Ilta Sanoma

Järvinen korostaa, että uudesta variantista tiedetään vielä vähän. Mikäli kaikki uhkakuvat toteutuvat, koronan vastaisessa taistelussa voi tulla "pientä takapakkia".

Asko Järvinen.

Asko Järvinen. Kuva: Emilia Anundi

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Asko Järvinen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että uusi koronavirusvariantti herättää huolta. Hän uskoo, että myös Etelä-Afrikassa löydetty omikron-variantti löytää tiensä myös Suomeen, koska aiempienkaan varianttien leviämistä Suomeen ei ole kyetty varotoimista huolimatta.

-?Kyllä se varmasti tänne tulee.

Hän sanoi lauantaiaamuna, että mikäli uusi variantti on tartuttavampi kuin esimerkiksi deltavariantti, uudesta variantista voi tulla valtavirus Suomessa jopa kuukaudessa. Deltavariantti otti valtaviruksen aseman noin kahdessa kuukaudessa.

Hän korostaa, että uudesta variantista ei tiedetä vielä paljon. Tietoa ei ole esimerkiksi siitä, millaista tautia variantti aiheuttaa tai miten rokotteet toimivat sitä vastaan. Omikron on levinnyt Etelä-Afrikassa nopeasti.

-?Se puhuisi nopeamman leviämisen puolesta, Järvinen sanoi.

Hänen mukaansa on olemassa riski, että omikron aloittaa uuden, entistä voimakkaamman tartunta-aallon, mikäli omikron on todella tartuttavampi kuin aiemmat variantit.

-?Tämä kaikki on vielä arvailua, hän korostaa.

Uuden variantin tutkimukset ovat yhä kesken. Tuloksia niistä voidaan odottaa tulevien viikkojen aikana. Järvinen sanoo, että on tavanomaista, että viruksen ominaisuudet muuttuvat uusien mutaatioiden myötä.

Järvinen sanoo, että tällä hetkellä ei ole tiedossa ole, millaista tautia uusi variantti aiheuttaa.

Huolestuttavista uutisista huolimatta Järvinen ei usko, että koronan vastaisessa taistelussa oltaisiin nollapisteessä, koska rokote antaa suojaa. Hän muistuttaa, että rokotetta voidaan muokata uusia variantteja vastaan.

-?Voi tulla pientä takapakkia, mikäli kaikki uhkakuvat toteutuvat.

Brittiläisen The Guardianin mukaan lääkeyhtiöt Biontech ja Pfizer ilmoittivat, että he pystyvät valmistamaan omikronvarianttiin toimivan rokotteen sadassa päivässä, mikäli tämänhetkiset rokotteet eivät tehoa. Lääkeyhtiöt kertoivat aloittaneensa jo uuden variantin tutkimukset.

Järvinen ei usko, että uuden variantin saapuminen Suomeen voidaan välttää, koska aiemmatkin variantit ovat löytäneet tiensä Suomeen varotoimenpiteistä huolimatta.

Hän korostaa, että uuden variantin leviämistä voidaan hidastaa. Hän mainitsee esimerkiksi matkailijat, joiden hän toivoo käyvän matkan jälkeen koronatestissä.

-?Matkailijoiden pitää olla varovaisia.

Hänen mukaansa jää nähtäväksi, onko uusille sulkutoimille tarvetta. Hän sanoo, että nyt pitää keskittyä tällä hetkellä leviävän variantin leviämisen hillitsemiseen.

Hän sanoo, että jos Suomi jää jumiin 80 prosentin rokotekattavuuteen, rajoitustoimia joudutaan jatkamaan pidempään, kun odotetaan, että rokottamattomat ovat sairastaneet taudin.

-?Silloin pitää odottaa, että saadaan suoja sairastamisen kautta.

Hän uskoo, että koronapassi on käytössä tulevan talvikauden ajan.

Ilta Sanoma
samedi 27 novembre 2021 12:57:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.