Ilta Sanoma

Eniten puutteita löytyi poliisin mukaan hintatiedoista.

Taksiliikenteen harjoittamista koskeviin säännöksiin on tullut tänä vuonna useita muutoksia.

Taksiliikenteen harjoittamista koskeviin säännöksiin on tullut tänä vuonna useita muutoksia. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Helsingissä järjestettiin perjantaina 26.11. taksiliikenteen valvontaisku, joka paljasti lukuisia puutteita alueen takseissa, Helsingin poliisilaitos tiedottaa.

Valvonta toteutettiin Helsingin poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintäviraston, Verohallinnon sekä Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen yhteistyönä.

Yhteensä tarkastettiin 86 taksia, joista peräti 51:ssä oli huomautettavaa. Valvontaiskun tuloksena määrättiin 46 maksullista huomautusta, joista 44 oli liikennevirhemaksuja ja kaksi sakkoja.

Eniten puutteita löytyi poliisin mukaan taksien tietojen esittämisessä. Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävissä 15:ssä tapauksessa, kuljettajan nimeä ei löytynyt 16:sta taksista. Hintatiedoista löytyi puutteita 17 taksin kohdalla.

Liikennelupa tai selvitys puuttui 15:ssä tapauksessa. Taksivalaisimia ei löytynyt kahdesta autosta, ja ajoneuvon luvanvaraiseen käyttöön rekisteröinti oli laiminlyöty kahden tarkastetun auton kohdalla. Tavoitettiinpa liikenteestä myös yksi luvaton taksi sekä yksi katsastamaton ajoneuvo.

Vaikka löydetyt puutteet ovat pääasiassa pieniä eivätkä ne vaikuta liikenneturvallisuuteen, on tilanteessa ylikonstaapeli Arto Aaltosen mukaan korjattavaa.

? Seuraamusten suuri lukumäärä osoitti valvonnan tärkeyden. Helsingissä tarkastetuista 86 taksista 44:lle määrättiin liikennevirhemaksu ja kahdelle sakkomääräys. Kyse on luvanvaraisesta ammattiliikenteestä, asioiden pitäisi olla paremmin hoidossa.

Taksiliikenteen harjoittamista koskeviin säännöksiin on tullut tänä vuonna useita muutoksia, jotka ovat tulleet voimaan vaiheittain. Toukokuussa pakolliseksi tuli muun muassa taksivalaisin, ja syyskuussa esimerkiksi taksamittari.

Ilta Sanoma
samedi 27 novembre 2021 18:13:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.