NRK kertoo yksityiskohtaisesti, miten kaksi norjalaistoimittajaa pidätettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Qatarissa. Norjan pääminister" /> NRK kertoo yksityiskohtaisesti, miten kaksi norjalaistoimittajaa pidätettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Qatarissa. Norjan pääminister" />

YLE


Qatar isännöi maailman seuratuinta urheilutapahtumaa eli miesten jalkapallon MM-kisoja marras-joulukuussa 2022. Qatarin kisat ovat olleet jo vuosia kovan kritiikin kohteena maan heikon ihmisoikeustilanteen vuoksi. Siirtotyöläisten olot stadiontyömailla ovat olleet surkeat, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä sorretaan ja korruptiota ilmenee.

Helmikuussa brittilehti The Guardian julkaisi selvityksensä, jonka mukaan yli 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Jalkapallon MM-kisojen stadionit ovat siirtotyöläisten rakentamia.

Maassa on vuoden 2017 jälkeen tehty uudistuksia siirtotyöläisten oikeuksien turvaamiseksi. Elokuussa 2020 säädettiin kaksi lakia, joiden mukaan siirtotyöläisten työpaikan vaihtamista tai maasta poistumista ei enää rajoitettaisi. Amnestyn viime viikolla julkaiseman selvityksen perusteella uudistukset eivät ole kuitenkaan toteutuneet, eikä kukaan valvo niiden toimeenpanoa.

Lue lisää: Siirtotyöläisiä sortavan Qatarin lupaamat uudistukset paljastuivat sanahelinäksi - Amnestyn Suomen osaston johtaja ihmettelee, miksi Fifa ei kerro kaikkea

Lisää huolestuttavia uutisia saatiin keskiviikkona. Qatarin poliisi pidätti kaksi Norjan yleisradioyhtiön toimittajaa myöhään sunnuntai-iltana, kun toimittajat olivat lähdössä maasta. NRK:n urheilutoimittaja Halvor Ekeland ja kuvaaja Lokman Ghorbani pääsivät vapaaksi tiistaiaamuna ja matkustivat sen jälkeen takaisin Norjaan.

- Se on kestämätöntä, että mediaa estetään harjoittamasta vapaata ja riippumatonta journalismia urheilutapahtumasta, joka on yksi maailman suurimpia. Palaamme vielä siihen, miten aiomme käsitellä tämän asian Fifan kanssa, kommentoi NRK:n johtaja Thor Gjermund Eriksen.

Vasemmalta NRK:n pidätettynä olleet toimittajat Lokman Ghorbani ja Halvor Ekeland sekä NRK:n johdon edustajat Egil Sundvor ja Thor Gjermund Eriksen lehdistötilaisuudessa Oslossa keskiviikkona 24.11.
Vasemmalta NRK:n pidätettynä olleet toimittajat Lokman Ghorbani ja Halvor Ekeland sekä NRK:n johdon edustajat Egil Sundvor ja Thor Gjermund Eriksen lehdistötilaisuudessa Oslossa keskiviikkona 24.11.EPA-EFE / All Over Press

Pääministeri ja ulkoministeri: "Tämä ei ole hyväksyttävää"

Keskiviikkona asiaa kommentoi myös Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre.

- Kahden NRK:n journalistin pidättäminen ei ole hyväksyttävää. Vapaan lehdistön toiminta on elintärkeää demokratian toteutumiselle. Tämä osoittaa myös tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon merkityksen. Olen erittäin iloinen, että Ekeland ja Ghorbani ovat nyt päässeet vapaiksi, Støre twiittasi.

2021 Nobelin rauhanpalkinnon saivat filippiniläinen toimittaja Maria Ressa ja venäläinen toimittaja Dmitri Muratov, jotka ovat Nobel-komitean mukaan toimineet vapaan, itsenäisen ja faktoihin perustuvan journalismin puolesta.

Norjan ulkoministeri Anniken Huitfeldt kommentoi uutistoimisto AP:n mukaan, että toimittajat pidätettiin, kun he olivat suorittamassa velvollisuuksiaan.

