Ilta Sanoma

Jan Lammersin mielestä Max Verstappen on ajautunut tuomariston syyniin omasta syystään.

Max Verstappen jahtaa uransa ensimmäistä F1:n maailmanmestaruutta.

Max Verstappen jahtaa uransa ensimmäistä F1:n maailmanmestaruutta. Kuva: Dppi / ZUMA

F1:n mestaruustaistelu käy tulikuumana. Mercedeksen Lewis Hamilton ja Red Bullin Max Verstappen käyvät tiukinta tittelikamppailua sitten kauden 2016, kun Hamiltonin ja Nico Rosbergin taisto venyi aivan kalkkiviivoille saakka.

Sekä Verstappen että Hamilton ovat olleet kilpailujen tuomariston tarkkailussa viime viikkoina.

Entinen F1-kuljettaja, nykyisin Hollannin GP:n johtajana toimiva Jan Lammers on lähettänyt tiukan varoituksen Verstappenille. Lammersin mukaan Verstappenin viime aikojen toiminta voi aiheuttaa kuskille itselleen vahinkoa.

Edellisessä osakilpailussa Verstappen sai viiden lähtöruudun rangaistuksen keltaisten lippujen huomioimatta jättämisestä.

Ennen Qatarin kisaviikonloppua puhutti Verstappenin raju puolustusliike Hamiltonia vastaan Brasiliassa, jossa hän pakotti britin kokonaan radalta. Verstappen selvisi tästä tempustaan ilman rangaistusta.

Verstappen sai myös sakot siitä, että hän kosketteli Hamiltonin auton takasiipeä. Kyseinen siipi todettiin myöhemmin sääntöjen vastaiseksi.

-?Hän juuri tölväisi katto-organisaatiota (Autoliitto Fia) silmään. Se on tietysti ihan ok, mutta hän liikkuu aivan äärirajoilla. Mitä jos tapahtuu sellainen välikohtaus, jossa tuomaristo joutuu pohtimaan taas kerran, että annetaanko rangaistus vai ei, Lammers pohti NOS F1 -podcastissa PlanetF1:n mukaan.

-?Mitä, jos tuomariston pitää päättää sen välillä, tuleeko viiden vai kymmenen sekunnin aikasakko? Mitä luulette, että silloin tapahtuu?

Viime kisat ovat olleet vaikeita hollantilaiselle Verstappenille. Hamilton on voittanut molemmat, ja Mercedes-pilotin vauhti on ollut omaa luokkaansa.

Jan Lammers kuvattuna vuonna 1996.

Jan Lammers kuvattuna vuonna 1996. Kuva: Sutton Motorsports

Samalla Verstappenin MM-johto on kutistunut kahdeksaan pisteeseen. Jäljellä on kaksi osakilpailua.

-?Max ei reagoi muiden ajamiseen. Hän on erittäin keskittynyt ja erittäin tarkka omasta ajamisestaan. Hän on aika välinpitämätön asioille, jotka tapahtuvat hänen ympärillään. Hän välittää omasta tarinastaan, Lammers totesi podcastissa.

Lammers ajoi itse F1:ssä 1979-82 ja palasi yllättäen kahden kilpailun ajaksi 1992. Kyseessä oli pisin aikaväli F1:n historiassa, jonka kuljettaja on ollut sivussa sarjasta ja vielä palannut mukaan.

Lammersin ura Shadow'n, ATS:n, Ensignin, Theodoren ja Marchin ratissa ei tuonut ensimmäistäkään MM-pistettä.

Ilta Sanoma
mercredi 24 novembre 2021 22:16:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.