Ilta Sanoma

Reka Nyarin kuvat tatuoiduista naisista ovat niittäneet mainetta.

Reka Nyarin kuvat tatuoiduista naisista ovat niittäneet mainetta. Kuva: Reka Nyari

Entisen mallin Reka Nyarin kuvat tatuoiduista naisista niittävät mainetta maailmalla. Kotimaassaan Suomessa hän on tuntematon.

New York

Reka Nyarin töitä on ollut esillä lukuisissa gallerioissa ympäri maailmaa. Tämä kuva ei läpäisisi Facebookin sensuuria.

Reka Nyarin töitä on ollut esillä lukuisissa gallerioissa ympäri maailmaa. Tämä kuva ei läpäisisi Facebookin sensuuria. Kuva: Reka Nyari

Kun Reka Nyari sai esikoistyttärensä kuusi vuotta sitten, hän päätti ettei aio ujostella imettämistä.

Ei sähläämistä isojen liinojen kanssa, ei vetäytymistä käymälöihin lapsen ruokahetken ajaksi. Mitä sitten, jos rinnasta vähän näkyykin lapsen pään takana? Suomalaisessa saunakulttuurissa kasvanut valokuvaaja ei ollut koskaan kauhistellut paljasta ihmisihoa, ja imettäminen on luonnollinen asia.

Vaikka Yhdysvalloissa alastomuuteen suhtaudutaan häpeillen, Nyarin kotikaupungissa New Yorkissa ilmapiiri on suvaitsevainen.

- Mä oikein odotin, että tuleeko joku valittamaan, mutta New Yorkissa ei tullut, Nyari sanoo.

Asia muuttui, kun Nyari matkusti Ilo-tyttärensä kanssa. Lennolla New Yorkista Budapestiin vieras nainen alkoi huutaa imettävälle Nyarille.

- Hän suuttui siitä, että hänen miehensä voi nähdä rintani.

Myös sosiaalisessa mediassa Nyarin julkaisemat imetyskuvat herättivät intohimoja.

Lastenlääkäri Greg Gulbransen otti Reka Nyarista ja hänen tyttärestään Ilosta sarjan imetyskuvia.

Lastenlääkäri Greg Gulbransen otti Reka Nyarista ja hänen tyttärestään Ilosta sarjan imetyskuvia. Kuva: Greg Gulbransen

- Sata naista sanoi, että upeaa että teet tätä, ja sata naista sanoi, että oletpa sä perverssi, yrität saada huomiota.

Nyari ryhtyi vastahyökkäykseen. Hänen ystävänsä, valokuvausta harrastava lastenlääkäri Greg Gulbransen otti entisestä mallista sarjan imetyskuvia yhdessä tämän tyttären kanssa. Monet tiedotusvälineet ympäri maailman julkaisivat Reka ja Ilo Nyarin kuvia.

New Yorkin Chelsean kaupunginosa on täynnä taidegallerioita. Niillä on tapana järjestää torstai-iltaisin yleisölle avoimia tapahtumia.

Reka Nyari, 42, ottaa vastaan vieraita Fremin-galleriassa 23. kadulla. Seinillä on hänen ottamiaan suuria mustavalkoisia valokuvia, joissa poseeraa täysin tatuoitu alaston nainen. Kuviin on painettu satoja pieniä reikiä, joista valo pääsee läpi.

Reka Nyari esitteli käyttämäänsä puhkaisutekniikkaa Fremin-galleriassa New Yorkissa.

Reka Nyari esitteli käyttämäänsä puhkaisutekniikkaa Fremin-galleriassa New Yorkissa. Kuva: Mikko Marttinen

Nyari esittelee kehittämäänsä puhkaisutekniikkaa näyttelyvieraille, jotka nauttivat sakea ja valkoviiniä small talkin lomassa. Keski-ikäinen nainen kertoo ostaneensa erään esillä olevista kuvista. Katalogista paljastuu, että sen hinta oli 16?000 dollaria.

- Nyt minun vain täytyy päättää, minne ripustan sen, nainen sanoo.

Nyarilla on juuri nyt kysyntää. Hänen valokuviaan on esillä Miamin suuressa Art Basel -tapahtumassa joulukuun alussa, ja Milanon Dynaamisen taiteen museossa on parhaillaan näyttely hänen töistään.