- Ilmaisunvapaus on demokratian tukipilari, ja myöskin perustavanlaatuista, jotta ihmisoikeudet toteutuvat, hän sanoi.

NRK kommentoi AP:lle, että vaikka Qatarin viranomaiset katsoisivat toimittajien tehneen jotain väärin, heidän kohtelunsa ei ollut hyväksyttävän rajoissa.

- Journalistien pidättäminen ja kaikkien heidän varusteidensa takavarikoiminen on joka tapauksessa liiallista. Se uhkaa vapaata journalismia ja pyrkii luomaan tukahduttavan vaikutuksen kaikille Qatarissa vieraileville toimittajille, NRK totesi.

Näin piinalliset tapahtumat etenivät sunnuntai-illasta tiistaihin

Pidätettynä ollut norjalaiskaksikko on kommentoinut asiaa tarkemmin NRK:n sivuilla keskiviikon aikana. NRK on myös nettisivuillaan julkaissut aikajanan, kuinka tapahtumat etenivät.

- Se oli normaali sunnuntai, joka päättyi tavalla, jota he eivät koskaan unohda, NRK kirjoittaa.

Eriksen ja Ghorbani pidätettiin hotellilla myöhään sunnuntaina, puolen yön aikoihin, pian sen jälkeen, kun he palasivat haastattelemasta MM-kisoja järjestävän organisaation johtajaa Hassan Al Thawadia.

NRK:n mukaan he olivat haastatelleet myös qatarilaista ministeriä, joka oli puhunut avoimesti, mutta vaatinut, että haastattelu olisi niin sanotusti "off the record", eikä sitä julkaistaisi sellaisenaan. Lisäksi toimittajat olivat osallistuneet seremoniaan, jossa juhlistettiin, että MM-kisat alkavat tasan vuoden päästä.

Norjalaiset olivat haastatelleet muun muassa MM-kisojen järjestelykomitean pääsihteeriä Hassan al-Thawadia.
Norjalaiset olivat haastatelleet muun muassa MM-kisojen järjestelykomitean pääsihteeriä Hassan Al Thawadia.EPA-EFE / All Over Press

Sunnuntaina kello kahdeksan aikoihin illalla Ekeland oli esiintynyt livenä Sportsrevyen-ohjelmassa, jossa hän oli muun muassa sanonut:

- Täällä on valtavia kontrasteja. Monet työntekijät voivat huonosti, heidän silmistään näkee, etteivät he ole kunnossa. He työskentelevät kovaa ja pitkiä päiviä. Toki osalla työntekijöistä asiat ovat hyvin.

Sunnuntaina kello 21.55 Norjan aikaa (eli 23.55 Qatarin aikaa) matkalla takaisin hotellille toimittaja Ekeland oli lähettänyt viestin NRK:n kollegalleen Hanne Marie Brevikille, että he lentävät takaisin Norjaan seuraavana aamuna. Oli normaali käytäntö, että he raportoivat kotimaahansa joka aamu ja ilta, kertoo NRK. Se oli viimeinen kontakti toimittajiin ennen kuin seuraavana päivänä tajuttiin, että jotain on pielessä.

Halvor Ekelandin mukaan pian hotellille paluun jälkeen viisi tai kuusi siviiliasuihin pukeutunutta ihmistä tuli toimittajien luokse, esitteli itsensä ja näytti henkilökorttinsa. He sanoivat olevansa poliisista ja käskivät toimittajat mukaansa. Poliisiasemalle toimittajat päätyivät varhain maanantaiyönä.

- Kuulustelut alkoivat. Istuimme kumpikin omissa huoneissamme, ja kuulustelut kestivät kahdeksan tuntia. Meitä kuulusteltiin yksitellen, välissä toinen istui ja odotti, Ekeland kuvailee.

