Ilta Sanoma

Mira Potkonen otti maltillisesti vastaan uutisen Linnan juhlien peruuntumisesta.

Mira Potkonen oli kutsuttu Linnan juhliin.

Mira Potkonen oli kutsuttu Linnan juhliin. Kuva: Lehtikuva

NYRKKEILIJÄ Mira Potkonen paljasti hiljattain saaneensa kutsun Suomen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle eli Linnan juhliin. Potkosen saama kutsu oli myös hänen miehelleen Henri Potkoselle.

Nyt Linnan juhlat on kuitenkin peruttu heikentyneen koronatilanteen takia. Hyväntuulinen Potkonen, 41, otti uutisen maltillisesti vastaan.

- Ei tämä peruminen loppupeleissä mikään hirveä yllätys ollut, kun otetaan vallitseva tilanne huomioon. Tämä aika on tällainen - kaikki on niin epävarmaa, Potkonen sanoi Ilta-Sanomille puhelimitse.

Olitko jo ehtinyt hankkia juhlapuvun vastaanottoa varten?

- Perjantaina piti mennä muotisuunnittelija Teemu Muurimäen luo. Olisimme menneet yhdessä katsomaan kankaita ja olisimme yhdessä katsoneet eri vaihtoehtoja ja tehneet sitä. Mutta eipä sitä pukua nyt tarvita tähän hätään.

Potkonen on ollut jo kaksi kertaa Linnan juhlissa, vuosina 2016 ja 2018. Presidentti Sauli Niinistön Potkonen tapasi ensimmäistä kertaa Rio de Janeiron olympialaisten niin sanotulla Suomi-talolla vuonna 2016.

Harmittaako, että juhlat nyt peruttiin?

- Peruminen on täysin ymmärrettävää tässä tilanteessa. Ja lehdestä luin, että tänä vuonna kutsutut pääsisivät sinne ensi vuonna.

Potkonen voitti pronssia viime kesänä Tokion olympialaisissa. Hän voitti olympiapronssia myös Rio de Janeiron olympialaisissa 2016. Lisäksi hänellä useita MM- ja EM-mitaleita.

Nokialla perheineen asuva Potkonen on ryhtynyt nyt opiskelemaan Personal Traineriksi Varalan urheiluopistolla Tampereella.

- Siinä pysyy hyvässä kunnossa ja voi kehittää muutenkin itseään samalla. Siinähän ne päivät kuluvat - ne menevät tosi nopeasti!

Ilta Sanoma
jeudi 25 novembre 2021 16:30:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.