Kotimaassaan Suomessa Nyari on silti lähes tuntematon.

Kuva: Reka Nyari

Kuva: REKA NYARI

Punctured Ink -sarjassa Nyari on tehny valokuviinsa pieniä reikiä, joista valo pääsee läpi.

Punctured Ink -sarjassa Nyari on tehny valokuviinsa pieniä reikiä, joista valo pääsee läpi.

- Se johtuu varmasti siitä, että mulla on unkarilainen nimi, Nyari sanoo.

Nyarin äiti Aino opiskeli suomalaisugrilaisia kieliä ja pääsi 70-luvulla opiskelijavaihtoon Budapestiin. Hän päätyi alivuokralaiseksi samaan asuntoon kuin insinööriopiskelija Lorant Nyari.

Pari rakastui, Lorant muutti Suomeen, häät, kolme lasta.

Perheessä harrastettiin paljon kulttuuria. Aino oli runoilija, kirjailija ja kääntäjä. Lorant harrasti viulunsoittoa. Reka kiinnostui jo pienenä kuvataiteesta.

Vuonna 1993 perhe muutti Unkariin, kun Lorantin työnantaja Imatran Voima alkoi kunnostaa sikäläisiä voimalaitoksia. Reka kävi Budapestissa kansainvälisen lukion taidepainotteisella linjalla. Valmistuttuaan hän muutti silloisen poikaystävänsä kanssa New Yorkiin opiskelemaan maalaustaidetta.

Parille tuli ero kuukauden sisällä. Nyari oli 17-vuotias ja yksin suuressa kaupungissa.

Hän nautti tilanteesta.

Kuva: Mikko Marttinen

Kun Nyari valmistui School of Visual Artsista, hän tajusi ettei voinut elättää itseään taidemaalarina. Hän oli saanut koko opiskeluaikansa tarjouksia mallitoimistoilta, ja nyt oli aika tarttua niihin. Seurasi parin vuoden jakso kansainvälistä mallinelämää.

- Jossain vaiheessa tuli sellainen olo, että se oli ajanhukkaa. En halunnut olla malli, mutta vietin kaiket päivät castingeissa ja kuvauksissa. Halusin tehdä taidetta.

Nyarilla oli matkoillaan aina kamera mukana. Hän otti sillä kuvia maalaustensa aiheiksi. Eräs Nyarin tuntema ammattivalokuvaaja sanoi hänelle, että turhaan hän niitä maalasi, kun jo hänen valokuvansa oli taidetta.

Kun Nyari palasi New Yorkiin, yritti hän vielä maalata. Hän ansaitsi rahaa toimimalla viikonloput tarjoilijana kalliissa yökerhoissa. Siellä hän tutustui näyttelijöihin ja taitelijoihin, joita hän kuvasi. Pian maalaaminen jäi sivuosaan.

Kuva: REKA NYARI

Kuva: Reka Nyari

Kuva: REKA NYARI

Nyaria on aina kiehtonut alastoman ihmisvartalon - erityisesti alastoman naisvartalon - kuvaaminen. Vuonna 2011 julkaistiin hänen ensimmäinen valokuvakirjansa Femme Fatale - Female Erotic Photography. Hän poseeraa sen kannessa alasti omakuvassa.

Nyari oppi mallinurallaan, miten valokuvaajan ei tule toimia.

- On ihania valokuvaajia ja aivan hirveitä. Opin mikä tuntuu kivalta ja mikä saa ihmiset avautumaan, hän kertoo.

Kuva: Mikko Marttinen

Nyarin malliaikoina suurin osa muotikuvaajista oli miehiä. Jotkut heistä sattuivat aina pukuhuoneeseen sillä hetkellä, kun mallit olivat vaihtamassa vaatteitaan. Jotkut pyysivät malleja riisuutumaan, vaikka työ ei vaatinut alastomuutta.

- Jos mallini ovat tehneet töistä miesten kanssa, tulee heiltä yleensä palautetta, kuinka paljon kivempaa ja luonnollisempaa on olla ja tehdä kuvauksia toisen naisen kanssa. Siinä ei ehkä ole muuria välissä.

