Ilta Sanoma

Viimeisimpänä listalle "pääsi" Britannia.

Matkustajalle tehtiin koronatestiä Johannesburgin lentokentällä Etelä-Afrikassa.

Matkustajalle tehtiin koronatestiä Johannesburgin lentokentällä Etelä-Afrikassa. Kuva: LEHTIKUVA / AFP

Kahdella ihmisellä on todettu omikronvariantin tartuntaa Britanniassa, kertoo BBC.

BBC:n mukaan tapaukset on todettu Chelmsfordissa ja Nottinghamissa. Tapaukset liittyvät toisiinsa.

Aiemmin perjantaina ja lauantaina on raportoitu ensimmäisistä omikrontapauksista ympäri Eurooppaa.

Etelä-Afrikasta Saksaan saapuneella henkilöllä epäillään olevan koronatartunta, joka on uutta omikronmuunnosta, kertoo Hessenin osavaltion sosiaaliministeri Kai Klose Twitterissä.

Klosen mukaan Etelä-Afrikasta saapuneelle matkaajalle tehdyistä testeistä on todettu useita koronaviruksen omikronmuunnokselle tyypillisiä mutaatioita. Tartunnan saanut palasi Saksaan Frankfurtin lentokentälle, joka on maan suurin lentokenttä. Tartunnan saanut on eristyksissä kotonaan.

Klosen mukaan muunnos on suurella todennäköisyydellä saapunut jo Saksaan.

Myös Tshekissä epäillään uuden muunnoksen saapuneen maahan, kertoo Tshekin terveysministeri Adam Vojtech Twitterissä.

Perjantaina kerrottiin Euroopan ensimmäisestä todetusta omikronmuunnostartunnasta Belgiassa. Ensimmäinen omikronmuunnostapaus raportoitiin Maailman terveysjärjestö WHO:lle keskiviikkona Etelä-Afrikasta.

Etelä-Afrikasta Hollantiin saapuneilla matkustajilla on todettu 61 koronatartuntaa, kertovat hollantilaisviranomaiset. Positiivisen testituloksen saaneet testataan myös omikronmuunnoksen varalta.

Hollantiin saapui perjantaina Etelä-Afrikasta kaksi lentoa, joilla oli noin 600 matkustajaa. Positiivisen koronavirustestituloksen saaneet matkustajat on asetettu karanteeniin hotelliin Schipholin lentoaseman lähellä.

Ilta Sanoma
samedi 27 novembre 2021 18:32:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.