Ilta Sanoma

Liikunnan lisääminen oli Pertti Salovaaralle vaikeaa, eikä hän yltänyt elämäntapamuutoksessa aivan sellaisiin tuloksiin kuin olisi toivonut. Suunta oli kuitenkin oikea ja hän vannoi jatkavansa projektia myös kameroiden sammuttua.

Pertti Salovaara laihtui elämäntaparemonttinsa aikana vain 300 grammaa. Hänen terveydentilansa koheni kuitenkin tuntuvasti.

Pertti Salovaara laihtui elämäntaparemonttinsa aikana vain 300 grammaa. Hänen terveydentilansa koheni kuitenkin tuntuvasti. Kuva: Mtv Oy

Yöradiota juontava Pertti Salovaara laittoi Olet mitä syöt -sarjan viimeisessä jaksossa elämäntapansa remonttiin. Öisin työskentelevä Salovaara söi lähinnä roskaruokaa, litki energiajuomia ja kulki kaikkialle autolla. Elämäntavoilla oli ollut hänen terveydelleen hälyttävät seuraukset, jotka paljastuivat lääkäri Pippa Laukan vastaanotolla.

Salovaaran kolesteroli-, maksa ja rasva-arvot olivat selvästi koholla ja hän oli vaarassa sairastua hengenvaarallisesti. Erityisesti veren rasva-arvot saivat sekä Laukan että hänet järkyttymään, sillä arvo oli yli 14, kun sen pitäisi olla alle 1,7.

- Tollasia tuloksia ei välttämättä lääkäri näe kertaakaan urallaan. Ei se riski ole huomattava, se ei ole vakava, se on hengenvaarallinen, Pippa Laukka sanoi.

Elämäntapamuutoksen tavoitteena oli saada Salovaaran hälyttävät rasva-arvot laskuun, kunto nousuun ja ruokarytmi kuntoon.

Laukka kehotti häntä syömään muutaman tunnin välein runsaasti kasviksia ja hedelmiä sisältävää ruokaa. Lisäksi Salovaaran tuli ottaa hyötyliikunta osaksi arkeaan ja hänen piti alkaa välttämään autoilua. Myös lihaskuntotreenistä tuli osa Salovaaran elämää, sillä hänen kehonsa lihaksisto oli huolestuttavan heikossa kunnossa.

Salovaaralle elämäntaparemontin helpoin osuus oli ruokarytmin löytäminen. Radiojuontaja huomasi, että kun hän alkoi syömään säännöllisesti, tuli hänelle automaattisesti nälkä ja hän kaipasi jälleen muutaman tunnin päästä lisää ruokaa. Aiemmin Salovaara sai aivan liian vähän energiaa ja kompensoi sitä litkimällä sokeripitoisia juomia.

Liikunnan lisääminen arkeen tuotti Salovaaralle kuitenkin vaikeuksia, eikä hän totellut Laukan asettamaa autoilukieltoa.

- Liikunta ja sen lisääminen on ollut ehkä vaikein osa, hän myönsi.

- Pitäisi kuitenkin muistaa se, että jos itsestään saa irti sen liikkumisen, jälkikäteen on ihan hyvä olla ja mukava fiilis.

Kahdeksan viikon elämäntaparemontin jälkeen Salovaaran terveydentila tutkittiin uudelleen. Hän oli juonut kahden kuukauden aikana vain kaksi energiajuomaa, mutta autoilu oli jatkunut edelleen. Kasviksia Salovaara oli valmistanut noin kerran viikossa, mutta niiden kanssa hän oli syönyt edelleen voita.

Suurin oivallus Salovaaralle oli se, että hänen pitää syödä säännöllisesti ja saada tarpeeksi energiaa. Ruokailun lisääminen näkyi Salovaaran vyötäröllä yllättävällä tavalla, sillä hänen vyötäröltään katosi neljä senttiä. Hänen painonsa pysyi kuitenkin suurin piirtein samana, ja putosi vain 300 grammaa 90,2 kiloon. Vaa'an lukema sai Salovaaran pettymään.

- Totta kai olisin toivonut, että paino olisi tippunut enemmänkin. Mulla on sellainen olo, että paino olisi tippunut enemmän, hän sanoi vakavana.

- Toisaalta se vaarallinen rasva on aika kevyttä. Suunta on oikea ja se on tärkeintä, Laukka lohdutti radiojuontajaa.

Pertti Salovaara ennen elämäntaparemonttia.

Pertti Salovaara ennen elämäntaparemonttia. Kuva: Jori Heikkinen

Salovaara kahdeksan viikon kuntokuurin jälkeen.

Salovaara kahdeksan viikon kuntokuurin jälkeen. Kuva: Mtv Oy

Verikokeiden tulokset kertoivat, että Salovaaran kolesteroliarvot laskivat kahden kuukauden aikana normaalille tasolle. Hengenvaarallisen korkeat veren rasva-arvot puolittuivat ja riski haimatulehdukseen laski. Alussa Salovaaran rasva-arvo oli yli 14, elämäntaparemontin jälkeen yli 7.

- Kahdeksassa viikossa näin radikaali muutos, niin onhan tää ihan mielettömän hienoa, Salovaara ihmetteli.

- Ihan mielettömiä muutoksia olet tehnyt ja tämä on hyvä alku kaikelle, Laukka kehui.

Salovaara kertoi Olet mitä syöt -sarjassa, että Laukan johdolla tehdyt muutokset pysyvät osana hänen elämäänsä myös jatkossa. Hän aikoo panostaa ruokailuihin ja jättää auton jatkossa useammin kotiin.

- Ei tämä ole mukaan parin viikon tai parin kuukauden projekti, vaan ikään kuin lähtölaukaus sille, että ollaan 2022 kesäkuussa rantakunnossa.

Ilta Sanoma
mercredi 24 novembre 2021 22:56:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.