Ilta Sanoma

Anne Kukkohovi on nyt vihdoin uuden alun äärellä, kun firmalle löytyi uudet omistajat. Kukkohovi itse karistaa Suomen pölyt jaloistaan ja lähtee purjehtimaan Atlantin yli.

Anne Kukkohovi lähti tällä viikolla Atlantin yli -tv-kuvausmatkalle.

Anne Kukkohovi lähti tällä viikolla Atlantin yli -tv-kuvausmatkalle. Kuva: Joonas Salo / IS

Juontaja Anne Kukkohovi saapuu lämpöiseen takkiin kääriytyneenä marraskuisena aamuna Sanomatalon studiolle.

Anne, 51, tunnetaan äärimmäisen valoisana ja ystävällisenä ihmisenä. Näin oli myös helteisenä päivänä viime kesänä iki-ihanan Koko Suomi leipoo -ohjelman kuvauksissa, jolloin Anne iloitsi siitä, miten ihanaa on, kun korona-ajan rajoitukset alkavat vihdoin helpottamaan.

Studiolle saapuu nytkin ystävällisesti hymyilevä Anne. Kun haastattelu alkaa, hän kuitenkin kertoo, että elämä ei ole ollut viime vuosina koko ajan vain helppoa ja kaunista.

- Pari-kolme viime vuotta on ollut niin monta rautaa tulessa, että on ollut jatkuvasti sellainen tunne, että aika ei ikään kuin riitä mihinkään, hän aloittaa.

Anne on yksi kuudesta julkisuuden henkilöstä, jotka lähtevät pian Discovery-kanavan Atlantin yli -ohjelman valtameripurjehdukselle. Ainutlaatuinen reissu tulee enemmän kuin tarpeeseen.

-?Ajatus siitä, että voin olla kuukauden kokonaan poissa, on helpottava. Merelle eivät kulje viestit.

Kuva: Joonas Salo / IS

Anne on jo päiviä ennen tämän jutun ilmestymistä Portugalin Rivieraksi kutsutulla aurinkoisella rannikolla Cascaisin pienessä kalastajakylässä. Hän ja tv-persoona Jarno Laasala, muusikko Pete Parkkonen, muusikko-juontaja Sara Forsberg ja huippukokki Michael Björklund odottavat malttamattomina näyttävän purjeveneen kyytiin hyppäämistä. Reissu alkaa, kun sääolosuhteet ovat suotuisat vesillelaskuun. Matkan päämääränä on turkooseista vesistään tunnettu kuuma Karibia.

Merellä on pakko olla jatkuvasti valppaana, täysin läsnä. Anne odottaa sitä, että näkee auringonnousun ja -laskun värjäävän koko horisontin punaiseksi, sekä sitä, että voi hämmästyä niinkin yksinkertaiselta kuulostavasta asiasta kuin taivaalla lentävästä linnusta.

-?Avomerellä ei ole edes lintuja, koska eihän niille ole laskeutumispaikkaa. Merellä ollaan aivan yksin, hän haaveilee.

Vaikea jakso Annen elämässä alkoi neljä vuotta sitten, kun hän erosi entisen puolisonsa kanssa 17 yhteisen vuoden jälkeen ja hänen äitinsä sairastui. Anne kertoi vuonna 2019 Annassa, että hän asui vielä pari vuotta erosta sopimisen jälkeen saman katon alla entisen miehensä kanssa.

Anne on omien sanojensa mukaan seurustellut koko elämänsä, paitsi nyt. Hän nauttii kohtuullisen tuoreesta vapaudestaan täysin rinnoin.

-?Uuden suhteen pitäisi olla jotain tosi erityistä minulle, että se kolahtaisi. Never say never, mutta sen täytyisi kyllä olla sellaista, että tosi monen asian pitäisi loksahtaa paikoilleen.

-?En ylipäätään ihastu kovin helposti. Siinä menee aikaa, että päästän jonkun lähelleni.

Kuva: Joonas Salo / IS

Anne ja tämän entinen mies Joni Kukkohovi ovat tehneet useita vuosia yhdessä töitä perustamansa luonnonkosmetiikkayrityksen parissa. Kun keskustelu kääntyy Supermood-yrityksen asioihin, Annen silmissä huomaa väsymystä. Hän myöntää, että firma kävi konkurssin partaalla.

