Suomen naisten jalkapallomaajoukkue jatkaa MM-karsintoja torstaina, kun loppuunmyydyllä Gamla Ullevilla vastaan asettuu kivikova Ruotsi. Ottelua " /> Suomen naisten jalkapallomaajoukkue jatkaa MM-karsintoja torstaina, kun loppuunmyydyllä Gamla Ullevilla vastaan asettuu kivikova Ruotsi. Ottelua " />

YLE


Kun Suomen ja Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkueet kohtasivat molempien virallisissa ensimmäisissä maaotteluissa 48 vuotta sitten, päädyttiin Maarianhaminassa maalittomaan tasapeliin.

Lähes 50 vuotta myöhemmin Helmarit haastaa Göteborgin torstai-illassa maailman toiseksi parhaaksi rankatun maajoukkueen, joka pääsee pelaamaan täyden kotiyleisön edessä. Ottelu on historiallinen, sillä kotona pelattavia EM-kisoja lukuunottamatta koskaan aiemmin Ruotsin naisten maajoukkue ei ole myynyt Gamla Ullevia täyteen.

- Se merkitsee meille todella paljon. Kyseessä on ensimmäisen kerta, kun pelaamme loppuunmyydyn kotiyleisön edessä. Odotukset ovat korkealla, Fridolina Rolfö kertoi Yle Urheilulle.

Ruotsi lähtee otteluun jättimäisenä ennakkosuosikkina. Olympiafinaalissa joukkue taipui Kanadalle vasta rangaistuspotkukilpailun päätteeksi, ja pari vuotta aiemmin MM-kisoista Ruotsi toi kotiin pronssia. Joukkue onkin jo vuosien ajan ollut kokenut arvokisakävijä, jonka pelaajista moni ansaitsee elantonsa maailman parhaissa joukkueissa. Häcken-hyökkääjä Stina Blackstenius ja Chelsean kapteeni Magdalena Eriksson ovat tänä vuonna ehdolla Fifan maailman parhaan naispelaajan palkinnon saajaksi, ja parhaan valmentajan palkinnosta taistelee joukkueen päävalmentaja Peter Gerhardsson.

- Vaikka Ruotsi lähtee ennakkosuosikkina, emme lähde nöyristelemään, Helmareiden keskikentän avainpelaajiin lukeutuva Eveliina Summanen lupaa.

Caroline Seger och Madelen Janogy jublar
Caroline Seger, 36, on kuulunut vuosia Ruotsin avainpelaajiin. Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press

Joukkueiden edellinen kohtaaminen Gamla Ullevilla oli Ruotsin totaalista hallintaa, ja päättyi EM-kisaemäntä Ruotsin 5-0-murskavoittoon. Ruotsin kapteeni Caroline Seger oli kentällä myös kahdeksan vuotta sitten, mutta ei usko torstain ottelun noudattelevan samanlaista kaavaa.

- Pelistä tulee aivan toisenlainen. Suomi on kehittynyt hurjasti, ja moni pelaaja pelaa täällä Ruotsissakin todella hyvissä joukkueissa. Huomenna nähdään aivan toisenlainen Suomi. Odotan kovaa tempoa, Suomi on todella vahva joukkue. Ruotsalainen valmentaja (Signeul) tuntee meidät todella hyvin, Seger povaa.

Helmareiden pelaajista 13 ansaitsee elantonsa Ruotsin liigassa, kun taas Ruotsin maajoukkueesta pelaajia kotimaan liigassa on kaksi vähemmän. Päävalmentaja Anna Signeulin mukaan Damallsvenskan on Helmareiden pelaajille tärkeä liiga.

- Ruotsin parhailla pelaajilla on mahdollisuus pelata ulkomailla, ja he ovat käyttäneet tilaisuuden hyväkseen. He ovat pelanneet Ruotsissa jo monta vuotta. Meidän pelaajamme ovat ehkä pelanneet ulkomailla ja tulleet takaisin Ruotsiin tai sitten se on heidän kehityksen aiempi askel, Signeul aloittaa.

- Meille Damallsvenskan on todella tärkeä alusta. Se on askel parempaan liigaan. Damallsvenskan on ehkä menettänyt parhaita pelaajiaan viime vuosien aikana Italiaan, Espanjaan ja ennen kaikkea Englantiin, mutta nyt se on ottamassa askelta taas eteenpäin. Liigassa on paljon sponsoreita ja sopimus Viasatin kanssa tuo sarjalle näkyvyyttä. Mielestäni on hyvä, että meillä on niin monia pelaajia, jotka pelaavat näinkin hyvässä sarjassa kuin Ruotsin liiga.

Ruotsin kapteeni Caroline Seger on Signeulin kanssa samoilla linjoilla.