Toimittajien ei annettu soittaa kotitoimitukseen Norjaan. Sen jälkeen toimittajille oli sanottu, että "tämä ei näytä hyvälle" ja heidät oli viety selliin. Sellin he jakoivat 10-12 muun ihmisen kanssa. Toimittajat kertovat, etteivät he tunteneet oloaan uhatuksi, mutta kokemus oli rankka, kun oli kylmä, eivätkä he saaneet ruokaa tai juomaa.

MM-kisojen voittopokaali oli esillä, kun Losailin radalla ajettiin sunnuntaina historian ensimmäinen Qatarin F1-osakilpailu.
MM-kisojen voittopokaali oli esillä, kun Losailin radalla ajettiin sunnuntaina historian ensimmäinen Qatarin F1-osakilpailu.All Over Press

Valokuvaaja Ghorbania oli vaadittu näyttämään kaikki kuvamateriaalit, ja osa materiaalista poistettiin. Perusteeksi oli kerrottu, ettei Qatarissa saa kuvata yksityisiä tiloja ilman lupaa. NRK:n mukaan toimittajat olivat saaneet suullisen luvan kuvaamiseen paikoissa, joissa he kuvasivat.

- He ottivat kaikki varusteemme. He kaikki olivat kiinnostuneita tavaroistamme, tehtävästämme, miksi olimme siellä, mitä meille on kerrottu, mitä kuvia olemme käyttäneet ja niin edelleen. He olivat uteliaita, mutta muuten mukavia, kommentoi valokuuvaja Ghorbani kohtelua poliisin huostassa.

Maanantaiaamuna Norjan toimituksessa NRK:n väki tajusi, ettei kaikki ole kunnossa. Aamuista tekstiviestiä ei ollut tullut. Pian NRK sai vahvistuksen, etteivät Ekeland ja Ghorbani olleet nousseet lentokoneeseen. NRK kontaktoi tässä vaiheessa ulkoministeriötä, Abu Dhabin suurlähetystöään sekä Kansainvälistä jalkapalloliittoa Fifaa.

Tiistaiaamuna, kun toimittajat olivat olleet poliisin huostassa 32 tuntia, heille kerrottiin, että he pääsevät vapaiksi. Heidän piti allekirjoittaa paperi, joka oli arabiaksi, joten he eivät tienneet, mitä allekirjoittivat. Kaksikko kertoi NRK:n sivuilla olleensa niin puhki, että päättivät allekirjoittaa.

He eivät saaneet ottaa mukaansa puhelimiaan, tietokoneitaan tai kameroitaan. Vapaaksi päästyään he olivat saaneet uudet puhelimet MM-kisojen järjestäjien ja Fifan kautta. Sen jälkeen alkoi uusien lentolippujen hommaaminen ja muut järjestelyt - lopulta tiistain ja keskiviikon välisenä puolen yön jälkeen he pääsivät lennolle kohti Norjaa.

Qatarin tiedote: läkipykäliä rikottiin tietoisesti

Qatarin hallitus on julkaissut keskiviikkona tiedotteen norjalaistoimittajien pidätyksestä.

- NRK:n henkilökuntaa otettiin kiinni varhain 22. marraskuuta yksityisomaisuuden loukkaamisesta ja luvattomasta kuvaamisesta. Miehet vapautettiin ilman syytteitä aikaisin 23. marraskuuta tarvittavien oikeudellisten menettelyjen jälkeen, tiedotteessa muun muassa kerrotaan.

- Kuten lähes jokaisessa maassa, kotirauhan rikkominen on Qatarin lakien vastaista, ja he olivat täysin tietoisia siitä ennen yksityistiloihin menemistä. Heille oli annettu lupa kuvata missä tahansa Qatarissa. Heille tarjottiin mahdollisuus kuvata kaikkialla, mistä he olivat etukäteen ilmoittaneet, ja he saivat tavata viranomaisia. Nämä vapaudet eivät kuitenkaan ohita lakipykäliä, joita miehet tietoisesti ja tarkoituksella rikkoivat.

