Ilta Sanoma

Black Friday on merkittävä elektroniikan ostospäivä, mutta silloinkin kannattaa pitää järki mukana.

Kysy nämä yhdeksän kysymystä ostohuuman kourissakin.

Kysy nämä yhdeksän kysymystä ostohuuman kourissakin. Kuva: Colourbox

Vuoden vilkkain ostospäivä eli Black Friday on ovella. Vaikka osa tarjouksista on näennäisiä ja keinotekoisia, monessa tapauksessa perjantai on erinomainen tilaisuus tehdä hyvä ostos.

Tämä pitää paikkansa erityisesti, jos pitkään harkinnassa ollut ja hintakehitykseltään tuttu tuote on hyvässä tarjouksessa. Silloin siihen kannattaa tarttua kiinni, sanoo digitukea antavan Fiksari-palvelun teknologiajohtaja Heidi Kähkönen.

Vauhtisokeutta kannattaa varoa. Tärkeät kysymykset kannattaa muistaa myös vilkkaana ostospäivänä.

- Myyjät tykkäävät puhua siitä, että tässä on uusin prosessori tai näin paljon muistia. Nekin voivat olla tärkeitä asioita, mutta myyjää kannattaa pyytää selittämään, mitä hyötyä siitä minulle on. Kannattaa esittää perustavanlaatuisia kysymyksiä, kun sieltä alkaa tulla teknistä tykitystä, Kähkönen neuvoo.

Kähkönen muotoili Ilta-Sanomat Digitodaylle 9 tärkeää asiaa, joita pitää miettiä viimeistään ostotilanteessa. Tämä pitää paikkansa erityisesti, jos laite on tulossa vanhemmalle ihmiselle.

Lue lisää: Vertailupalvelulta karu luku Black Fridaysta - on ihan muuta kuin mitä luullaan

Iso näyttö on monelle tärkeä, jolloin ostokseksi valikoituu helposti 17-tuumainen läppäri. Laadukas sellainen ei ole kuitenkaan halpa, eikä etenkään kätevä siirrellä.

Harkitse siis 14- tai 15-tuumaista tietokonetta sekä erillisen, esimerkiksi 24- tai 27-tuumaisen näytön ostamista. Varmista, että näytön saa kiinni tietokoneeseen, sillä markkinoilla on useita erilaisia näyttöliittimiä (hdmi, display port, usb-c). Alle 200 eurolla saa hyvän lisänäytön.

Kannettava ja ulkoinen näyttö voi olla pöytäkonetta näppärämpi yhdistelmä.

Kannettava ja ulkoinen näyttö voi olla pöytäkonetta näppärämpi yhdistelmä. Kuva: Colourbox

Tämä pätee sekä tietokoneeseen että puhelimiin. Ruudun koon ohella tärkeää on se, että tekstiä saa tarvittaessa suurennettua.

Niin puhelimissa kuin tietokoneissa on mahdollisuus suurentaa ruudulla näkyvää tekstiä käyttöjärjestelmän asetuksista. Tämä saattaa kuitenkin jättää joitakin tärkeitä asioita näkyvän alueen ulkopuolelle.

Kannattaa myös muistaa se, että aloitusruudulla olevien kuvakkeiden kokoa voi suurentaa, kirjasinkokoa muuttaa ja verkkoselaimen tekstiä voi suurentaa Windowsissa ctrl ja + -näppäinyhdistelmällä ja Macissa cmd ja + -yhdistelmällä.

Etenkin Black Friday -tyyppisissä tarjouksissa saattaa olla tarjolla erikoiserien ohella vanhaa varastoa. Puhelimille luvattu päivitystuki, joka on Androidilla tärkeille tietoturvapäivityksille yleensä 3 vuotta, alkaa laitteen julkaisupäivästä, ei ostopäivästä. Ostaessasi vanhan mallin se muuttuu turvattomaksi aikaisemmin. IPhonejen tukiajat ovat yleensä Androideja pidempiä, jopa 4-5 vuotta.

Useimpiin uusiin pc-tietokoneisiin tulee todennäköisesti pian Windows 11 -päivitys, jos sellaista ei koneessa vielä ole. Sitä ei kannata asentaa heti, vaan odottaa lastentautien korjaamista ja odottaa vaikkapa puoli vuotta. Windows 10 säilyy käyttökelpoisena vuoden 2025 lokakuuhun asti, joten kiirettä ei ole.

Monet liikkeet myyvät maksullista lisätakuuta. Takuu on myyjän vapaaehtoisesti antama lupaus, mutta kaikkia laitteita koskee virhevastuu. Viranomaiset ovat määritelleet, että esimerkiksi tietokonenäytön ja puhelimen tulisi kestää 4 vuotta.

Lue lisää: 949 euron näyttö hajosi 3?v 8?kk ostamisesta - kuluttaja­riita­lauta­kunta teki erikoisen päätöksen

Lue lisää: Kauanko älypuhelimen pitää kestää? Viranomaisella selvä kanta - valmistajat kiemurtelevat

Kannattaa myös kysyä, mistä maksat ostaessasi lisäturvaa. Meneekö se mahdollisesti päällekkäin kotivakuutuksen kanssa?

Jos sinulla on vanha tulostin, sen toimivuus tietokoneen kanssa ei ole itsestään selvää. Ensiksi tulee tarkistaa, että se on kytkettävissä uuteen tietokoneeseen. Saatat tarvita sovittimen. Vaikka liittäminen onnistuisikin, kovin vanhaa tulostinta ei välttämättä tueta enää ohjelmallisesti - jolloin se ei yksinkertaisesti enää toimi.