Yksi Nyarin tunnetummista varhaisista töistä on kuvasarja Nude York. Siinä alastomat mallit poseeraavat New Yorkin rakennusten katolla kaupunki taustallaan.

- Mentiin johonkin rakennukseen ja katsottiin, että tuolla on kattoterassi ja yritettiin päästä sinne kuvaamaan. Oltiin julkisillakin paikoilla: nopeasti vaatteet pois ja pari kuvaa, Nyari kertoo.

- On mielenkiintoista, kuinka New Yorkissa ihmiset eivät katso ylös ollenkaan. Alastomat naiset olivat siellä ylhäällä, mutta kaikki vain katsoivat puhelintaan eivätkä ylös ollenkaan. Pari kertaa jotkut rakennusporukat olivat yleisönä.

Kuva: REKA NYARI

Kuva: Reka Nyari

Kuva: REKA NYARI

Viime vuodet Nyari on keskittynyt kuvaamaan tatuoituja naisia. Vaikka hänellä itsellään ei ole yhtään tatuointia, ovat ne kiehtoneet häntä nuoresta asti.

- Kun näin nuoren naisen, jolla oli paljon tatuointeja, mua kiinnosti hänen elämäntarinansa: miten päädyit tähän, miten jatkoit ja miten suunnittelit niitä?

Nyari on tähän mennessä kuvannut sarjaansa kahdeksan naista. Hän löytää naiset yleensä internetistä. Usein joku vihjaa hänelle potentiaalisesta kuvattavasta.

Saatuaan kohteelta suostumuksen Nyari aloittaa tämän kanssa keskustelut. Hän haluaa tietää naisen elämäntarinan ja tatuointien taustan. Sen perusteella syntyy kuvausten teema. Itse kuvaus on ohi yhdessä päivässä.

- Aika useille tatuointi on terapiaa. Useilla, ei kaikilla, heillä on tapahtunut elämässä jotain pahaa. Heillä ei ole ollut kontrollia omasta vartalostaan tai asioista, joita heille on tapahtunut. Se on hirvittävän visuaalinen ja kapinallinen tapa tehdä vartalosta sellainen, kuin itse haluaa.

Vaikka Nyari on kolmen kulttuurin kasvatti, pitää hän itseään ennen kaikkea suomalaisena. Hän uskoo sen näkyvän paitsi luonnollisessa suhtautumisessa alastomuuteen, myös siinä, millaisia esimerkkejä naiseudesta hän on saanut.

- Suomi on yksi tasa-arvoisimpia maita maailmassa. Siellä on vahvoja naisia ja no bullshit -kulttuuria. Kaikki tuntemani suomalaiset naiset tekevät ja sanovat, mitä heillä on mielessä, Nyari sanoo.

Kamera on usein ollut naisen esineellistämisen väline, mutta Nyari kutsuu omia kuviaan feministisiksi.

- Haluan kuvata naisia vahvoina. He hallitsevat omaa vartaloaan. Olet seksuaalinen tai ei-seksuaalinen, voit olla alasti tai et, Nyari sanoo.

- Kuvaan naisia sellaisina, kuin he ovat. Se on mielestäni yksi feminismin tärkeimpiä asioita, että naiset voivat olla mitä haluavat.

Yhdysvalloissa naisen rooli on edelleen kapeampi kuin Suomessa ja ilmapiiri konservatiivisempi. Nyari on törmännyt tähän erityisesti sosiaalisen median kautta. Somealustojen algoritmit on koulutettu tunnistamaan naisen rinnat ja hyökkäämään nännejä vastaan. Facebook sulki Nyarin vuodeksi alastomuuden takia.

- Jos otan kuvan itsestäni näyttelyssäni ja mun takanani on valokuva, jossa on nänni - mustavalkoinen, tosi taiteellinen, ei mitenkään pornoa - mut blokataan heti pois, Nyari sanoo.

- On mieletöntä, että naisen nänni on niin hirveä asia, mutta jos kuvaa aseita, ampumista tai väkivaltaa, se on ok eikä sille ole algoritmia.

Ilta Sanoma
samedi 27 novembre 2021 18:30:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.