Näin kommentoi NRK:n pomo

NRK:n johtaja Thor Gjermund Eriksen.
NRK:n johtaja Thor Gjermund Eriksen.EPA-EFE / All Over Press

Toimittajien kotiinpaluun jälkeen Norjassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa NRK:n pomolta Thor Gjermund Erikseniltä kysyttiin, miten hän kommentoi Qatarin tiedotetta.

- He hankkivat luvan (kuvaamiseen) kussakin paikassa. Voin sanoa, että he käyttäytyivät, kuten NRK:n journalistien pitää käyttäytyä.

Eriksen sanoi, että toimittajat olivat saaneet aina luvan kuvaamiseen suullisesti, mutta paperilla lupaa ei välttämättä ollut.

- Tämä on hyökkäys tehtäväämme kohtaan: vapaata ja itsenäistä mediaa, journalisteja, jotka työskentelevät, jotta voimme kertoa, mitä tapahtuu - se on fundamentaalinen oikeus, Eriksen totesi.

NRK-pomolta kysyttiin myös, pitäisikö norjalaistoimittajien nyt boikotoida MM-kisoja.

- Nämä päivät ovat olleet pohjakosketus. Tämä luo kuvan, joka ei luo innostusta kisoihin. Mutta en koe tätä keskusteluna, pitäisikö norjalaisen median boikotoida MM-kisoja. Maailma ei ole parempi paikka, jos toimittajat pysyvät poissa, Eriksen vastasi.

Infantino hehkutti Qatarin kehitystä sunnnuntaina

Qatarissa juhlittiin sunnuntaina sitä, että MM-kisojen alkuun on tasan vuosi. Keskellä Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino.
Qatarissa juhlittiin sunnuntaina sitä, että MM-kisojen alkuun on tasan vuosi. Keskellä Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino.AOP

Norjalaislehti VG muistuttaa, että samana päivänä, kun toimittajakaksikko pidätettiin, piti Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino puheen, jossa hän kehui Qatarin olojen parantuneen. Hänen mukaansa MM-kisojen ansiosta olot Qatarissa paranevat nopeammin kuin ne paranisivat muuten.

Vuonna 2020 yli 50 työntekijää kuoli ja 37 600 sai vammoja, eivätkä Qatarin viranomaiset vieläkään tutki kunnolla työmailla sattuvia onnettomuuksia, sanoo Kansainvälinen työjärjestö (ILO) VG:n mukaan.

Amnestyn Norjan pääsihteeri John Peder Egenæs sanoi VG:lle, että tuorein tapaus on sellainen, johon Fifan pitää reagoida nopeasti.

- Tästä pitää puhua, siitä pitää puhua nyt. Tämä osuu sen ytimeen, jolla Fifa tekee rahaa, eli mediaan. Ja se osuu sen ytimeen, mistä media on huolissaan, eli lehdistönvapauteen, Egenæs murehti.

- Sen sijaan, että tämä synnyttäisi tukahduttavan vaikutuksen, jota he (Qatar) toivovat, toivon, että tämä saa mediayhtiöt entistä kiinnostuneemmaksi asiasta, Egenæs lisäsi.

Lue lisää:

Norjalaistoimittajat pidätettiin Qatarissa - NRK:n pääjohtajalta kovaa tekstiä MM-isäntien ja Fifan suuntaan: "Kestämätöntä"

Siirtotyöläisiä sortavan Qatarin lupaamat uudistukset paljastuivat sanahelinäksi - Amnestyn Suomen osaston johtaja ihmettelee, miksi Fifa ei kerro kaikkea

Tässä ovat jalkapallon MM-kisapaikan varmistaneet maat ja suurimmat yllätykset - tutuista menestyjistä ahdingossa ovat Italia, Portugali ja Uruguay

Tim Sparville merkittävä kansainvälinen tunnustus - Fifalle jyrähtävä maajoukkuekapteeni haluaa pelaajille isomman roolin arvokisapäätöksissä

Mikä ihmeen MM-jatkokarsinta? Tällainen on uudistunut systeemi, jonka kautta Suomi voi edetä Qatarin MM-kisoihin

mercredi 24 novembre 2021 22:37:46 Categories: Qatar YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.