MTV

Alakoululainen löydettiin kuolleena Oulusta, koulun 400 oppilaalle ja työntekijälle heti kriisiapua: "Pyrimme tukemaan lapsia ja nuoria kaikin keinoin"

MTV - logo MTV 24.11.2021 20:31:50 Roosa Mustonen

Keskiviikkona iltapäivällä löydettiin oululaisen Hintan koulun tiloista oppilas kuolleena. Kriisiapu järjestetään välittömästi.

Sanomalehti Kalevan mukaan osa muista oppilaista näki kuolleen lapsen. Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilän mukaan lapsi löydettiin erillistilasta, jossa ei ollut hänen lisäkseen muita ihmisiä.

- Tosiaan meillä on tänään iltapäivällä tapahtunut koulussa kuolemantapaus, jossa alakouluikäinen lapsi on löytynyt menehtyneenä, kertoo Penttilä MTV Uutisille.

Kriisiavun järjestäminen aloitettiin välittömästi.

- Suunnitelmat ovat vielä täsmentyneet.

Penttilä kertoo, että huomenna koululla lasten ja nuorten käytettävissä ovat psykologi, kuraattori, henkilökuntaa, nuorisotyöntekijöitä sekä yhteistyökumppanina seurakunnan työntekijöitä.

- Pyrimme tukemaan lapsia ja nuoria kaikin keinoin.

Menehtynyt oppilas kävi kyseistä koulua.

Koulu on välittänyt lasten vanhemmille viestin tapahtuneesta sekä tiedon kriisiavusta, jota on tarjolla huomenna. Koulu on ohjeistanut lisäksi keskustelemaan tapahtuneesta kotona, jos lapsi vaikuttaa sitä kaipaavan.

- Jos puhutaan kouluyksiköstä ja henkilökunnasta, niin asia koskettaa noin 400 ihmistä, Penttilä kertoo.

- Haluamme olla lasten tukena tässä tilanteessa. Käymme läpi tapahtuneen.

Penttilä painottaa jokaisen lapsen yksilöllisyyttä.

- Toinen haluaa käsitellä asiaa enemmän, toinen ei halua juurikaan. Sekin on mahdollista. Haemme keinoja ja välineitä, miten käsittelemme tämän tyyppistä surua.

Henkilökunnalle tuki järjestetään työterveyden kautta.

Poliisin mukaan asiaan ei epäillä liittyvän rikosta. Poliisi tutkii kuolemaan johtaneita tapahtumia nimikkeellä kuolemansyyn tutkinta, eikä tiedota asiasta enempää.

mercredi 24 novembre 2021 22:31:50 Categories: MTV

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.