-?Olimme jo melkein laittamassa pillejä pussiin. Se tuntui vähän siltä kuin olisi saanut jonkin vaikean diagnoosin ja elinaikaa vaikka vuoden. Kun lopulta löysimme uudet omistajat, oli vaikeaa edes iloita siitä. Se ei oikeastaan siinä kohtaa enää edes tuntunut miltään.

Vaikeudet johtuivat valtaosin raaka-aineiden vaikeasta saatavuudesta koronarajoitusten takia. Liikeidea olisi myös vaatinut todella isoja investointeja.

-?Kerran kävi esimerkiksi niin, että meillä oli Suomen ja Venäjän rajalla rekka-autollinen tarvittavia materiaaleja jumissa, emmekä siksi saaneet kosmetiikkaerää ajoissa valmiiksi. Valtava määrä rahaa aivan hukkaan, Anne puuskahtaa.

Kun taloushuoliin yhdistyi koronan takia koko ajan pienemmäksi käyvä elinpiiri ja jatkuva kotona oleskelu, negatiivinen kierre oli valmis. Viime jouluna Anne istui kotonaan ja päätti, että ensi jouluna hän ei haluaisi olla Suomessa.

-?On varmasti paljon ihmisiä, joille ajatus yksin matkustamisesta, varsinkin jouluna, on suorastaan mahdoton. Minulle se on kuitenkin todella ok, hän pohtii.

-?Minulle vapaus on tosi tärkeä asia. Se on varmaan jotenkin lukittu ominaisuus minussa. Perhetaustani on rankka ja olen aina ollut itsenäinen.

Sara Forsberg (vas.), Jarno Laasala, Anne Kukkohovi, Michael Björklund ja Pete Parkkonen lähtivät keskiviikkona purjeveneellä kohti Karibiaa.

Sara Forsberg (vas.), Jarno Laasala, Anne Kukkohovi, Michael Björklund ja Pete Parkkonen lähtivät keskiviikkona purjeveneellä kohti Karibiaa. Kuva: Anni Suikkanen / TV5

Jouluihin liittyy monesti perhepiiristä tulevaa painetta. Anne kertoo, että hänen suhtautumisensa jouluun oli erilainen vielä silloin, kun hänen lapsensa oli pieni ja hänen rakas äitinsä oli vielä elossa. Vuonna 2016 hän vietti viimeisen yhteisen joulun äitinsä kanssa.

-?Se ei tuntunut kovin hyvältä, koska äitini oli silloin jo sairas. Kun elämässä on tiukkoja tilanteita, turhat krumeluurit jäävät pois. Vein äitini joulupäivänä sairaalaan. Silloinkin äiti sanoi, ettei hän halua sinne lähteä. Sairaalassa meidät kuitenkin otettiin saman tien sisään.

Äiti kuoli lopulta lokakuussa 2017 nopeasti edenneeseen syöpään.

-?Varsinkin silloin kun äiti oli huonossa kunnossa ja tuli avioero ja muuta, tuntui vahvasti siltä, että miksi sitä joulua täytyy teeskennellä, kun olisi kaikkea muutakin mietittävää.

Kuva: Joonas Salo / IS

Kun elämässä on ollut pitkään haasteellista, oma intuitio voi joskus toimia parhaana kompassina. Annelle tuli heti vahvasti sellainen tunne, että Atlantin yli -purjehdusreissu voisi tuoda mukanaan paljon hyvää hänen elämäänsä.

Jos ei muuta, niin ainakin hän pääsisi pitkästä aikaa tekemään sitä, mitä rakastaa valtavasti: matkustelemaan vapaasti ja seikkailemaan omia polkujaan kulkien.

-?Voin päättää hetkessä, menenkö Miamiin, San Diegoon vai Panamaan, hän sanoo silmät loistaen.

-?Se on vapauttava ajatus, että en ole sidottu kehenkään eikä kukaan voi vaikuttaa siihen, mitä päätän tehdä.

Ilta Sanoma
samedi 27 novembre 2021 09:29:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.