- Ruotsin liiga on houkutteleva suomalaisille. Ruotsalaiset taas ovat pelanneet liigassa jo tovin, joten heille on houkuttelevampaa pelata muualla ulkomailla. Näemme varmasti jonkin ajan kuluttua enemmän suomalaispelaajia muualla ulkomailla, Seger uskoo.

Yksi Segerille erityisen tutuista vastustajista on Rosengårdista tuttu seurakaveri Ria Öling.

- Olemme odottaneet tätä ottelua jo tovin, mutta pidän enemmän hänen kanssaan samalla puolella pelaamisesta, Seger hymyilee.

Ruotsilla loukkaantumishuolia

Ottelun alla on puhuttanut Ruotsin loukkaantumistilanne. Jo ennestään poissa kokoonpanosta olivat Real Madridin maalitykki Kosovare Asllani, ja Evertonin Anna Anvegård joutui kieltäytymään maajoukkuekutsusta aivotärähdyksen takia. Häcken-hyökkääjä Stina Blacksteniuson mukana, mutta toipuu yhä loukkaantumisesta.

Kapteeni Caroline Segeroli pohjevamman vuoksi sivussa edellisistä maaotteluista, ja myös hänen pelituntumansa on arvoitus,

Keskiviikkona tilanne synkistyi entisestään. Wolfsburgia edustava hyökkääjä Rebecka Blomqvist oli nyrjähdyksen vuoksi poissa harjoituksista, ja Evertonia edustava Hanna Bennison jäi lepäämään lievän vilustumisen takia.

PäävalmentajaPeter Gerhardsson ei silti ollut ottelun alla huolissaan.

- Aina on pelaajia, jotka eivät pääse mukaan. On harmi, etteivät he voi olla mukana kokemassa tätä jalkapallojuhlaa. Mutta toisaalta on monia, jotka ovat mukana ja heihin minun täytyy keskittyä täysillä, Gerhardsson muotoili.

Svenska spelare firar bronset
Ruotsi on tottunut pärjäämään. MM-kisoista tuliaisina oli pronssia.EPA-EFE/SEBASTIEN NOGIER

Vaikka esimerkiksi Asllani on lukeutunut joukkueen avainpelaajiin vuosia, löytyy Ruotsilta yhä vaihtoehtoja myös hyökkäyspäähän. Euroopan parasta seurajoukkuetta edustava Fridolina Rolföonnistui lauantaina maalinteossa kahdesti, kun Barcelona murskasi Sevillan 10-1.

- "Kossen" loukkaantuminen on tietysti iso menetys meille, mutta meillä on laaja ryhmä ja paljon hyviä hyökkäyspään pelaajia, Seger muistuttaa.

Kosovare Asllani slår den första straffen i straffläggningen.
Kosovare Asllani ei ole Ruotsin mukana torstaina. EPA-EFE/FRANCK ROBICHON

Vaikka paperilla Ruotsin joukkue pesee Suomen joukkueen, lähtee Helmarit taistelemaan pisteistä tosissaan. Niitä se myös tarvitsee, mikäli mielii kesän 2023 MM-kisoihin.

- Yksi vahvuuksistamme on vastahyökkäyspelaaminen. Jos Ruotsi hallitsee palloa ja joudumme puolustamaan pitkiä jaksoja, ei se ole ongelma. Töitä täytyy tehdä alusta loppuun ja juoksukilometrejä varmasti tulee. Omat paikat täytyy käyttää hyväkseen ja oma boksipelaaminen on tärkeässä roolissa, Summanen luettelee.

Ruotsalaisvalmentaja Anna Signeul kohtaa Ruotsin ensimmäistä kertaa Suomen päävalmentajana. Falunin lähistöllä asuva Signeul tuntee vastustajan pelaajat läpikotaisin, eikä pidä voittoa mahdottomana - siitäkään huolimatta, ettei Ruotsi ole hävinnyt ainuttakaan kotona pelaamaansa karsintaottelua 39 vuoteen.

- Tiesimme, että Ruotsi on haaste jo arvontatulokset nähdessämme. Mutta menemme otteluun hyvällä itseluottamuksella. Tiedämme, että olemme hyvin organisoitu joukkue.

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue kohtaa Ruotsin jalkapallon MM-karsinnoissa torstaina 25.11. kello 19.30 Suomen aikaa. Lähetystä voi seurata TV2:ssa ja Areenassa kello 19.15 alkaen.

Lue myös:

Helmarit yrittää rikkoa Ruotsin käsittämättömän putken - 39 vuotta karsintoja ilman ainuttakaan kotitappiota

jeudi 25 novembre 2021 13:00:33 Categories: Helmarit YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.