Ilta Sanoma

Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä masennus- ja maniajaksot seuraavat toisiaan vaihtelevin välein. Manian tyypillinen piirre on vähintään viikon kestävä jakso, jonka aikana mieliala on kohonnut poikkeavalla tavalla.

Ainakin noin prosentti aikuisista sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Alttius sairastua kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön on yleensä osin perinnöllistä.

Ainakin noin prosentti aikuisista sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Alttius sairastua kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön on yleensä osin perinnöllistä. Kuva: Colourbox

- Tiedän ja muistan hetkiä, jolloin mania on ottanut vallan. Silloin ei ole oma itsensä, nelikymppinen Joni kuvaili aiemmin jutussamme.

Ajatus toimii ja aikaiseksi saa paljon.

Terveyskirjaston mukaan mania on vakava mielialahäiriö, jolle on ominaista muun muassa mielialan liiallinen kohoaminen tai ärtyisyys sekä liiallinen toimeliaisuus tavanomaisesta selvästi poikkeavalla tavalla. Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä mania- ja masennusjaksot vaihtelevat.

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan Jonin mukaan maniassa katoavat niin ajantaju, rahan taju ja kuin arjen normaali sujuminen. Kaikki on hienoa ja upeaa. Tuntuu siltä, että ehtii joka paikkaan, pystyy valvomaan, ja että kaikki ideat ovat hyviä.

- Töissä on vaikea olla tekemättä mitään, ja kun omat hommat on tehty, niin tehdään muidenkin hommat. Ajatukset voivat olla joskus niin korkealentoisia, että niitä ei saa oikein muille selitettyä, Joni kertoi.

Fiilis on koko ajan huipussaan.

- Että on itsevarma tyyppi, rahaa löytyy eikä huonoa hetkeä olekaan.

Lue lisää: Vilja ja Joni kertovat, millaista on seurustella kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavana - diagnoosi oli helpotus: "Kaikelle selvisi syy"

Maniassa olevan aktiivisuus, puheliaisuus, ajatuksen riento ja itsetunto ovat voimakkaasti kohonneet. Hänen unen tarpeensa on Terveyskirjaston mukaan selvästi vähentynyt.

Maniassa olevan aktiivisuus, puheliaisuus, ajatuksen riento ja itsetunto ovat voimakkaasti kohonneet. Hänen unen tarpeensa on Terveyskirjaston mukaan selvästi vähentynyt. Kuva: Colourbox

Maanisen jakson aikana kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän käyttäytyminen on silmiinpistävän aktiivista, Suomen Mielenterveys ry. kuvailee sivustollaan.

Ihminen voi esimerkiksi olla huomattavan energinen ja puhelias, saada suuria ideoita ja nukkua poikkeuksellisen vähän.

Maaninen vaihe alkaa Terveyskirjaston mukaan usein äkillisesti ja kestää yleensä kahdesta viikosta viiteen kuukauteen. Manian aikana ihminen voi aiheuttaa itselleen vakavia ongelmia esimerkiksi käyttämällä holtittomasti päihteitä, käyttäytymällä liikenteessä muista piittaamatta, hakeutumalla harkitsemattomiin ihmissuhteisiin tai olemalla harkitsematon talousasioissa.

Lue myös: Kaksisuuntainen mielialahäiriö osoittaa ensimerkkinsä nuorena - nämä oireet voivat paljastaa sairauden

Sairastunut voi esimerkiksi sotkea raha-asiansa täysin tai käyttäytyä seksuaalisesti riskialttiisti.

Hypomania on maniaa lievempi jakso, jonka oireet muistuttavat maniaa, mutta ovat asteeltaan selvästi lievempiä eivätkä koskaan verrattavissa mielisairauteen.

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä hoidetaan yleensä mielialaa tasaavilla lääkkeillä, ahdistusta ja unettomuutta lievittävillä lääkkeillä sekä masennusjaksojen aikana masennuslääkkeillä.

Terveyskirjaston mukaan keskeisin keino estää toistuvia sairausjaksoja on joko jatkuva tai heti jaksojen esioireiden ilmetessä aloitettu lääkitys. Monet kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuvat suhtautuvat kuitenkin torjuvasti lääkehoitoon tai lopettavat sen manian alkaessa. Juuri silloin, kun he eniten hyötyisivät lääkkeiden käytöstä.

Joni tietää omasta kokemuksestaan, mitä voi tapahtua, jos lääkkeet jättää ottamatta. Mania puhkesi, ja alkoholi alkoi taas maistua. Ajatuksista tuli korkealentoisia. Lopulta Joni päätyi jälleen mielialahäiriöpoliklinikalle.

Terveyskirjaston mukaan erityisesti mania- ja hypomaniajaksoihin liittyy usein jaksoittaista alkoholin runsasta ja pakonomaista käyttöä.

Joni on saanut sairauteensa sekä keskusteluapua että lääkehoitoa. Kun lääkitys on kohdillaan, sairaus ei juurikaan vaikuta arkeen.

Sairausjaksojen toistumista voidaan Terveyskirjaston mukaan vähentää tai jopa kokonaan estää asianmukaisella lääkityksellä tai elämäntapojen muutoksella. Esimerkiksi säännöllinen univalverytmi ja riittävä unen määrä ovat tärkeitä.

Lähteitä: Suomen Mielenterveys ry., Terveyskirjasto

Ilta Sanoma
vendredi 26 novembre 2021 14:03:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.