Ilta Sanoma

Eric Choupo-Moting ja Joshua Kimmich antoivat positiiviset koronanäytteet.

Joshua Kimmich sai positiivisen koronatestituloksen. Häntä ei ole toistaiseksi rokotettu koronavirusta vastaan.

Joshua Kimmich sai positiivisen koronatestituloksen. Häntä ei ole toistaiseksi rokotettu koronavirusta vastaan. Kuva: Christof Stache / AFP

Saksan jalkapallomahti Bayern München kertoi keskiviikkona, että hyökkääjä Eric Choupo-Motingin ja keskikentän Joshua Kimmichin koronatestitulokset ovat osoittautuneet positiivisiksi. Kumpikaan ei ole ottanut koronarokotetta, ja seuran mukaan he voivat "olosuhteisiin nähden hyvin".

Aiemmin Bayern on kertonut, että Choupo-Moting, Kimmich, Serge Gnabry ja Jamal Musiala ovat karanteenissa korona-altistumisen takia. Myöskään Gnabrylla tai Musialalla ei ollut rokotetta otettuna, mutta saksalaismedian mukaan he ovat suostuneet rokotettaviksi.

Kimmich on nostattanut tunteita Saksassa kerrottuaan vältelleensä toistaiseksi rokotteen ottamista "henkilökohtaisten syiden takia". Saksan maajoukkueen päävalmentaja Hansi Flick kertoi aiemmin keskiviikkona uskovansa, että Kimmich on tullut rokotteen suhteen toisiin ajatuksiin.

Ilta Sanoma
mercredi 24 novembre 2021 22:46:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.