemmän katukuvassa ja joukkoviestimissä, ja joukossa on myös toimijoita, joilla ei ole vaadittavia lupia, Finanssivalvonnan johtava digitalisaatioasiantuntija Hanna Heiskanen sanoo Ylelle.

Kryptovaluuttamyyjiä ja välittäjiä valvova Fiva muistutti keskiviikkona tiedotteessaan, että Suomessa virtuaalivaluuttoja saavat lain mukaan mainostaa vain tänne rekisteröityneet toimijat.

Ilman rekisteröitymistä mainostavat kryptovaluuttojen tarjoajat ovat Heiskasen mukaan parhaimmillaan "asiallisia toimijoita", jotka ovat rekisteröityneet valvottaviksi esimerkiksi toiseen EU-maahan. Osalla ei kuitenkaan ole lupia välttämättä missään maassa. Tällöin ne eivät ole minkään maan viranomaisten valvottavana.

- Seassa voi olla huijareita tai toisaalta asiallisia palveluntarjoajia. Kuluttajalle näiden erottaminen on vaikeaa, Heiskanen sanoo.

Suuria lupauksia, vähän todellista tietoa

Floki Inu -kolikko on puhtaan spekulatiivinen virtuaalivaluutta, joka ratsastaa kryptosijoittajia villinneiden "meemikryptojen" innostuksella.

Kryptokolikon perustajista ei tiedetä edes heidän oikeita nimiään. Tämä ei sinällään ole poikkeuksellista, myös tunnetuimman virtuaalivaluutan bitcoinin perustaja kätkeytyy nimimerkin taakse.

Kolikon mainoksen Helsingissä Kampin kauppakeskuksen seinältä on Helsingin Sanomien mukaan ostanut brittiläinen mainostoimisto.

Floki Inun verkkosivuilla lupaillaan, että kolikko tulisi maksuvälineeksi sen ympärille rakennettavaan peliin.

Verkkosivun suureellisissa mainoslauseissa kryptokolikon sanotaan antavan "valtaa ja mahdollisuuksia" tavallisille ihmisille suurten pääomasijoittajien ja rahastojen sijaan.

Kolikkoa on mainostettu myös Lontoon julkisessa liikenteessä. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan mainosalan itsesääntelijä ASA selvittää parhaillaan, ovatko mainokset sääntöjen vastaisia.

Tutkija: uusia kryptovaluuttoja on helppo manipuloida

Kryptovaluuttoja tutkiva väitöskirjantekijä Ville Savolainen kauppakorkeakoulu Hankenilta ei tunne Floki Inua yksityiskohtaisesti. Hän kuitenkin toteaa, että yleisesti uudet kryptovaluutat ovat hyvin haavoittuvaisia väärinkäytöksille.

- Niiden hintaa on helppo manipuloida, Savolainen toteaa.

Tyypillinen manipulaatio, esimerkiksi niin sanottu pump and dump -malli, etenee seuraavasti:

Ensin uutta kryptovaluuttaa hehkutetaan voimakkaasti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Jos innostusta saadaan aikaan, uusia ostajia ilmaantuu ja hinta kohoaa.

Sitten suuret määrät kyseistä kryptovaluuttaa omistavat tahot myyvät valuuttaa läjäpäin mittavilla voitoilla. Nousuvaiheessa valuuttaa ostaneille taas koituu todennäköisesti tappiota - toisinaan hyvin suurta sellaista.

Perinteisillä osakemarkkinoilla kyse olisi laittomasta toiminnasta. Kryptovaluuttojen sääntelyssä on kuitenkin vielä suuria aukkoja, ja esimerkiksi hintamanipulaation kieltävää lainsäädäntöä ei toistaiseksi ole olemassa.

Savolainen toteaa, että myös kuluttajille suunnatulla aggressiivisella mainonnalla pyritään usein hintojen nopeaan nostamiseen. Taustalla voi olla pyrkimys edellä kuvattuun hintamanipulointiin muttei toki joka kerta.

- Sinänsä ei ole mitään vikaa, jos kryptovaluuttaa mainostetaan. Riippuu tapauksesta, onko kyse lainkaan järkevästä projektista, Savolainen sanoo.

Fiva vaatii luvattomien mainosten poistamista

Fiva ottaa luvattomia mainoksia havaitessaan yhteyttä mainostavaan yhtiöön, kertoo tarvittavista luvista ja pyytää vastinetta.

- Käytännössä mainokset pitää tällöin vetää pois, Fivan Hanna Heiskanen toteaa.

Vastuu luvattomista mainoksista kuuluu ensisijaisesti mainostavalle yhtiölle.

- Mainostilaa myyvät eivät silti välttämättä ole tarkoittaneet toimia väärin, vaan taustalla voi olla tietämättömyyttä, Heiskanen arvioi.

Fiva varoittaa, että kryptovaluuttoihin liittyy riski suurista hintaheilahduksista. Kryptovaluutat ovat käytännössä täysin spekulatiivisia sijoituskohteita, mikä tarkoittaa, että esimerkiksi valtavien hintaromahdusten riski on huomattava.

Kryptovaluuttoja on nykyään useita tuhansia. Valtaosa niistä kaatuu pian aloittamisen jälkeen, mutta suurimmat kryptovaluutat, esimerkiksi bitcoin, ethereum, solana ja cardano, ovat hyvin arvokkaita.

Kaikkien kryptovaluuttojen yhteenlaskettu arvo on jo yli 2000 miljardia euroa.

Lue lisää:

Poliisille on kertynyt miljoonia euroja bitcoineja, kryptovaluutat näkyvät jo ulosotoissakin - Tullin bitcoin-potista haihtui keväällä kymmeniä miljoonia

Tuija Postari-Kivistö sijoittaa kryptoihin, vaikka viranomaiset varoittavat kuplan puhkeamisesta - katso, kuinka toimittajan rahoille kävi kuukaudessa

El Salvadorin päätös tehdä bitcoinista virallinen valuutta on enemmän julkisuustemppu kuin rahapoliittinen ratkaisu

samedi 27 novembre 2021 19:59:31 Categories: YLE kryptovaluutta

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.