Ulkoinen hiiri helpottaa tietokoneen käyttöä. Bluetooth-liitäntäinen hiiri saattaa olla kuitenkin joillekin hankala asentaa. Silloin hyvä ratkaisu on langallinen malli tai hiiri, jonka mukana tulee tietokoneen usb-porttiin kytkettävä pieni lähetin-vastaanotin. Se toimii heti käynnistyksen jälkeen.

Käytettävien lisälaitteiden määrä ja ikä ovat tärkeitä asioita muistaa, kun hankit vaikkapa uutta tietokonetta.

Käytettävien lisälaitteiden määrä ja ikä ovat tärkeitä asioita muistaa, kun hankit vaikkapa uutta tietokonetta. Kuva: Colourbox

Ulkoisen näppäimistön käyttö kannettavan tietokoneen kanssa on makuasia. Jos ostat sellaisen ja käytät sitä hämärässä, kannattaa hankkia taustavalaistu malli.

Mikrofonilliset kuulokkeet ovat usein hyvä ostos niin tietokoneen kuin puhelimen kanssa, sillä ne tekevät äänestä laadukkaampaa ja kaiutonta. Mikrofonin ei tarvitse olla sankamallinen, vaan kuulokkeisiin upotettu huomaamaton mikrofoni riittää hyvin. Jos uskot bluetooth-kuulokkeiden asentamisen olevan ongelma, harkitse langallisia malleja.

Puhelimissa tärkein asia on yhteystiedot. Ne saattavat sijaita sim-kortilla, puhelimen muistissa tai pilvipalvelussa. Helpointa on jälkimmäisessä tapauksessa, koska silloin ne ovat käytössäsi heti kirjautuessasi uuteen laitteeseen. Muuten kannattaa pyytää apua ja vaikka maksaa tietojen siirrosta.

Mitä haluat tehdä valokuville? Jos ne on kopioitu pilveen, näet myös ne heti uudella laitteella. Muussa tapauksessa ne kannattaa kopioida talteen tietokoneelle tai ulkoiselle kiintolevylle.

Jos olet aiemmin käyttänyt peruspuhelinta, sinun on luotava älypuhelimeen itsellesi Apple- tai Google-tili. Sama on tehtävä, jos vaihdat Androidista iPhoneen tai päinvastoin. Jos sinulla on Gmail-sähköpostiosoite, sinulla on myös Google-tili.

Jos käytät Windows 10:tä, Windows-tietokone pyytää ensikäynnistyksellä luomaan Microsoft-tilin. Tilin luomisen voi ohittaa, jos ei liitä konetta heti verkkoon. Jos näin luodun paikallisen käyttäjätilisi salasana unohtuu, se on mahdollista nollata ja saat koneen takaisin käyttöösi. Tällöin tietokonetta ei kuitenkaan saisi säilyttää paikassa, jossa joku voi päästä siihen käsiksi.

Jos unohdat Microsoft-tilisi salasanan, etkä ole lisännyt tiliin salasanan palautustietoja, et ehkä saa koskaan salasanaa vaihdettua. Uusi Windows 11 Home -käyttöjärjestelmä kuitenkin vaatii Microsoft-tiliä toimiakseen.

PIN-koodi on sormenjälkitunnistusta varmempi valinta.

PIN-koodi on sormenjälkitunnistusta varmempi valinta. Kuva: Colourbox

Puhelimet, mutta myös monet tietokoneet voi avata lukituksesta salasanalla, pin-koodilla, kasvontunnistuksella tai sormenjäljellä. Kaikki tavat eivät sovi kaikille. Esimerkiksi vanhemmiten iho helposti kovettuu ja uurteet sormenpäästä katoavat, jolloin sormenjäljentunnistus ei enää toimi luotettavasti. Maski puolestaan hankaloittaa kasvontunnistusta. Pin-koodi on usein turvallinen vallinta.

Myyjä saattaa tarjota esimerkiksi toimisto-ohjelmaa tai virustutkaa. Tarjoukseen ei kannata tarttua sokeasti. Tarkista ensin, pärjäisitkö järjestelmän omilla työkaluilla tai onko sinulla jo voimassaoleva lisenssi. Tietokoneelle esiasennettuihin, usein aggressiivisestikin maksamista ehdottaviin ohjelmistoihin ei välttämättä kannata turvautua.

Etenkin toimisto-ohjelmapuolella löytyy ilmaisia vaihtoehtoja. OpenOffice, LibreOffice tai selaimella käytettävä Google Drive ovat yhteensopivia Office-tiedostojen kanssa.

Puhelimia myydään paljon 5g-argumenteilla, jolloin mukaan tarjotaan helposti 5g-liittymää. Jos et tiedä sitä tarvitsevasi, et todennäköisesti tarvitse. Siitä on iloa lähinnä poikkeuksellisen järeän videon katsomisessa tai nettipelaamisessa. Voit päivittää 4g-liittymäsi 5g:hen koska vain myöhemmin, jos sinulla on 5g-puhelin.

Monissa tableteissa ja kannettavissa tietokoneissa on paikka sim-kortille. Et tarvitse siihen puhelinliittymää, jos käytät laitetta langattoman wifi-verkon alueella. Usein ratkaiseva kysymys on kesämökki: jos siellä ei ole langatonta verkkoa ja haluat käyttää tablettia, sim-kortin ostaminen tablettiin tai yhteyden jakavan mobiilireitittimen ostaminen voi olla hyvä valinta.

Ilta Sanoma
jeudi 25 novembre 2021 20:47:00 Categories: Digitoday Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.